Laulaja Henry Theel oli 1940- ja 50-lukujen tähtikaartia – Pertti Mustonen muistelee isäänsä: ”Hän oli eräänlainen nähtävyys perhepiirissä – Se lisäsi itsevarmuuttani”

Pertti Mustonen oli pikkupoikana onnellinen, kun sai uudeksi isäkseen laulaja Henry Theelin. Henry kylvi poikaan hyvää itsetuntoa, vaikka perhe-elämä oli välillä alkoholinhuuruista ja vaikeaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pertti Mustonen sai Henry Theelistä uuden isän 40-luvun alussa. Henry kuului hänen elämäänsä aina vuoteen 1989, jolloin laulaja kuoli Kivelän sairaalassa.

Pertti Mustonen oli pikkupoikana onnellinen, kun sai uudeksi isäkseen laulaja Henry Theelin. Henry kylvi poikaan hyvää itsetuntoa, vaikka perhe-elämä oli välillä alkoholinhuuruista ja vaikeaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Kirsi Hemánus

Vuonna 1940 lentäjä Leo Mustonen katosi Laatokan yllä. Oli talvisota. Kaksivuotias Pertti Mustonen jäi isättömäksi.

Kun Pertti oli neljävuotias, hänen äitinsä Svea os. Ahlberg löysi rinnalleen uuden miehen, laulaja Henry Theelin.

”He tulivat juhlallisesti eteeni ja pyysivät lupaa mennä naimisiin. Uskoin pitkään, että heidän avioliittonsa oli minun ansiotani”, Pertti Mustonen, 80, kertoo.

”Olin hirveän iloinen, että sain uuden isän. Ja myös se oli kivaa, että kaikki tunsivat hänet.”

Henry Theel oli 40- ja 50-lukujen suosituimpia laulajia Suomessa. Samana vuonna kun avioliitto solmittiin, hän lauloi itsensä ihmisten sydämiin asemiesillassa Helsingin Messuhallissa. Kun nuori alikersantti kajautti Muistoja Sorrentosta, hänen suitut tummat hiuksensa ja hypnoottisen siniset silmänsä jäivät kaikkien mieliin. Tähti oli syttynyt; Suomen Tino Rossi.

Henryn ja Pertin välille kehittyi lämmin suhde, joka kesti Henryn pitkät esiintymiskiertueet, alkoholinkäytön ja jopa eron Svea-äidistä.

Kiusoitteleva isovelihahmo

Pertti kutsui Henryä faijaksi, sillä isähän hänellä jo oli. Tämä oli vain kuollut, sankari.

”Suhteeni Henryn kanssa muistutti enemmän isoveljen ja pikkuveljen suhdetta. Kun hän kiusoitteli minua, rupesin hakkaamaan häntä.”

Pojan suhde temperamenttiseen äitiinsä oli sen sijaan vaikeampi. Svea rakasti poikaansa ja luki tälle iltaisin lastenkirjoja. Mutta koska äidillä oli vastuu kasvatuksesta, hän myös motkotti paljon.

”Henryä taas eivät painaneet turhat kasvatushuolet. Hän oli valtavan kannustava ja kehuva faija. Minä olin hänen mielestään aina hyvä ja paras.”

Perheen koti oli Karjalankadulla Alppilassa. Se, että Henry oli julkisuuden henkilö, vaikutti myönteisesti Pertin lapsuuteen.

”Hän oli eräänlainen nähtävyys perhepiirissä. Se lisäsi itsevarmuuttani. Minulle sanottiinkin suoraan, että minulla oli käynyt helvetin hyvä säkä.”

Pertti Mustonen, Henry Theel ja Svea-äiti

Pertti Mustosen lapsuuteen kuuluivat kesäpäivät Henry Theelin Laaksolahden mökillä. Idyllistä nautti myös Pertin Svea-äiti. © PERTTI MUSTOSEN KOTIALBUMI

Kiltti painikaveri

Henryn ja Svean liitto oli kuitenkin rikkonainen. Henry oli välillä pitkiä aikoja kiertueillaan. Hän kiersi Suomea Toivo Kärjen kanssa yli 10 vuotta. Kun vieraat naiset alkoivat soitella kotiin, Svean mustasukkaisuus leimahti.

”Varsinkin jos hän oli vähän kännissä, raivokohtaukset olivat komeita.”

Pikkupoikana Pertti ei ymmärtänyt riitojen sisältöä, mutta hän oli niissä usein Henryn puolella. Väkivaltaa perheessä ei ollut.

Pertin parhaita muistoja faijasta ovat yhteiset painihetket. Pertti oli noin 4−5-vuotias.

”Makasin Henryn päällä korva painautuneena hänen mahansa päälle. Sieltä kuului kaikenlaisia ääniä. Se tuntui ihanalta.”

Ainoa kerta, kun Henry hermostui Perttiin, johtui tämän liiallisesta suunsoitosta.

”Hän tönäisi minua, ja liu’uin lattiaa pitkin useita metrejä. Silloin tajusin, miten vahva hän oli.”

Molemmat aikuiset käyttivät usein alkoholia, ja juhliminen alkoi olla yhä tavallisempaa. Kotiin asti juhlat eivät ulottuneet.

”He riehuivat maailmalla. Jouduin olemaan pikkupoikana paljon yksin. Kärsin peloista ja yksinäisyydestä.”

Kun Henry ja Svea lähtivät ulos, he kehottivat Pepsua laskemaan hitaasti 500:een tai tuhanteen. Siihen mennessä he palaisivat.

”Minua hatutti, sillä se oli selvä petos. He eivät palanneet, ja yöt venyivät pitkiksi. Olin yksin ja laitoin valot päälle, mutta pelkoihin ei auttanut oikein mikään. Olin nähnyt kauhuelokuvan Linnaisten vihreä kamari.”

Yksinäisyyteen sen sijaan auttoi mielikuvitus. Pertti leikki pelikorteilla sekä lusikoilla ja veitsillä, jotka taistelivat keskenään.

”Olohuone oli täynnä sotajoukkoja. Joskus suorastaan toivoin, että he lähtisivät jo ja pääsisin leikkimään.”

Pertti Mustonen, Henry Theel

”Pohjolan Tarzan ja kultaleijona Chico. Simpanssi Cheeta (Pertti) roikkuu parvekkeelta!” Henry on kirjoittanut kuvan taa. © PERTTI MUSTOSEN KOTIALBUMI

Lyömätön laulajatähti

Hylätyksi ja petetyksi tuleminen lapsena jätti kuitenkin jälkensä. Pertti ei jaksanut keskittyä kouluun. Todellinen syy oli ehkä se, että ajatukset olivat usein äidissä. Äidin alkoholismia poika häpesi. Hän yritti myös suojella äitiä. Suhde oli ristiriitainen.

Äidinäiti Venla asui osittain perheen luona ja toi jonkinlaista turvaa. Tärkeä henkireikä Pertille olivat erityisesti kesät, jotka hän vietti isänpuoleisten isovanhempien luona Nurmeksessa.

Iloa oli myös uintiharrastuksesta.

”Laaksolahdessa minulla oli uimariyhteisö, joka toi ryhtiä elämääni.”

Toisaalta Pertti sai kokea myös unohtumattomia asioita Henryn ansiosta. Hän pääsi äidin kanssa kaksi kertaa mukaan Henryn Ruotsin-kiertueelle 40-luvun lopulla. Paikalla oli muitakin eturivin taiteilijoita.

”Henryllä oli upea ääni, täyteläinen. Laulajana hän oli aika lyömätön, vaikka ei ollut saanut juuri koulutusta. Kotona hän veteli joskus skaaloja.”

Pariskunnan juominen ja riidat johtivat siihen, että Svea ja Henry erosivat vuonna 1957. Pertille se oli kova isku. Henry oli löytänyt Oulusta uuden naisen, Inkerin.

”Henry jopa vei meiltä tavaraa. Kun hän laittoi taskuunsa arvoesineen, ajattelin, että saamarin paskiainen. Lähtee pois ja varastaakin vielä.”

Eroa edeltävä aika oli Pertin kannalta karmeaa, vaikka hän oli jo lähes täysi-ikäinen. Molemmat vanhemmat olivat tuuliajolla, ja niin oli Perttikin.

”Oppikoulussa suurimmalla osalla luokkatovereista oli koulutetut, kunnianhimoiset vanhemmat. Minun koulunkäynnistäni ei välittänyt kukaan.”

Pertin piti todistaa itselleen, ettei ollut tyhmä. Hän huomasikin menestyvänsä niin halutessaan. Pertti kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1959.

Pertti Mustonen, Henry Theel

© PERTTI MUSTOSEN KOTIALBUMI

Romanttinen ja raitistunut

Henry Theelin itsetunto laulajana kärsi kolauksen Oulun-vuosina, sillä hän ei saanut arvostusta. Inkeri oli hammaslääkäri ja porvarisperheestä, eikä laulajaa koskaan täysin hyväksytty.

Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1962, Inkeri yllättäen kuoli. Henry palasi tyhjin käsin Helsinkiin.

”Hän soitti heti Svealle, että voinhan palata takaisin luoksesi.”

Svean ja Henryn suhde alkoi uudestaan, ja siinä elettiin pitkään hyviä aikoja. Romantiikkaa riitti, ja Henry lopetti juomisen kokonaan. Sveakin oli ryhdistäytynyt eron jälkeen, mutta nyt hänestä kehittyi salajuoppo. Hän piilotteli pulloja.

Pertti oli tuolloin jo naimisissa Cleo Mustosen kanssa, ja heillä oli poika, Pekka.

”Olin iloinen Henryn paluusta Svean luo, sillä hän oli minulle hyvin tärkeä.”

Pertti oppi vuosien varrella Henryltä paljon siitä, miten miehen itsetunto rakentuu.

”Henryllä oli erittäin vahva itsetunto, ja hän kylvi sitä minuunkin. Me olimme maailman parhaat. Olimme aika räävittömiä sekä toistemme kehumisessa että suunsoitossa.”
Henry oli hyvin valoisa, elämäniloinen ihminen.

”Kaikki oli aina hyvin, ongelmia ei ollut. Hän ei näyttänyt kielteisiä tunteitaan eikä edes sitä, jos oli humalassa. Silloin hän muuttui tärkeileväksi. Isokokoisena miehenä hän kesti hyvin alkoholia, ja esiintymisetkin sujuivat vaikka kännissä”, Pertti kertoo.

Kun Henry saapui kiertueiltaan kotiin, hän löi pöytään valtavan setelinipun. Ne olivat juhlavia aikoja.

”Hänessä oli lapsenomaista riemua ja iloa, kun asiat menivät hyvin.”

Svea oli töissä Stockmannin tavaratalossa kosmetologina. Rahaa ei perheessä ollut liikaa, mutta ruokaan sitä riitti aina. Pertille raha ei ollut kovin tärkeää.

”Jos ei ollut leffarahaa, pelasimme poikien kanssa rahat pajatsosta.”

Pertti Mustonen, Henry Theel ja Svea-äiti

© PERTTI MUSTOSEN KOTIALBUMI

Luotettava fafa

Svea ja Henry vihittiin uudestaan vuonna 1963. Henryn ura laulajana jatkui jälleen.

Pertti Mustonen

”Hyvät välimme säilyivät loppuun asti”, Pertti Mustonen kertoo. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

”Esikoisemme Pekan ollessa viisivuotias Henry ja Svea alkoivat käydä etelänmatkoilla, ja Pekka pääsi usein mukaan”, Pertti kertoo.

Svea ja Henry olivat luotettavia, rakastavia isovanhempia. Lapsenlapsia syntyi lisää: Mikko 1968 ja Liisa 1969. Seuraavana vuonna 1970 Svea kuoli vain 57-vuotiaana.

Henry löysi vielä rinnalleen uuden vaimon, Vuokon. Heidän suhteensa kesti lähes 20 vuotta, mutta päättyi erillään asumiseen. Henry Theelin ura jatkui aina 80-luvulle asti. Hän kuoli 72-vuotiaana joulukuussa 1989.

”Hyvät välimme säilyivät loppuun asti”, kertoo Pertti kiitollisuutta äänessään.

Pertti on nyt eläkkeellä Helsingin kaupungin tiedotuspäällikön tehtävistä ja Cleo kuvaamataidon opettajan työstä. He ovat olleet naimisissa 58 vuotta. Lapsista Pekka on lääkäri, Mikko eli Ufo on muusikko ja Liisa on näyttelijä ja ohjaaja. Lapsenlapsia Mustosilla on kuusi.

Lapsuudenkodissa Pertti sai kokea aimo annoksen vapautta, mutta turva sieltä välillä puuttui.

”Omien lasteni kohdalla olen yrittänyt toimia toisin ja osoittaa, että heistä välitetään.”

Pertti Mustosen ja Maarit Tyrkön (toim.) kirja Köyhä laulaja ja laulajan poika – Henry Theelin elämää duurissa ja mollissa (Docendo) ilmestyi syyskuussa.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/18.

X