Lonkkaleikkaus toi Arja-Riitan varjosta valon: ”Olin vasta 55-vuotias ja tiesin, että vaikka tekonivel on kestävä, se ei ole ikuinen”

Lonkkaleikkaus toi avun epämääräiseen, kovaan lonkkakipuun.  Arja-Riitta Kotala sairastui nivelrikkoon, vaikka liikkui, oli sopusuhtainen ja söi monipuolisesti. Pahimmillaan kipu ja kankeus sanelivat arkea ja estivät liikkumisen.

Ensioireet

”Kun valmistuin nuorena sairaanhoitajaksi, päätin että pidän fyysisestä kunnostani hyvää huolta, jotta jaksan työssäni. Kävin useamman kerran viikossa erilaisissa jumpissa ja innostuin aikuisiällä maratonjuoksusta, josta sain myös tärkeän ystäväporukan.

Työporukassamme olin pitkään se, joka sai iloita terveydestään, vaikka moni työkaveri sinnitteli erilaisten särkyjen takia.

Vuoden 2005 paikkeilla aloin heräillä öisin epämääräiseen kipuun, joka tuli etenkin juoksupäivien jälkeen. Pyörin kivuissani sängyssä. Joskus hain jääpusseja, joiden avulla yritin helpottaa säteilevää oikean lonkan kipua. Aamulla tunsin oloni toisinaan jäykäksi, mutta sairauslomalle en jäänyt.

Diagnoosi

Menin pahenevien lonkkakipujeni takia erikoisfysioterapeutin vastaanotolle helmikuussa 2006. Fysioterapeutti epäili nivelrikkoa, ja hakeuduin röntgeniin, jossa asia varmistui.

Olin järkyttynyt ja ajattelin, ettei tätä usko kukaan, olenhan niin liikunnallinen. Sainkin tuttaviltani kaikenlaisia ohjeita, kuten juo paljon maitoa ja syö juustoa, jotta saat kalsiumia, vaikka söin jo monipuolisesti.

Aika nopeasti pystyin ajattelemaan asiaa järjellä ja hyväksymään tilanteeni, vaikken lopullista miksi sairastuin -vastausta saanutkaan. Sairaanhoitajana tiesin, että diagnoosi voi tarkoittaa leikkausta. Tiedostin myös sukurasitteen: siskoni molemmat lonkat oli leikattu nivelrikon takia.

Omahoitoa ja sinnittelyä

Kävin keväällä 2006 ortopedin vastaanotolla. Hänen mukaansa oikea lonkkani oli leikkauskelpoinen, eli nivelrikko oli edennyt pitkälle. Päätin kuitenkin kokeilla vielä kaikki omahoitovaihtoehdot ennen leikkausta: olin vasta 55-vuotias ja tiesin, että vaikka tekonivel on kestävä, se ei ole ikuinen.

Sovimme lääkärin kanssa säännöllisestä tilanteen seurannasta ja siitä, että kun oloni kävisi sietämättömäksi, lonkkani leikattaisiin.

Vaihdoin juoksun ja hyppyjumpat uintiin ja sauvakävelyyn, mikä helpotti oloani.

Maratoneista luopuminen otti sosiaalisesti koville, sillä jäin ystäväporukan ulkopuolelle. Liikkumattomuus alkoi tuoda myös kiloja.

Eläkkeelle jääminen syksyllä 2008 vähensi fyysistä kuormitustani. Hieronta ja fysikaaliset syvälämpöhoidot auttoivat jonkin verran jäykistymiseen ja lihasten kramppaamiseen. Noudatin saamaani kuntosaliohjelmaa, jonka avulla ylläpidin lihaskuntoani.

Arja-Riitta matkusti ystävänsä kanssa Australiaan ensimmäisen tekonivelleikkauksen jälkeen. Nyt hän haaveilee reissusta Norjan rannikolle. Mikka Kiminki

Lonkkaleikkaus molempiin lonkkiin

Omahoidosta huolimatta kangistuin pikku hiljaa niin, etten päässyt kyykkyyn tai kyykystä ylös. Liikuin vain kaikkein välttämättömimmän.

Pukeminen kävi hankalaksi, ja sain vain vaivoin nostettua toisen jalkani pyörän tangon yli polkimelle, eikä alas tuleminen onnistunut ollenkaan. Särkyjä oli sekä päivällä että yöllä.

Oikeaan lonkkaani asennettiin tekonivel silloisessa Satakunnan keskussairaalassa lokakuussa 2013. Olin valmistautunut hyvin: koirani oli tyttärelläni hoidossa, jääkaapissa ja pakastimessa oli valmiina ruokaa ja olin korottanut valmiiksi sänkyäni.

Ensimmäiset viikot liikuin kotona sauvoilla. Ulkoilin päivittäin tukevilla jalkineilla.

Hankin myös kuntopyörän.

Kuntouduin hyvin ja matkustin ystäväni kanssa Australiaan runsas vuosi leikkauksen jälkeen. Matkalla huomasin vetäväni vasenta jalkaa vinosti kävellessäni, askelteni jälki muistutti traktorinpyörää.

Vasemmassa jalassani oli havaittu jo aiemmin nivelrikon merkkejä, ja toinen lonkkaleikkaus oli suunnitelmissa. Päätin, etten päästä toista kertaa itseäni yhtä huonoon kuntoon ja olin huojentunut, kun vasemman lonkan tekonivelleikkaus järjestyi alkuvuoteen 2015. Olin molemmilla kerroilla sairaalassa kolme päivää.

Lonkkaleikkauksesta toipuminen vaatii malttia

Sairaanhoitajana olen halunnut tietää sairaudestani ja lonkan tekonivelleikkauksesta mahdollisimman paljon. Ajattelen niin, ettei lääkäri yksin tee ihmeitä, vaan potilaan pitää sitoutua hoitamaan itseään mahdollisimman hyvin.

Uskon, että nykyiseen hyvään kuntooni vaikutti paljon se, että noudatin tarkasti leikkauksen jälkeen saamiani ohjeita: Söin tunnollisesti neljän viikon ajan laskimotukosta ehkäisevää lääkettä. Käytin kainalosauvoja kahdeksan viikkoa eli jälkitarkastukseen saakka. Vältin lonkan samanaikaista koukistusta ja kiertoa ensimmäisinä kuukausina ja käytin siksi korotettua tuolia istuessani.

Ennen toista leikkausta ostin kotiin sähkösängyn, jonka korkeutta saa muutettua napista painamalla.

Lue myös: Lonkan tekonivelleikkaus voi olla edessä työikäiselläkin – lääkäri kertoo, missä tilanteessa sitä harkitaan, Anna.fi

Voiton puolella

Viimeisimmän tekonivelleikkauksen jälkitarkastuksessa kysyin, mitä saan tehdä. Vastaukseksi sain, että kaikkea, mikä tuntuu hyvältä.

Ymmärrän kuitenkin, että pompotus ei tee tekonivelille hyvää, ja olen vaihtanut juoksun hiihtoon. Viime talvena hiihdin useita satoja kilometrejä, muun muassa Huovinrinteen laturetkellä 35 kilometriä.

Uutena liikuntalajina olen löytänyt laviksen. Se parantaa vartalonhallintaa, lihaskuntoa ja uudet kuviot laittavat hoksottimet liikkeelle. Ohjaaja on ammattitaitoinen, hän näyttää hyppyliikkeille aina jonkin toisen toteutustavan.

Olen kuntoutunut leikkauksista hyvin. Nykyään esimerkiksi yhteiset kävelylenkit Hessu-koiran kanssa ovat minulle suuri ilon ja kiitollisuuden aihe.

Vaikka elämä toisi eteen vastoinkäymisiä, ihmisellä on paljon, jos hänen terveytensä on kunnossa. Minä miltei menetin liikkumiskykyni, mutta sain sen takaisin. Olen päässyt varjosta valoon, ja liitän käteni usein kiitollisena rukoukseen.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 6/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti