Mari toipui masennuksesta ilman lääkkeitä luonnon avulla: ”Olen löytänyt turvapaikan sisältäni”

Yksinäinen kelohonkamökki nököttää kapean hiekkatien päässä. Ympärillä levittäytyy metsää ja vettä.

Kelohonkamökissä asuu punkaharjulainen Mari Pennanen, 38. Hän muutti näihin maisemiin viitisen vuotta sitten, eikä aio enää palata kaupunkiin.

Mari on sijoittanut sänkynsä niin, että hän voi nukkumaan käydessään katsella takassa loimuavaa tulta. Tuli, maa, vesi ja ilma ovat olleet hänen lääkkeensä, kun hän toipui vuonna 2013 iskeneestä masennuksesta.

Aamu-uinnit järvessä, raikkaan ilman hengittäminen syvälle keuhkoihin ja kävelyt metsässä voitelivat rikki revittyä mieltä.

”Terapeutin vastaanottohuoneen lisäksi luonto oli minulle se paikka, jossa selvitin ajatuksiani ja tunteitani.”

Vaikeat rajat – ”En voi tuottaa toiselle pettymystä”

Toisen tyttärensä syntymän jälkeen Mari ahdistui ja alkoi saada paniikkikohtauksia.

Hänen mielensä sopukoista oli noussut esiin muistoja, jotka hän oli painanut piiloon.

Mari oli aina ollut viehättävä, kiltti ja miellyttämisenhaluinen tyttö, joka viihtyi poikaporukoissa. 15-vuotiaasta asti hänen elämäänsä on kuulunut tavalla tai toisella mies.

Seksi oli Marille keino rentoutua, saada kosketusta ja hyväksyntää. Siihen kietoutui paljon hyvää, mutta myös paljon pahaa. Edellisessä suhteessaan Mari tuli torjutuksi, mikä sai hänet tuntemaan, että hänen halussaan on jotain likaista.

Hän päätyi pettämään kumppaniaan. Pettämiset uusiutuivat hänen nykyisessä suhteessaan. Pettäessään Mari myös antoi kohdella itseään kaltoin – kiltteyttään ja miellyttämisenhalusta.

”Minulle ei ole tehty mitään väkisin, en ole ollut uhri. Mutta jos minuun on sattunut, en ole uskaltanut sanoa sitä, vaan olen muuttanut itseni ”tunnottomaksi”. Olen ajatellut, että minun on vain siedettävä, en voi tuottaa toiselle pettymystä. Taustalla on ollut myös ajatus, että minun kuuluu antaa vastineeksi jotain, koska olen saanut kaipaamaani huomiota ja kehuja.

Tärkeä sanat – ”Itsesyytökset ja häpeä olivat murskata minut”

Kun muistoja alkoi nousta pinnalle, Mari joutui shokkiin. Hän kertoi miehelleen pettämisestä, ja pari hakeutui seksuaaliterapeutin vastaanotolle.

”Mutta lisää muistoja vain tuli ja tuli. Itsesyytökset ja häpeä olivat murskata minut. Ajattelin, että olen niin paha ja likainen, etten ansaitse elää. Rankaisin itseäni syömättömyydellä, mutta myös sillä, että en hengittänyt.

Mari ymmärsi tarvitsevansa apua ja hakeutui lääkäriin. Hän sai masennusdiagnoosin ja lähetteen psykoterapiaan. Heti alussa terapeutti lupasi Marille, että terapia jatkuisi niin kauan kuin hän tarvitsisi. Masennuslääkkeisiin Mari ei halunnut koskea.

Joskus lääkkeet ovat ehdottoman tarpeellisia, eikä niiden syömisessä ole mitään hävettävää. Itse halusin vain ymmärtää elämäni haitallisten tapahtumien kaavan, jotta voisin estää niiden uusiutumisen.

Terapiassa Mari oppi puhumisen taidon.

”Kun ihminen, joka on 30 vuotta vaiennut, alkaa yhtäkkiä puhua, ei loppua tule. Halusin sanoittaa ihan kaikki – myös ne traumaattisimmat kokemukset, joita en ollut voinut edes ajatella. Koko elämä, lapsuutta myöten, tuli käytyä läpi.”

Kaikista vaikeimmat asiat Mari kävi puhumassa metsän puille ennen kuin kykeni sanomaan ne terapeutille.

Luonnon lämmin huopa

Maalaistalon tyttönä Mari oli kasvanut metsän ympäröimänä. Luonto oli kuulunut osana vuodenkiertoon, eikä sitä sen kummemmin pohdittu.

Ensimmäisen kerran Mari tiedosti luonnon elvyttävän vaikutuksen, kun hän jäi työuupumuksen vuoksi sapattivapaalle vuonna 2009 ja löysi melonnan. Kajakissa istuessaan hän tunsi olevansa yhtä luonnon kanssa, ja uupumus helpotti.

Masennukseen sairastuttuaan Mari hakeutui luonnon helmaan intuitiivisesti.

”Tiedostamatta hakeuduin paikkoihin, jotka tekivät minulle hyvää. Luonto oli kuin lämmin huopa, joka kietoutui hartioilleni.”

Mari istui kannonnokassa, haki turvaa kuusen alta, seisoi keskellä väljää mäntymetsää, ui aamuisin kotirannassaan, piteli kädessään kiveä tai käpyä ja mietiskeli asioita – tai oli vain läsnä hetkessä.

Luonnon keskellä hän sai kiinni myötätunnon, hyväksynnän ja turvallisuuden tunteista ja koki yhteyden itseensä.

Pieni kivi lompakossa

Luonto vaikutti Mariin samalla periaatteella kuin jooga. Kun hän vain kävi luonnossa säännöllisesti, alkoi luonto lempeästi nostaa mielen pinnalle aiheita käsiteltäväksi. Mari alkoi lukea lisää luonnon hyvinvointivaikutuksista ja ekopsykologiasta.

”Ekopsykologiassa ihminen nähdään osana luontoa. Nykyihmisen pahoinvointi johtuu osin juuri siitä, että luontoyhteytemme on heikentynyt. Monissa tutkimuksissa on todettu, miten luonnossa oleskelu hoitaa kehoa ja mieltä: verenpaine ja syke laskevat, stressi ja ahdistus hellittävät, negatiivisten tunteiden käsittely helpottuu, ja mieliala kohoaa.

Myönteisten kokemusten ja tiedon lisääntyessä Mari alkoi tietoisemmin hoitaa itseään luonnon avulla.

”Opin siirtämään luontokokemuksen herättämät tuntemukset oman pään sisään itsemyötätunnoksi. Pystyin myös rauhoittamaan itseni jo pelkän tunnemuistikuvan avulla palaamalla johonkin turvalliseen ja hyvältä tuntuneeseen hetkeen luonnossa.

Ystäviään Mari tapasi mieluiten kävelylenkeillä metsäteillä ja -poluilla. Kotiinsa hän toi jäkälää ja muita luonnon elementtejä, lompakkoonsa hän sujautti pienen kiven.

”Opin myös sen, että luonnon hyvinvointivaikutusten syventämiseksi on tärkeää, että aistii ympäristöään eri tavoin: ei vain katselemalla vaan koskettamalla, kuuntelemalla, haistamalla ja jopa maistamalla.

Masennuksen juurille ei ole oikotietä

Masennuksesta toipumisessa ei ole oikotietä. Mari korostaa perusasioita: hengitä, syö, nuku, liiku, puhu.

Hiljalleen hänen vointinsa koheni. Terapian hän lopetti kahden vuoden jälkeen.

”Masennuksen perimmäisten syiden käsitteleminen oli raskasta. Vaikka sain valtavasti tukea terapeutiltani, mieheltäni, lapsiltani ja ystäviltäni, olin viime kädessä yksin kokemusteni ja ajatusteni kanssa. Mutta asioita on vain jaksettava käydä läpi, sillä jos ei selvitä itselleen sairastumisen syitä ja löydä työkaluja hyvinvointinsa ylläpitämiseen, ei voi koskaan täysin toipua.

Mari viihtyy kelohonkamökissään, eikä kaipaa muualle. Mikko Nikkinen / Otavamedia

Mari ymmärsi, että hänelle seksi oli ollut keino purkaa ahdistusta – aivan kuten vaikkapa alkoholi jollekin toiselle. Mutta se olikin aiheuttanut vain lisää ahdistusta, koska hän ei ollut kyennyt asettamaan rajoja ja suojaamaan itseään.

Masennuksesta toipuminen on harvoin suoraviivaista nousua ylöspäin, vaan sahalaitaa. On varauduttava myös notkahduksiin. Niitä tuli Marillekin, ja hän tarvitsi terapiaa uudestaan, kun start up -yrityksen käynnistäminen ja aviokriisi veivät voimia.

”Sairastumiseni ja siitä alkanut asioiden syvällinen käsittely mullistivat parisuhteemme. Myös puolisoni joutui vastatusten omien kipupisteidensä ja virheidensä kanssa. Päädyimme lopulta muuttamaan erilleen.”

Oma turvapaikka

Nyt Mari asuu kelohonkamökissään ja aviomies muutaman kilometrin päässä toisessa kelohonkamökissä. Lapset asuvat vuorotellen molemmilla.

Luonnossa Mari pyrkii viettämään aikaa päivittäin, sillä se kohottaa hänen mielialaansa ja antaa energiaa.

Mari sanoo olevansa kiitollinen kaikesta, mitä hän on oppinut elämästä ja ihmisyydestä.

Enää ei ole pelkkää mustaa – pahaa oloa, itsesyytöksiä ja häpeää – vaan tilalle on tullut valoa ja varjoja, itsekkyyttä ja epäitsekkyyttä, toisen ja itsensä kunnioittamista.

”Olen löytänyt hyväksynnän sisältäni, eikä minun tarvitse hakea sitä enää muilta. Häpeä itseäni ja menneisyyttäni kohtaan on väistynyt. Koen kaiken tapahtuneen arvokkaana osana elämäntarinaani. Seksuaalisuuttanikaan en enää häpeä, vaan se on vahva ja terve osa minua. Seksin merkitys on kuitenkin vähentynyt, kun tyhjiö on täyttynyt muulla – ystävyyssuhteilla, läheisyydellä ja yhteydentunteella itseeni.”

Asumuserossa oleva Mari elää arkeaan yksin, ensimmäistä kertaa elämässään. Se pelottaa, mutta samalla hän tuntee olevansa henkisesti ja fyysisesti turvassa.

”Olen löytänyt turvapaikan sisältäni.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 2/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti