Amputaatiovaara haavasta – Diabeteksesta johtunut parantumaton haava aiheutti verenmyrkytyksen

Risto K. Järvisen jalkapohjassa pitkään vaivannut, diabeteksen aiheuttama haava johti verenmyrkytykseen ja pitkään vuodelepoon sairaalassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Diabetes-haavan aiheuttamat terveysongelmat toivat minulle myös paljon hyvää – terveempien elämäntapojen lisäksi sain kosolti uutta materiaalia stand up -keikoille”, Risto K. Järvinen kertoo.

Risto K. Järvisen jalkapohjassa pitkään vaivannut, diabeteksen aiheuttama haava johti verenmyrkytykseen ja pitkään vuodelepoon sairaalassa.
(Päivitetty: )
Teksti: Pekka Säilä

Risto K. Järvisen, 53, diabetes näytti hoituvan lääkkeitä syömällä. Sairaudesta aiheutunutta umpeutumatonta haavaa Risto hoiti ainoastaan pihkasalvalla. Parantumaton haava ei tuntunut työntekoa juurikaan haittaavan. Samalla unohtuivat myös terveelliset elämäntavat ja verensokereiden mittaaminen.

Totaalinen pysähtyminen iski kesken kaiken, kun Risto oli esiintymässä stand up -keikalla. Yhtäkkiä keho ei enää kestänyt.

Horkkakuume flunssan jälkitautina

”Sain kakkostyypin diabetes-diagnoosin kolme vuotta sitten. Aluksi yritin korjata sairautta elämäntapamuutoksella, mutta minulle jäi tunne, että hoitavaa lääkäriä kiinnosti lähinnä lääkityksen saaminen kohdalleen.

Niinpä mietteet elämäntapamuutoksesta jäivät taka-alalle ja popsin vain pillereitä. Alkoholiakin kului aika lailla. Samalla jätin myös sokeriarvojen seuraamisen kokonaan.

Viime keväänä minuun iski horkkakuume kesken stand up -keikan. Oletin, että kyseessä on flunssan jälkitauti. Oireet olivat kuitenkin niin pahat, että läheisten painostamana hakeuduin päivystykseen hakemaan hoitoa.”

Parantumaton haava aiheutti verenmyrkytyksen

”Terveyskeskuksessa selvisi, että olin saanut verenmyrkytyksen. Kantapohjassani oli jo vuoden ollut diabeteksesta johtuva parantumaton haava, joka oli tulehtunut erittäin pahasti.

Tulehdusarvoni olivat siinä määrin koholla, että terveyskeskuksesta minut toimitettiin suoraan sairaalaan.

Viimeistään siinä vaiheessa tajusin, että tilanteeni on vakava, kun jalkapohjani leikattiin sairaalassa useasta kohtaa auki. Jälkikäteen sain kuulla, että jalan amputointi oli todella lähellä.”

Sairaalassa venähti yli kaksi kuukautta

”Lopulta vietin sairaalassa yli kaksi kuukautta. Koko sen ajan minulle annettiin antibiootteja suoraan suoneen. Nyt jälkikäteen voi sanoa, että olin todella onnekas. Sairaalassa hoidettiin verenmyrkytyksen lisäksi myös jalkapohjan haava, veren sokerit ja verenpaine kuntoon.

Surkuhupaisiakin tapauksia sairaalassa sattui. Vantaalla otettiin samaan aikaan käyttöön sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmä Apotti, joka tuotti kaikenlaisia ongelmia jokapäiväisessä hoidossa. Esimerkiksi kalsarit olivat sairaalassa kerran loppu ja tilalle tarjottiin vaippoja.”

Lue myös: Haavan hoito ei ole lastenleikkiä – asiantuntija vastaa, miksi haava ei parane

Yleiskunto kohenee

”Alkuvaikeuksien jälkeen toipuminen eteni hyvin. Kun sain ensimmäisen kotilomapäivän, lähdin heti stand up -keikalle, jossa minut nostettiin pyörätuolissa lavalle.

Ilta sujui kaikin puolin hyvin. Yleisö otti minut hyvin vastaan, ja sain veisteltyä huumoria jopa sairaalassa viettämästäni ajasta.

Tällä hetkellä vointini on hyvä ja yleiskunto kohenee päivä päivältä paremmaksi. Syvin leikkaushaavaani on kuitenkin vielä erityistarkkailussa ja sitä parantelen edelleen.

Kotonani on käynyt fysioterapeutti antamassa jumppa- ja kyynärsauvoilla kävelemisohjeita. Myös A-klinikan työntekijä on kannustanut päihteettömään elämään.

Diabeetikolle terveelliset elämäntavat ovat sairauden hoidon kulmakivi. Nyt elämäntapani ovat kunnossa myös alkoholin osalta – en ole juonut pisaraakaan sitten sairaalaan joutumiseni.

Tammikuussa aloitan kokemusasiantuntijakoulutuksen. Koen, että minulla voi olla kokemieni vaikeuksien jälkeen annettavaa niille, jotka ovat kieltäytyneet hyväksymästä sairauttaan tai painineet alkoholiongelman kanssa.”

Lue myös: Ihottuma poiki viheliäisen ruusun ja tulehtuneet haavat – Sairastamiskierre vei Pentin sairaalahoitoon: ”Miten haavan hoitaminen voi vaatia näin paljon?”

X