Paraurheilija Ronja Oja menetti näkönsä vähitellen – Arkea helpottaa kehittyvä teknologia: ”Älylaite on tehnyt elämästäni itsenäisempää – sovellukset kehittyvät koko ajan”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Facing Emotions -sovellus
Esimerkiksi Facing Emotions -sovellusta käyttäessä Ronja ripustaa puhelimen kaulaansa, jossa roikkuessaan se tunnistaa ympäristöstä kasvoja, ja tulkitsee niiden ilmeet. © Tommi Tuomi / otavamedia
Paraurheilija Ronja Ojalla oli jo syntyessään heikko näkökyky. Hän sokeutui ollessaan 11-vuotias.

Ronja Oja, 26, menetti näkönsä vähitellen ollessaan pieni. Valkoinen keppi ja pistekirjoitus ovat arvokkaita apuvälineitä, mutta teknologian kehitys toi Ronjan elämään avun, joka mullisti elämän.

Näkövamma huomattiin jo varhain

”Näkövammaisuuteni havaittiin jo ollessani aivan pieni. Myös veljelläni on näkövamma, joten äitini ymmärsi kiinnittää siihen huomiota. Epäilys heräsi, kun hän huomasi, että pidin toista silmää kiinni syödessäni.

Sokeus osattiin ennustaa

Äitini vei minut lääkäriin, jossa selvisi, että minulla on verkkokalvon ja lasiaisen epämuodostuma.

Kun olin 5-vuotias, lääkärit arvioivat, että sokeutuisin todennäköisesti jossain vaiheessa täysin. Se tapahtuikin ollessani 11-vuotias. Sokkina se ei tullut, koska näköni ei missään vaiheessa ollut hyvä, ja olin tiennyt jo pitkään, että niin tulisi käymään. Valkoisen kepin käytön ja pistekirjoituksen olin ottanut haltuun kauan ennen sokeutumistani.

Apu arkeen älylaitteista

Perinteiset apuvälineet eivät kuitenkaan ratkaisseet kaikkia tilanteita. Monissa paikoissa jouduin turvautumaan muiden ihmisten apuun. En voinut katsoa esimerkiksi junien aikatauluja aseman taulusta, vaan minun täytyi kysyä apua toisilta ihmisiltä.

Moni asia muuttui, kun sain ensimmäisen älypuhelimeni vuonna 2012. Tutustuin silloin sovelluksiin, joita näkövammaisten avuksi on kehitetty. Niitä on vuosien varrella tullut yhä enemmän.

Blindsquare-sovellus kertoo sijaintitietoja, eli esimerkiksi kaupungilla liikkuessa se informoi, mitä paikkoja ympärilläni on.

Olen myös käyttänyt paljon muun muassa tekstitunnistusohjelmia sekä sovelluksia, jotka tunnistavat kuvien sisältöjä.

Lisäksi olin viime syksynä Huawein Facing Emotions -sovelluksen testiryhmässä. Se auttaa tunnistamaan ihmisten ilmeitä, ja siitä on ollut iloa esimerkiksi esiintymistilaisuuksissa, joissa yleisö usein on hiljaa, eikä heidän reaktioitaan voi päätellä äänestä.

Nyt on todella vaikea kuvitella, miten pärjäsin ilman älylaitetta. Joskus tarvitsen yhä muiden apua, kuten kauppareissulla, koska en tiedä, missä tuotteet sijaitsevat.

Älylaite on tehnyt elämästäni itsenäisempää, ja sovellukset kehittyvät koko ajan entisestään.

Masennus puhkesi kiireen jälkeen

Viime syksynä aloin tuntea oloni todella väsyneeksi ja menetin kiinnostukseni miltei kaikkeen. Lopulta ajauduin pisteeseen, jossa jouduin menemään työpäivän aikana useita kertoja vessaan itkemään.

Olin jo pidemmän aikaa tehnyt hirveällä tahdilla töitä, ja yrittänyt selvitä kaikesta yksin.

Se kostautui, ja minulla todettiin masennus. Jäin töistä sairauslomalle.

Käsityöt, ennen kaikkea neulominen, olivat ainut asia, jota jaksoin tehdä. Ne auttoivatkin minut vaikeimman yli.

Treeneistä jälleen virtaa

Nyt voin jo paremmin. Sairaslomani päättyi tammikuun lopussa ja olen päässyt jälleen urheilemaan.

Olen yleisurheilija ja olen kisannut esimerkiksi Rio de Janeiron paralympialaisissa vuonan 2016.

Urheilu on vielä rankkaa, koska puolen vuoden treenitauon aikana kunto oli laskenut.

Siitä huolimatta olen saanut treeneistä virtaakin. Olen myös tehnyt töitä verkon saavutettavuusasioiden parissa. Se tarkoittaa verkon käyttämisen mahdollistamista ja tekemistä helpoksi kaikille, kuten esimerkiksi juuri näkövammaisille. Se on tuntunut merkitykselliseltä.

Haluaisin jonakin päivänä elättää itseni ainakin osittain käsitöillä. Suomessa se on melko vaikeaa, mutta ehkä onnistun saamaan siten jotain pientä lisätienestiä. Muuten tulevaisuudensuunnitelmani ovat auki. Ne vaihtelevat sen mukaan, minä päivänä niitä kysyy.”

X