Päivi sairastui peräsuolisyöpään ja joutui opettelemaan uudenlaista elämää: ”Syöpä johti uusille urille”
Kun maatalouslomittaja Päivi Salonen, 57, sai peräsuolisyövän takia pysyvän avanteen, rehusäkkien nostelijaksi ei enää ollut paluuta. Hän lähti jo sairauslomalla opiskelemaan ja etsimään uutta ammattia.
Päivi Salosen päivittäinen ilonaihe on 1–1,5 tunnin ratsastuslenkki. Joskus sukelletaan metsään, joskus kopsutellaan tiellä.
Se oli ihan tavallinen joulukuinen maanantai vuonna 2017. Oli pientä pakkasta, ja lunta sateli. Päivi palasi maatalouslomittajan töistään kotiin Pornaisiin kahden maissa ja keitti iltapäiväkahvit.
Maalaistalon tytär oli työskennellyt navetassa 33 vuotta. Mutta pian koko elämä muuttui.
Peräsuolisyöpä nosti mieleen itsetuhoisia ajatuksia
Sinä maanantaina Päivin ulosteeseen sekoittui verta. Hän sai ajan vielä samalle päivälle terveyskeskukseen. Lääkäri löysi peräsuolesta patin ja totesi sen voivan olla joko peräpukama tai syöpä.
”Jo syöpä-sana sai minut uskomaan, että sitä se on. Isäni oli nimittäin kuollut 20 vuotta aikaisemmin peräsuolisyöpään.”
Päivin hemoglobiini oli niin hyvä, että hän pääsi jatkotutkimuksiin vasta reilun kuukauden kuluttua. Se oli kauheaa aikaa.
”Tiesin, että syöpää se on. Otin asian raskaasti. Niin kauan meni hyvin, kun olin töissä ihmisten kanssa. Muuten minä vain itkin.”
Yksin ollessa Päivin mieli musteni.
”Soitin miehelleni hirvijahtiin, että olen päättänyt ajaa kalliota päin tai rekan alle. Hän totesi, että et tee sitä. Kuskille jäisi kauheat syyllisyyden tunteet.”
Päivi kävi pari kertaa mielenterveyspäivystyksessä sairaalassa saamassa rauhoittavia ja henkistä tukea. Yhden yönkin hän vietti siellä.
Epätietoisuus oli pahinta. Mutta sitten koitti aamu, jolloin lääkäri soitti Päiville uutiset. Tähystyksessä otetuista koepaloista oli selvinnyt, että kyseessä oli pahanlaatuinen peräsuolisyöpä.
”Oli se hirveä shokki. Kysyin lääkäriltä, että mitä minä nyt teen. Hän kehotti juomaan aamukahvit sillä aikaa, kun hän toimii. Tunnin kuluttua hän soitti, että magneettikuvaus päästä varpaisiin on 1,5 tunnin päästä Porvoossa. Saman tien soitti avannehoitaja, sillä koko peräsuoli pitää poistaa.”
Kissaryhmästä tukea
Kun hoitoputki alkoi, Päivin olo hiukan helpotti. Hän sai 30 kertaa sädehoitoa, joka arkipäivä. Kuuden viikon tauon jälkeen hänet leikattiin toukokuussa 2018. Sen jälkeen hän sai vielä sytostaatteja viisi kertaa.
Lähellä peräaukkoa oleva syöpä vaatii koko peräsuolen poiston. Jäljelle jäävä paksusuolen loppupää viedään vatsanpeitteen läpi ja uloste johdetaan iholle kiinnitettyyn avannepussiin.
Päivi kävi Porvoossa avanteiden toimintaan erikoistuneella sairaanhoitajalla sekä ennen leikkausta että sen jälkeen.
”Sovittelin erilaisia avanteita. Minua infottiin niistä hyvin.”
Päivi laittoi Facebookin kissaryhmään päivityksen, jossa hänen kissansa ikään kuin raportoi: ”Äiti tuossa itkee avannetta.” Erään pohjalaisnaisen ”kissa” vastasi, että hänen äidillään oli sama homma kaksi vuotta sitten. Ota yhteyttä.
”Nainen oli todella hyvä henkinen tuki siinä vaiheessa, koska osasi kertoa minulle, mitä avanne tuo tullessaan. Ja sekin kävi selville, että sen kanssa pystyy elämään hyvin. Ei mitään hätää, meitä on paljon, hän lohdutti.”
Päivi puhui naisen kanssa tuntikausia puhelimessa.
Vaikeinakin päivinä Päivi pystyi unohtamaan syövän ratsastaessaan 18-vuotiaalla Siro-hevosellaan. Yhteenkuuluvuus ja eläimen viisaus toivat lohtua. Suurin murhe oli kolmen kuukauden pakollinen ratsastustauko.
Myös virkkaaminen, maton kutominen ja helmikorujen väkertäminen veivät ajatukset välillä muualle.
”Siro-tamma on fiksu hevonen, ymmärtää puhetta”, Päivi kehuu. Kuva: Sampo Korhonen/Otavamedia
Hyvästit navetalle
Moni lääkäreistä ei tuntenut lainkaan maatalouslomittajan työtä, joka on Suomen tapaturma-altein ammatti. Salosen esimies tajusi heti, että paluuta navettaan ei ole. Mutta lääkäreille piti selittää, että raskaassa työssä lomittaja raahaa 40 kilon rehusäkkejä päivät pitkät.
”Avannepussi on kiinni kuin minigrip-pussin sulkijalla, ja se voisi irrota raskaassa työssä. Haavan seutu ei saisi kastua. Suolen pätkä on aina kuin avoin haava. Mitään painavaa ei kannata nostella, sillä meille avannepotilaille kehittyy usein kivulias tyrä.”
Avanne tuntui aluksi inhottavalta. Siitä tuleva haju tuntui pistävältä. Terveyskeskuksesta saatavat pussit piti totutella vaihtamaan 3–6 kertaa päivässä.
Päivi alkoi kuitenkin tottua avanteeseen ja siihen, miten se vaikutti ruokailuun.
”Melkein kaikkea voi syödä, mutta ruoka pitää purra tosi hyvin ja nestettä täytyy juoda päivittäin vähintään kaksi litraa.”
Ummetusta ei saisi tulla, joten kovien pähkinöiden syönti piti lopettaa. Sytostaattihoitojen aikaan Päivin avanne meinasi mennä tukkoon muutaman kerran ummetuksen takia. Se olisi tietänyt sairaalakeikkaa.
”Vaikka syöpä on kauheaa, se vei minut uusille urille”
Päivi ei halunnut jäädä kotiin murehtimaan, vaan lähti sairauslomalla opiskelemaan kädentaitojen ohjaajaksi Kankaanpään opistoon Satakuntaan. Opintovapaa oli sovittu jo ennen sairastumista.
Harva 57-vuotias uskaltaa lähteä toiselle puolelle Suomea asuntolaan asumaan ja opiskelemaan. Mutta Päivi lähti.
”Olen aina rakastanut käsitöitä. Kankaanpäässä opin monia innostavia tekniikoita.”
Yhdeksän kuukauden opiskelu kädentaitojen parissa ja viikottaiset harjoittelupäivät toivat uutta potkua elämään, vaikkakaan eivät varsinaista ammattia.
”Vaikka syöpä on kauheaa, se vei minut uusille urille. En olisi muuten joutunut miettimään uutta ammattia.”
”Ratsastaessa irrottaudun kaikista huolista.”
Opisto tarjosi opetusta pajutöistä huovutukseen, puutöistä paperiaskarteluun. Kerran viikossa Päivi harjoitteli ohjausta lasten, kehitysvammaisten ja aikuisten parissa.
”Oli ihanaa tavata ihmisiä, sillä navettatyö lehmien parissa oli aika yksinäistä.”
”On ihanaa oppia uusia taitoja”
Sairausloman loputtua Päivi haki ja sai Koulutusrahastosta aikuiskoulutustukea.
Työeläkevakuuttaja Keva tukee ammatillista työvalmennusta. Se järjesti työurakouluttajan, jonka Päivi tapasi keväällä 10 kertaa parin viikon välein.
Yhdeksän kuukauden opiskelu inspiroivien kädentaitojen parissa ja viikoittaiset harjoittelupäivät toivat uutta potkua elämään, vaikkakaan eivät varsinaista ammattia.
Viime kesänä Päivi pääsi kolmeksi kuukaudeksi töihin Pukkilan Onninkartanoon.
”Aloin harkita opiskelua lähihoitajaksi, mutta se on lähes yhtä raskasta kuin maatalouslomitus. Niinpä päädyin hakemaan leipuriopintoihin, sillä tykkään käytännöllisestä käsillä tehtävästä työstä.”
Nyt hän opiskelee Kevan kuntoutustuella Järvenpäässä leipuriksi.
”On ihanaa oppia uusia taitoja. Parasta ovat työharjoittelut eri paikoissa. Työllisyysnäkymät ovat hyvät.”
Lehmiä Päivi ei omaksi ihmetyksekseen kaipaa.
”Tai sitten olen jättänyt ne mielestäni. Eläimiä on muutenkin ympärilläni: kissa, isännän hirvikoira ja rakas Siro-hevoseni.”
Alkukesällä Päivin metsälenkki Siron kanssa kulkee tuomien ja sireenien tuoksussa. He laukkaavat ja ravaavat viitisen kilometriä. Vapauden tunne on hieno.
”Irrottaudun kaikista huolista. Siro saa lopuksi porkkanan palkinnoksi.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/20.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti