Pirjo Nironen, 69, löysi liikunnan 10 vuoden tauon jälkeen

Pirjo Nironen unohti liikunnan kymmeneksi vuodeksi, kunnes sydänvaivat havahduttivat hänet. Vuodessa hänen kuntonsa on noussut niin, että rivakka kävely onnistuu korkokengilläkin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Laihtuminen ei ole pääasia, vaan liikunnan tuoma hyvä olo.

Pirjo Nironen unohti liikunnan kymmeneksi vuodeksi, kunnes sydänvaivat havahduttivat hänet. Vuodessa hänen kuntonsa on noussut niin, että rivakka kävely onnistuu korkokengilläkin.
(Päivitetty: )
Teksti: Katja Nygård

Uimahallin pukuhuoneessa kuopiolainen Pirjo Nironen, 69, huomasi käsivarsissaan jotain uutta.

”Kuivasin itseäni uinnin jälkeen ja ihmettelin, että mikäs herne se tuossa oikein on. Sitten tajusin, että sehän on oma hauikseni.”

Hauis ei ollut ilmestynyt Pirjon olkavarteen itsestään. Se oli kolme kuukautta aikaisemmin aloitetun liikuntaremontin ansiota.

Nyt vuotta myöhemmin Pirjo liikkuu edelleen.

Pirjo käy kerran viikossa polkemassa kuntopyörää ja kahdesti viikossa kuntosalilla tekemässä salitreenin. Lisäksi hän tanssii itsensä karaokeravintolassa hikeen kerran viikossa.

Kun päälle lisätään vielä vähän uintia, kokonaisuus alkaa kuulostaa ennemminkin parikymppisen himoliikkujan kuin seitsemänkymppisen eläkeläisen viikko-ohjelmalta.

Jäätyään eläkkeelle viime maaliskuussa Pirjo on lisännyt liikuntaohjelmaansa myös aamulenkit. Mitä kurjempi sää, sitä enemmän Pirjo nauttii. Hän ei ole niitä ihmisiä, jotka jäävät koiranilmalla villasukat jalassa sohvannurkkaan.
”Minua eivät kelit pelota. Huono ilma ei ole tekosyy jättää lenkkiä tekemättä.”

Päinvastoin. Tuuli ja vesisade huuhtovat pois raskaat ajatukset. Niiltä Pirjo ei ole elämässään välttynyt.

Pitkä treenitauko

Koulujen hiihtokilpailut. Niistä Pirjolla ei ole kovinkaan lämpimiä muistoja. Voi sitä häpeän tunnetta, kun hän saapui viimeisenä maaliin luokkatoverien ilkkuessa. Huonommuuden tunne tappoi vähäisenkin liikunnan ilon.
Pirjo inhosi hiihtoa pitkään. Vasta aikuisena hän löysi lajin hienouden. Siihen auttoi 1980-luvun lopulla muutto Juvalta takaisin Mikkeliin, lapsuuden maisemiin.

”Melkein kotioveltamme lähtivät hiihtoladut, joita pitkin hiihtäjälegenda Harri Kirvesniemikin sivakoi.”

Pirjo hiihti, koska halusi unohtaa. Silloisen avomiehen sairastuminen oli johtanut talouskatastrofiin, jonka vuoksi menetettiin kaikki. Vaikeuksien keskellä Pirjo uupui. Myös hänen kahvilayrityksensä jouduttiin huutokauppaamaan.
Metsän syleilyssä Pirjo halusi pyyhkiä mielestään myös miehensä pojan hukkumisen sekä oman isänsä menetyksen.
”Jouduin kahden vuoden sisällä kokemaan paljon rankkoja asioita. Kun vielä siskoni vaikea raskaus oli viedä sekä äidin että lapsen hengen, tunsin olevani aivan loppu.”

Avoliitto päättyi vuonna 1990, ja Pirjo muutti yksin Kuopioon. Liikuntaharrastus jatkui satunnaisena. Pikkuhiljaa se alkoi hiipua ja jäi lopulta lähes kokonaan. Treenitauko venyi lopulta kymmenen vuoden pituiseksi.

Noin vuosi sitten liikunta palasi uudelleen Pirjon elämään. Ennen eläkkeelle jäämistään Pirjo työskenteli mielenterveyskuntoutujien parissa Kuopion Mielenterveystuessa. Kerran kaupungilla kävellessään hän näki paikallisen Alfido-kuntokeskuksen mainoksen. Siitä syntyi idea kannustaa mielenterveyskuntoutujat liikunnan pariin.

Taka-ajatuksena oli liikkua itsekin säännöllisesti ja innostaa muita omalla esimerkillä terveellisempään elämään.
Hanke otettiin hyvin vastaan kuntokeskuksen henkilökunnan ja mielenterveyskuntoutujien keskuudessa. Harjoittelu lähti hyvin käyntiin.

Pientä takapakkia

Kolme viikkoa treenien alkamisen jälkeen Pirjo vietti lauantai-iltaa kotonaan. Edellisilta oli ollut vauhdikas karaoketansseissa. Pirjo oli viihtynyt tanssilattialla koko illan.

Saunan jälkeen Pirjon olo muuttui. Rinnassa tuntui ensin pientä kipua. Pirjo ei huolestunut, koska hän oletti kivun johtuvan rintarangan lukosta. Se oli vaivannut häntä ennenkin. Kun kipu tunnin odottelun jälkeen vaan yltyi, Pirjo soitti itselleen apua.

Paikan päälle saapuneet ensihoitajat löysivät sydänfilmistä pienen muutoksen ja kuljettivat Pirjon sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Seuraavana päivänä varjoainekuvauksissa paljastui sepelvaltimon ahtauma. Pallolaajennus tehtiin saman tien. Kahden viikon kuluttua toimenpiteestä Pirjo sai luvan jatkaa harjoittelua.

”Jälkeenpäin ajateltuna, olin oireillut jo pidempään. Kipu ei ollut tuntunut rinnassa, vaan kaulan ja niskan alueella. Ylämäkiä noustessa hengästytti, hartioita puristi ja kurkkua kuristi.”

Sydänvaivat eivät tulleet täytenä yllätyksenä. Pirjon äiti menehtyi sydäninfarktiin 59-vuotiaana. Jo sen jälkeen Pirjo oli alkanut noudattaa rasvatonta ruokavaliota. Tupakka oli jäänyt kymmenen vuotta aiemmin.

Kun sydän kaikesta huolimatta alkoi temppuilla, Pirjon päätös säännöllisestä liikunnasta vahvistui.

Myös lääkärit vakuuttelivat, että Pirjon hapenottokyky, veriarvot ja sydänfilmit olivat huippuluokkaa.

Hyviä tuloksia

Laihtuminen ei ole pääasia, vaan liikunnan tuoma hyvä olo.

Sydänvaivat saivat Pirjon pohtimaan laajemminkin omia elintapojaan ja jäljellä olevia elinvuosiaan.

”Kauhulla katselen, kun omat ikätoverini kulkevat rollaattoreiden kanssa. En todellakaan halua joutua samaan tilanteeseen. Haluan vaikuttaa omalta osaltani siihen, että toimintakykyni säilyisi hyvänä.”

Pirjo ei ole koskaan liikkunut kiloja karistaakseen.

”Tiedän olevani jonkin verran ylipainoinen, mutta liikun voidakseni paremmin, en ollakseni hoikempi. Vaikka välillä onkin tehnyt tiukkaa, yhtäkään treeniä en ole jättänyt kesken. Vedän täysillä viimeiseen sekuntiin asti, koska tiedän saavani siitä niin hyvän olon.”

Liikunnan myötä kiloja on toki lähtenyt, ja vyötäröltäkin senttejä sulanut kymmenkunta. Vaakaa Pirjo ei ole tuijottanut. Parhaiten muutos on näkynyt isoiksi käyneissä vaatteissa.
Fyysisen kunnon paranemisen Pirjo on huomannut ryhdin suoristumisena, hengityksen kevenemisenä sekä lihasvoiman lisääntymisenä. Ylämäessä jalka nousee korkeammalle kuin ennen, eikä bussiin noustessa ole enää pakko istahtaa ensimmäiseen vapaaseen penkkiin.
”Korkokengillä kävelykin onnistuu nykyisin ilman ongelmia, koska jaloissa on enemmän voimaa.”

Vuosia nuorempi

Pirjo kuntoilee mielellään yksin, sillä saa silloin olla yksin ajatustensa kanssa.

Pirjo on aina kokenut olevansa nuorekas. Hän ei silti pistä pahakseen, että häntä luullaan nykyään huomattavasti ikäistään nuoremmaksi.

”Treenaaminen on vaikuttanut siihen, että monet arvelevat minut jopa 15 vuotta nuoremmaksi.”
Mitä enemmän vuosia tulee lisää, sitä tärkeämpänä Pirjo liikkumistaan pitää. Se on jo tähän mennessä osoittanut, että pienelläkin itsensä aktivoinnilla pystyy vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa. Ja kukaan ei ole liian vanha aloittamaan.

”Tärkeintä on löytää yhteisö, jossa on kiva liikkua. Vaikka kuntosalilla jokainen puurtaakin yksinään, kiva ryhmä helpottaa sinne lähtemistä.”

Koululiikunnan aiheuttama itsensä vähättely on vanhemmiten haihtunut. Pirjo on oppinut hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

”Olen nykyään jopa vähän ylpeäkin itsestäni. Ajattelen, että kaikki eivät olekaan ihan yhtä komeita kuin minä.”

5/2016 Kotilääkäri

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X