Skuuttionnettomuus muutti elämän – Sähköpotkulaudalla vammautunut Satu opettelee nyt elämään aivovamman kanssa: ”Olisin voinut menehtyä”

Satu Korppi-Halminen lähti ajamaan skuutilla, ja iloinen kesäpäivä muuttui silmänräpäyksessä. Hän elää nyt uudenlaista elämää.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Satu muistuttaa, että kypärää kannattaa käyttää niin pyöräillessä kuin silloin kun ajelee skuutillakin. ”Kypärä voi pelastaa elämän.”

Satu Korppi-Halminen lähti ajamaan skuutilla, ja iloinen kesäpäivä muuttui silmänräpäyksessä. Hän elää nyt uudenlaista elämää.
Teksti:
Tomi Olli

Satu Korppi-Halmisen, 42, heinäkuinen päivä vuonna 2023 oli sujunut mukavasti. Ulvilassa asuva Satu oli saapunut Raumalle vieraillakseen kaupunkifestivaalilla ja tavatakseen kaupungissa asuvaa esikoistytärtään.

Festivaalipäivän päätteeksi Satu ei kuitenkaan päässyt takaisin tyttärensä kotiin, hänet vietiin paluumatkalta ambulanssilla sairaalaan.

Sähköpotkulaudalla liikkeelle

”Lähdin ajamaan sähköpotkulaudalla tyttäreni asunnolle, mutta eksyin matkalla. Pysähdyin, ja tarkastin hänen osoitteensa puhelimen avulla. Jatkoin sen jälkeen matkaa ajamalla puhelimen karttasovellus auki. Muistikuvani päättyvät siihen.

Kuulin myöhemmin, että minut oli löydetty tajuttomana asfaltilta, eli olin jostain syystä kaatunut ja lyönyt pääni. Paikalle tullut ohikulkija oli hälyttänyt ambulanssin, millä minut oli viety sairaalaan.

Sairaalassa minulle tehtiin muun muassa TT-kuvaus. Kuvissa ei näkynyt poikkeavaa. Minulla todettiin ainoastaan kasvoissa olevat ruhjeet sekä takaraivoon tullut haava, joka ommeltiin kiinni.

En muista sairaalassa olostani juuri mitään. Minua ei pidetty sairaalassa pitkään, taksi vei minut jo aamupäivällä kotiin Ulvilaan. Kotona ei tiedetty tapahtuneesta ennen paluutani, eli se oli täysi yllätys. Tyttäreni oli ollut ihmeissään ja huolissaan minusta, koska en ollut tullut yöllä hänen asunnolleen. Hän oli ajatellut minun menneen jonkun tuttavani luokse, sillä minulla on paljon tuttuja Raumalla.

Kotona olin alusta saakka todella väsynyt ja sekava, kärsin kovasta päänsärystä. Aloin myös oksennella toistuvasti.

Lue myös: Sähköpotkulautailijat ja pyöräilijät uhmaavat jalankulkijoita – Selvitimme, kuka korvaa vahingot sähköpotkulaudalla törmätessä

Epätietoisuus oli hirveää

Koska tilanteeni ei kohentunut seuraavaan päivään mennessä, soitti mieheni päivystykseen ja vei minut vastaanotolle.

Sairaalassa minulle tehtiin uudelleen TT-kuvaus. Pään tietokonetomografiassa näkyi tällä kertaa kallon sisäistä verenvuotoa sekä hyväasentoinen kallonmurtuma. Tilannetta päätettiin seurata intensiivisesti, ja minut otettiin sisään osastolle. Vaikka olin sekava ja kipeä, tajusin olevani hengenvaarassa. Pelkäsin elämäni päättyvän.

Seuraavana päivänä päästäni otettiin magneettikuva. Minulle ei kerrottu tuolloin tarkemmin kuvauksen tuloksista. Sain kuitenkin kuulla, ettei akuuttia vaaraa ole enää, eli pahin on takana. Jäin myös edelleen sairaalaan seurantaan. Vietin siellä kaikkiaan kolme vuorokautta.

Kotiin päästyäni arki jatkui eteenpäin. Olin kuitenkin kipeä, väsynyt ja apea. Surin tilannettani, itku oli tuttu vieras. Pelkäsin, millaiseksi jään ja voinko enää palata lähihoitajan työhöni. Epätietoisuus oli hirveää.

Sain ajokortin takaisin kuukauden kuluttua. Lopetin ajamisen kuitenkin nopeasti, sillä ymmärsin olevani liian huonossa kunnossa liikenteeseen.

En enää taistele aivovammaa vastaan

Neljän kuukauden kuluttua pääsin neuropsykologisiin testeihin. Minulle kerrottiin samalla magneettikuvauksen tulos. Siinä oli todettu kuvaushetkellä aivovammaan johtavia laajoja muutoksia aivoissa ja kallon sisäistä turvotusta. Ne johtuivat saamastani iskusta ja aivojen heilahduksesta. Kuva varmisti myös kallonmurtuman. Minulla diagnosoitiin keskivaikea aivovamma.

Tieto oli järkytys ja helpotus. Se selitti välittömästi kaikki oireeni.

Sain lähetteen neuropsykologiseen kuntoutukseen. Käsitin tilanteeni kunnolla juuri kuntoutuksessa. Ymmärsin, millainen on aivovamma ja miten se vaikuttaa elämääni. Asian käsittely jatkuu toki yhä, käyn sitä edelleen läpi neuropsykologini kanssa.

Olen oppinut olemaan armollisempi itselleni, enkä enää taistele vammaa vastaan. Tein niin pitkään ajatuksissani, mikä lisäsi väsymystä.

Lue myös: Aivovamma tuhosi jääkiekkoilija Tommi Kovasen uran: ”Masennuin ja tein läheisteni elämästä helvetin”

”Olen kiitollinen elämästä”

Tällä hetkellä olen edelleen sairauslomalla. Jossain vaiheessa on varmasti edessä tilanne, missä mietitään siirtämistäni työkyvyttömyyseläkkeelle. En kuitenkaan ole vielä miettinyt sitä erityisemmin, keskityn nyt uuteen arkeeni.

Perheeseeni kuuluvat jo aikuisen tyttäreni lisäksi viisi- ja kuusivuotiaat lapset sekä mieheni. Elämään on mahtunut ikävistä vammoista huolimatta huumoriakin. Kuopukseni totesi, että äidiltä on mennyt haisto, maisto ja muisti. Vamma veikin haju- ja makuaistit, aiheuttaa muisti- ja tasapaino-ongelmia sekä väsymystä. Toisinaan ovat myös sanat hukassa.

Mietin usein tapahtunutta. Vaikka vammauduin, olisin voinut myös menehtyä. Olenkin kiitollinen elämästä.”

Voima­varani: Koirasta voimaa

Tsekinpaimenkoira Madonna tuli meille huhtikuussa. Siitä on tarkoitus tulla tukikoira minulle, sillä aivovammautuneen on mahdollista saada sellainen. Madonna onkin jo tuonut paljon iloa ja piristystä elämääni, sillä on ollut todella suuri merkitys.

Lue myös: Ritva sai aivovamman puun kaaduttua hänen päälleen: ”Ilman onnekasta sattumaa en todennäköisesti olisi jäänyt henkiin”

X