Stressi aiheutti uniongelmia ja toiminnallisen unettomuuden, kunnes psykologi kannusti suorittaja-luonteista Armia armollisuuteen

Armi Häyhä on aina ollut hyvä nukkuja. Aikuisiälläkin hän saattoi vedellä 12 tunnin yöunia. Nelisen vuotta sitten tilanne kuitenkin muuttui.

Kaikki alkoi sairastelukierteestä. Ensin jalkaan tuli rasitusmurtuma ja sitten iski keuhkokuume.

”Sairastaminen ja se, etten päässyt rakastamilleni juoksulenkeille, sotkivat kuvioni.

Unirytmikin meni sekaisin, sillä nukuin sairauslomalla päivisin, enkä saanutkaan enää unta öisin.”

Pian uniongelmat muuttivat muotoaan. Armi kyllä nukahti illalla, mutta heräsi aamuyöstä. Päässä alkoivat pyöriä tekemättömät työt ja pelko siitä, että hän ei herääkään kellonsoittoon.

Iski huoli jaksamisesta. Miten selviän töistäni? Miten jaksan pitää huolta kodista ja lapsista, hän tuskaili.

Uniongelmien taustalla toiminnallinen unettomuus

Työterveyshuollosta Armille tarjottiin sairauslomaa ja unilääkkeitä. Hän ei halunnut kumpaakaan, koska ne eivät hänen mielestään olleet ratkaisu ongelmaan.

Armi jatkoi sinnittelyä. Pahimmillaan yöunet typistyivät vain kolmen, neljän tunnin mittaisiksi. Viikonloppuisin ja lomilla hän pystyi kuitenkin nukkumaan.

Kun elämä alkoi väsymyksen takia mennä pelkäksi itkuksi, oli Armin pakko jäädä lyhyelle sairauslomalle.

”Aloin ottaa selvää unettomuudesta – ja kauhistuin seurauksista: voisin sairastua masennukseen, saada diabeteksen tai sydänkohtauksen. Ajattelin, että minun on pakko tehdä asialle jotain.”

Mikko Nikkinen

Työterveyslääkäri kirjoitti reseptin unta antavaan lääkkeeseen, mutta Armi sai myös lähetteen akupunktioon, työpsykologille ja Helsingin Uniklinikalle tutkimuksiin.
Liikeaktiviteettia mittaavalla rannekkeella tehtyjen tutkimusten perusteella lääkäri päätteli, että Armilla oli uniapnea.

”Olin pöyristynyt! Tiedän, etten kuorsaa enkä ole koskaan herännyt hapenpuutteeseen.”

Armi vaati lisää tutkimuksia. Hän saikin lähetteen unitutkimuksiin HUSiin, jossa hän nukkui yön unilaboratoriossa. Diagnoosina oli toiminnallinen unettomuus, eli unettomuuden taustalta ei löytynyt mitään sairautta.

Sykeanalyysi paljasti jatkuvan stressin

Jo ennen tutkimuksia oli tapahtunut jotain, joka oli havahduttanut Armin. Hierojaltaan hän oli saanut vinkin sykeanalyysistä. Kokeilepa tätä, oli hieroja kannustanut.

Armiin asennettiin anturit, jotka mittasivat sydämen sykettä viiden päivän ajan. Kun asiantuntija analysoi käyriä, oli tulos selkeä: Armin päivät paloivat punaisella aamusta iltaan.

Se merkitsi jatkuvaa stressiä. Vihreitä palautumisesta kertovia pylväitä sai hakemalla hakea.

Yksi mitatuista päivistä oli sunnuntai – sekin oli pelkkää punaista. Armi oli silloin siivonnut varaston.

Milloin sinä oikein lepäät, asiantuntija kysyi.

Hän totesi, että Armi on jatkuvasti liian kuormittunut eikä hänen päivissään ollut tilaa palautumiselle. Koska kroppa ja mieli olivat ylivirittyneet, unikin takkusi. Univaje vain pahensi noidankehää.

Armi kävi myös keskusteluja työpsykologin kanssa. Psykologi kannusti armollisuuteen: Ei kaikkea tarvitse hoitaa eikä kaiken tarvitse olla tip top.

istockphoto

Suorittaja ja kiltti tyttö

Armi oli ollut pienestä pitäen suorittaja. Kiltti tyttö, joka täytti toisten vaatimukset ja sai siitä kiitosta.

Sairaanhoitajaksi valmistuttuaan hän kouluttautui vielä diakonissaksi.

”Olen aina viihtynyt työssäni. Lasten ja nuorten asiat ovat minulle sydämenasioita.”

Armi työskentelee nykyään Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa.

Kutsumustyössä on kuitenkin sudenkuoppansa. Koska Armi halusi hoitaa työnsä mahdollisimman hyvin, hän ei pitänyt kunnon taukoja ja teki pitkää päivää. Kotikäynnit sijoittuivat yleensä iltoihin.

Vapaa-ajallakaan Armi ei levännyt, vaan urheili ja siivosi kotia. Lepohetkistä hän tunsi syyllisyyttä.

Stressikuorma kasvoi entisestään, kun Armi erosi miehestään 2010-luvun alussa ja jäi isoon omakotitaloon lasten kanssa. Vastuu lapsista, talosta ja kesämökistä painoi. Armi halusi hoitaa kaiken viimeisen päälle.

Mikko Nikkinen

Jatkuva suorittaminen oli elämäntapa

”Oivalsin, että unettomuus johtui omasta käytöksestäni. Jatkuva suorittaminen töissä ja vapaalla oli ollut minulle elämäntapa. Pitkään olin jaksanutkin, mutta sitten tuli stoppi. Asioiden oli pakko muuttua, jos aioin saada nukkumiseni kuntoon.”

Oli höllättävä tahtia. Armi alkoi pitää töissä kunnon ruoka- ja kahvitauot. Hän pyrki rajaamaan työpäivät kahdeksaan tuntiin. Töissä helpotti muutenkin, sillä työpaikka vaihtui Lappeenrannasta kotikaupunkiin Imatralle, ja työmatka lyheni rutkasti.

Hän karsi pois pitkät päivittäiset juoksulenkit ja alkoi sen sijaan kävellä. Juoksemassa hän kävi vain pari kertaa viikossa, eikä koskaan kello 18 jälkeen.

”Rauhoitin iltani. En enää puunannut kotiakaan niin paljon.”

Hän luopui kofeiinista, vähensi alkoholinkäyttöä entisestään, viilensi makuuhuoneen ja hankki pimennysverhot. Hän sääti kännykän niin, että unta häiritsevä sinivalo menee pois illalla.

”Luin unettomuudesta ja oivalsin, että hyvä uni vaatii pysähtymistä joka päivä ja armollisuutta itselle.”

Armollisuus ulottui myös öihin. Jos uni ei tullut, hän ei enää syytellyt itseään, vaan hyväksyi tilanteen.

Uni alkoi palautua yskähdellen viime vuoden keväällä. Kun Armi ensimmäistä kertaa nukkui ilman aamuyöheräämistä, hänet valtasi epäusko. Voiko tämä olla tottakaan!

Hän saattaa edelleen herätä aamuyöstä. Silloin hän tarttuu rauhallisesti kirjaan, ja kohta alkaakin jo nukuttaa. Mutta paljon on myös öitä, jolloin hän nukkuu iltayhdestätoista aamukuuteen heräämättä kertaakaan.

”Siis aivan huippu-unia.”