Maritan sydän vaati pallolaajennuksen ja ohitusleikkauksen: ”Minulla oli ollut sydänpysähdys - olin ollut puoli minuuttia kuolleena”

Sepelvaltimotaudin aiheuttamat suonitukokset avataan pallolaajennuksella tai tekemällä verisuonten ohitusleikkaus. Marita Kantolan sydän on tarvinnut molemmat toimenpiteet.

Suonet tukossa ja pallolaajennus edessä

”Vuosi sitten tammikuussa minulle tuli huono, flunssainen olo. Henkeä ahdisti ja yskitti. Ajattelin hakea lääkäriltä flunssaan lääkettä.

Olin tuntenut samankaltaista pahoinvointia kesällä 2017 pian mieheni kuoleman jälkeen.

Silloin tutkimuksissa selvisi, että kaksi suonta oli mennyt tukkoon. Ne avattiin pallolaajennuksessa. Siinä vaiheessa kuntoutus jäi sikseen.

Mieheni kuoli syöpään. Toimin työn ohessa vuosia hänen omaishoitajanaan.

Nyt pallolaajennuksen jälkeen minulla oli luottamus, että olen terve. En osannut yhdistää oireita sydänvaivoihin. Surun aiheuttamia tunteita ja sairauden oireita on joskus vaikea erottaa toisistaan.”

Sydäninfarkti vastaanotolla

”Vaikka menin vain flunssan takia lääkärille, lääkäri alkoikin tutkia minua tarkkaan. Olin kärsimätön ja mietin, mikä tässä kestää. Lääkäri halusi ottaa vielä yhden verikokeen, spesifin merkkiainetestin.

Kokeen tulokset olivat korkeat, ja lääkäri totesi, että minulla on sydäninfarkti päällä. Ambulanssi soitettiin paikalle välittömästi. Tuntui pahalta.”

Sydänpysähdys ja kuolleena puoli minuuttia

”Ambulanssimatkalla sairaalaan järjestelin vielä puhelimitse työasioita, sillä olen yrittäjä.

Päästyämme perille olin ensin tehostetussa sydänvalvonnassa. Olen toiminnan ihminen, joten minun oli vaikeaa maata paikallaan. En saanut nousta ylös moneen päivään.

Sitten pääsin kardiologian osastolle. Eräänä iltana minulle tuli paha olo. Pyysin nitroa, minkä jälkeen sain toistakin lääkettä, mutta niistä ei ollut apua.

Aika kului. Olin huoneessa yksin. Sitten soitin kelloa, koska halusin vessaan. Sillä reissulla hoitaja huomasi, että kaikki ei ole kunnossa. Maatessani taas sängyllä, aloin mennä sekavaksi ja annoin ylen. Viimeinen muistikuva ennen kuin menetin tajuntani, oli häivähdys lääkärin takin helmojen heilahduksesta.

Herättyäni sain kuulla, että minulla oli ollut sydänpysähdys. Olin ollut puoli minuuttia kuolleena. Ajattelin, miten helppoa olisi ollut nukahtaa siihen. En pelkää enää kuolemaa.

Onneksi elvytys kuitenkin auttoi, sillä minulla on vielä monta rautaa tulessa, ja tietysti rakkaat lapseni ja lastenlapseni. Olisi ollut kova paikka heille, jos isä ja äiti olisivat menneet peräkkäin manan majoille.”

Oikeille raiteille ja kolesteroli kuriin

”Sydänpysähdyksen jälkeen minut siirrettiin takaisin tehostettuun sydänvalvontaan. Minulla todettiin vuoto aorttaläpässä, joka vaihdettiin leikkauksessa mekaaniseen. Samalla tehtiin ohitusleikkaus, sillä syksyllä avatut suonet olivat menneet uudelleen tukkoon.

Suvussamme on sepelvaltimotautia. Olen syönyt vuosia verenpainelääkkeitä, mutta kolesterolia alentavista statiineista kieltäydyin pitkään. Sanoin, että sitä myrkkyä en syö.

Nyt syön, enkä mukise vastaan. Tajusin, kuinka tärkeää on pitää kolesteroli kurissa.

Ymmärrän myös, että olin sairaalassa joskus vähän hankala. Olen hyvin itsenäinen ihminen. Tuntui kauhealta, kun vieraat ihmiset ottivat vallan kehostani. He koskivat minuun ja tekivät toimenpiteitään. Niinpä juonittelin. Vastustin ja harasin hoitoa vastaan.

Onneksi terveydenhoitohenkilökunnalla on hyvä huumori. Sen avulla selvittiin pitkälle.”

Voiton puolella – vertaistukea Tulppa-kuntoutuksesta

”Oltuani kotona jonkin aikaa kuulin Tulppa-kuntoutuksesta. Tietysti pistin ensin hanttiin.

Minähän en käsipuita tarvitse, ajattelin.

Eipä aikaakaan, kun löysin itseni ryhmästä. Siitä kiitän ystäviäni, jotka kannustivat minua. He sanoivat, ettei pidä jäädä murehtimaan yksin. Ryhmässä saisin vertaistukea.
Alussa minusta tuntui oudolta, sillä en ole koskaan ennen ollut vastaavassa ryhmässä.

Pian huomasin, etten todellakaan ole vaivojeni kanssa yksin. Jokaisella ryhmäläisellä oli oma tarinansa. Minäkin sain kertoa omani.

Moni oli selvinnyt sydäntapahtuman jälkeen jo vuosia. Ryhdyin ajattelemaan, miksen minäkin voisi selvitä. Sain luottamusta. Aloin uskoa, että elämä voittaa.

Täytimme ryhmässä omia työkirjoja. Niissä suorastaan pakotettiin pohtimaan omaa elämää. Mitä ajattelen, mitä toivon ja mitä haluan elämältä. Nuo ovat tärkeitä kysymyksiä, joita ei kuoressaan jaksa ajatella ennen kuin joku tulee ja raottaa sitä.

Sain Tulppa-kuntoutuksesta myös rohkeutta. Erilaiset kävelytestit ja kontrollit olivat hyödyllisiä. Kävimme lenkkeilemässä maastossakin. Siinä sai revitellä turvallisesti ammattilaisten vetämässä porukassa. Huomasin, että sydänkuntoutujankin pulssi saa kohota. Se ei ole lainkaan vaarallista. Sen jälkeen olen uskaltanut liikkua enemmän ja ennen kaikkea tehdä työtäni.

Marita Kantola nauttii, kun saa luoda kauneutta ympärilleen. Teija Soini / Otavamedia

Minulle tarjottiin myös mahdollisuutta kokeilla Pilatesta. Pidin siitä, sillä se ei ole mitään hikijumppaa. Maaliskuussa meillä on jälleen tapaaminen, jossa mitataan sykettä rasituksessa.

Tulppa-ryhmän tapaamisia voisi olla enemmänkin, nyt tutustuminen jäi suppeaksi.

Yksin ollessa ajatukset kiertävät kehää. Olisi tärkeää saada puhua, jotta tulisi sinuiksi sairautensa kanssa.

Kontrollikäyntien ja tutkimusten perusteella sydämeni on nyt kunnossa.

Minulta löydettiin aiemmin kolmaskin tukossa oleva verisuoni. Tässä vaiheessa sille ei tehdä mitään, sillä sen avaaminen olisi liian riskialtista. Ajan kanssa sydänlihas voi kuulemma kehittää omia, uusia kulkureittejään, jolloin tukkeutunut suoni saa jäädä sikseen. Sydän on ihmeellinen.”

Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 3/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti