Teresa Välimäki teki viisi virhettä kipuilevan selkänsä kanssa: ”Minun olisi pitänyt löytää aikaa liikkumiselle – tavalla tai toisella”

Jos kokki ja keittokirjailija Teresa Välimäki olisi tehnyt muutaman asian toisin, hän olisi saattanut säästyä kovilta selkäkivuilta. Ne kuitenkin opettivat hänelle yhden oleellisen asian elämästä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teresa Välimäki on huomannut, että henkinen hyvinvointi vaikuttaa selkäkipuihin.

Jos kokki ja keittokirjailija Teresa Välimäki olisi tehnyt muutaman asian toisin, hän olisi saattanut säästyä kovilta selkäkivuilta. Ne kuitenkin opettivat hänelle yhden oleellisen asian elämästä.
Teksti: Miia Saari

Se joulu oli hirveä. Teresa Välimäki vietti sen pilatespallon päällä, lattialla. Se oli ainut asento, jossa hän pystyi kestämään kammottavaa kipuaan.

No, kävi hän sentään syömässä aattoillan aterian ravintolassa läheistensä kanssa.

Istuminen sattui ja jaloittelu olisi helpottanut oloa, mutta sitä Teresa ei tohtinut tehdä. Siksi hän vain vääntelehti tuolissaan ja heilutteli jalkojaan pöydän alla.

Juuri tähän Teresa oli tottunut kymmenen vuoden ajan. Sinnittelemään tilanteesta toiseen kivun iskiessä.

Onneksi vuosiin mahtui kivuttomiakin kausia, eikä Teresan elämä ollut suinkaan koko ajan yhtä tuskaa. Mutta tuskaisina hetkinä se oli tällaista.

Hän heräsi yöllä jokaiseen kääntymiseensä ja yritti epätoivoisesti nukahtaa, sillä varhain aamulla oli kannettava kipeällä selällä monta painavaa kassillista kuvaustarvikkeita.

Hän nosti kaksin käsin voimattoman jalkansa toisen viereen auton etupenkille ja kurvasi keikalle. Kokkasi siellä seisten koko pitkän päivän, jutteli mukavia ja hymyili kameralle. Irvisteli vasta illalla itsekseen.

Hän yritti hillitä hermonsa, kun lapset temppuilivat iltatoimissaan. Ja epäonnistui. Pyysi anteeksi ja selitti, että äiti on kiukkuinen, koska äitiin sattuu koko ajan. Joka hetki.

Olisiko tämän kaiken voinut jotenkin estää? Teresa Välimäki ei ole varma, mutta sanoo silti: ehkä.

Jos hän ei olisi tehnyt seuraavia virheitä.

Lopetin urheilun

”Pelasin lapsena tennistä, tanssin jazztanssia ja ratsastin. Teininä lenkkeilin, kävin jumpissa ja kuntosalilla. Mutta lukion jälkeen en harrastanut urheilua kymmeneen vuoteen. Kävelin kyllä edelleen paljon, olen aina kävellyt, mutta se ei selvästikään riittänyt.

Tulin äidiksi 24-vuotiaana. En ymmärtänyt, miten tärkeää on palauttaa vatsa- ja selkälihakset kuntoon raskauden jälkeen. Nyt tiedän, että minun olisi silti pitänyt löytää aikaa liikkumiselle, tavalla tai toisella.

”Nyt tiedän, että minun olisi pitänyt löytää aikaa liikkumiselle.”

Mutta eihän minulla silloin ollut aavistustakaan tulevasta. Selkääni ei ollut koskaan sattunut. Ei ikinä.”

Luulin olevani vahvempi

”Kipuni alkoivat 29-vuotiaana. Vuodet yksinhuoltajana olivat rankkoja.

Kun asuimme hissittömän talon neljännessä kerroksessa, kannoin toista väsynyttä lasta sylissä ja toista reppuselässä, kauppakassit kainalossa.

Se ei taatusti tehnyt hyvää selälleni. Vaikka olen siro ja hoikka, olen aina pitänyt itseäni vahvana ja sitkeänä. Minulla ei ole hennon habitusta. Olisi kai kannattanut olla, olinhan lopettanut myös sen urheilun.

Olen lisäksi aina nostanut sekä raskaat taakat että lelut lattialta selälläni, jalat suorina.

Lapseni harrastivat vuosia aktiivisesti urheilua, ja panostin ajankäyttöni siihen. Jätin oman hyvinvointini listalla viimeiseksi, aivan kuin olisin siirtänyt itseni syrjään.”

Teresa ei ole koskaan viettänyt yhtään sairaus­lomapäivää selkäkipujensa vuoksi, mutta ei suosittele sitä ratkaisua muille.

Teresa ei ole koskaan viettänyt yhtään sairaus­lomapäivää selkäkipujensa vuoksi, mutta ei suosittele sitä ratkaisua muille. © Pekka Holmström/Om-arkisto

En mennyt ajoissa lääkäriin

”Minut on kasvatettu perheessä, jossa lääkäriin mennään vasta pää kainalossa. Minusta tuli samanlainen.

Kipuni alkoivat niin, että selkääni pisti toisinaan kovasti. Kipu ei kuitenkaan ollut jatkuvaa. Pistojen välissä saattoi kulua yli kuukausi ja siksi luulin niiden menevän ohi itsestään.

Lisäksi kipukynnykseni on aina ollut korkea, enkä mielelläni syö lääkkeitä.

Ajattelin lapsellisesti myös olevani niin nuori, ettei selässäni voi olla mitään vakavaa vikaa.

Yksi syy lääkärissä käymättömyyteeni oli ehkä myös se, että vuodet eron jälkeen kuluivat minulta kuin sumussa. Olin niin kiireinen kahden pienen kanssa.

Katselen usein hämmentyneenä valokuvaa, jossa Vilma ja Aku polskivat kahluualtaassa onnellisen näköisenä. En muista siitä mitään, mutta todistettavasti se on tapahtunut.

Saisinpa takaisin sen hetken, edes sen yhden kesäisen päivän lasteni lapsuudesta. Olisin tilanteessa niin läsnä, että muistaisin sen aina. En ikinä unohtaisi.

Menin lääkäriin vasta, kun kivusta tuli jatkuvaa. Selkä kuvattiin ja kävi heti selväksi, että olisi kannattanut mennä aiemmin.

Minulla oli välilevyn pullistuma, joka olisi ollut hoidettavissa akuutissa vaiheessa levolla ja kuntoutuksella. Mutta nyt oli myöhäistä. Voisin kokeilla fysioterapiaa, jos haluaisin.

Se auttoikin, mutta vain hetken. Samoin auttoivat osteopatia, akupunktio ja hieronta. Mutta mikään niistä ei helpottanut hermokipujani.

Vain yksi asia auttoi: juoksu. Juostessa selkääni ei sattunut. Se oli ihanaa. Tuli päiviä, jolloin kivut katosivat kokonaan. Uskalsin jo toivoa, että niitä tulisi lisää.

Ei tullut.

Jatkuva piina palasi entistäkin pa­­hem­pana.”

En käynyt gynekologilla

”Tällä kertaa päätin satsata huippulääkäriin. Selkäni kuvattiin uudestaan. Oli vuosi 2011. Mitään syytä kipujen kovenemiseen ei kuitenkaan löytynyt, enkä saanut mitään ohjeita elämääni.

Paitsi luvan jatkaa juoksua. Ja minähän juoksin, vedin puolimaratonejakin.

Kunnes tuli syyskuu 2013.

Kun seisoin avomieheni Lassen kanssa Espoo Rantamaraton -tapahtuman lähtöviivalla, tunsin olevani elämäni kunnossa. Viiden kilometrin kohdalla hämmästyin. Herranen aika, minuunhan sattuu. Juokseminen sattuu.

Jatkoin juoksua, mutta kivut lan­tiossa ja jaloissa vain yltyivät. Neljäntoista kilometrin kohdalla oli pakko lopettaa.

Olin niin pettynyt, että halusin heti repiä numerolapun rinnastani ja ajaa taksilla kotiin. Lasse sai minut rauhoittumaan, ja kävelimme yhdessä maaliin.

Illan makasin sängyssä voimattomana, vatsa sekaisin.

Päätin lopettaa juoksun. Sekin ilo oli nyt mennyttä.

Kun syksy eteni, kipuni jatkuivat ja muuttuivat entistäkin epämiellyttävimmiksi. Nyt ne säteilivät vatsaan ja reisiinkin.

Sitten tuli joulu, jonka vietin pilatespallon päällä.

Mieleeni tuli juttu naisesta, jonka alaselkäkivut johtuivat kohdunkaulan syövästä.

Tajusin, etten ollut käynyt gynekologilla neljään vuoteen.”

En kokeillutkaan kaikkea

”Taisit unohtaa käydä vessassa, gynekologi sanoi minulle heti tutkimuksen aluksi. En ollut. Mutta lantiostani löytyi kilon kokoinen nestekysta.

Kysta oli syy siihen, että vatsani meni juoksun jälkeen sekaisin. Lisäksi möllykkä oli heilauttanut lantioni virheasentoon ja painoi hermoja.

En ollut muutamaan vuoteen pystynyt nukkumaan kyljelläni. Kun ­kysta leikattiin, ongelma poistui.

Selkäkipuni helpottuivat hieman, mutta eivät kadonneet kokonaan. Aloin jo uskoa, ettei mikään poistaisi niitä.

Sitten eräänä päivänä roikuin tavaratalon hissin seinässä olevassa kaiteessa ja yritin saada tilaa selkänikamieni väliin. Samalla hetkellä tuttuni astui sisään ja tokaisi, että mene ihmeessä jäsenkorjaajalle, jos olet tuossa tilassa.

Minä menin.

Käsittely sattui ensimmäisellä kerralla jumalattomasti. Se ei ollut millään asteikolla hellävaraista. Mies paineli jalkapohjiani ja veti auki lihaksiani. Hieroi kyynärpäällään pakaran päärynänmuotoista­ lihasta.

Käsittelyn jälkeen olin peloissani. ­Murjottiinko minut entistäkin surkeampaan kuntoon? Mutta parissa päivässä kivut alkoivat vähetä. Kolmannen hoitokerran jälkeen ne katosivat kokonaiseksi päiväksi. Ja sellaisia päiviä tuli lisää. Se oli aivan ihmeellistä.

Sain myös ensimmäistä kertaa ohjeet, mitä tehdä.

Syö viikko tulehduskipulääkkeitä, älä urheile tai venyttele sinä aikana. Kävellä­ voit. Ja sammuta heti autostasi se takapuolenlämmitin, jota olet pitänyt päällä pari vuotta.”

Englannin­springerspanieli Allulla on ikää jo 13 vuotta. ”Allu on sellainen koko perheen lempeä seniorikoira ja uskollinen eläinkaveri”, Teresa kertoo.

Englannin­springerspanieli Allulla on ikää jo 13 vuotta. ”Allu on sellainen koko perheen lempeä seniorikoira ja uskollinen eläinkaveri”, Teresa Välimäki kertoo. © Pekka Holmström/Om-arkisto

Selän kuntoutus

Onko Teresa Välimäki nyt siis parantunut? Ei. Kalevalainen jäsenkorjaus vei kivut joksikin aikaa, mutta lopulta sekin oli vain hetken helpotus. Pari vuotta sen jälkeen hän alkoi syödä nivelten hyvinvointiin tarkoitettua ravintolisää, joka sisältää esimerkiksi glukosamiinia ja inkivääriä. Nyt hän uskoo sen auttaneen.

”Olin aina nauranut tuollaisille tuotteille. Kuitenkin hermokipu helpotti, kun käytin sitä. Ja kun sain kivun pois, pystyin treenaamaan kunnolla selän tukilihaksia.”

Niin Teresa pystyi kuntouttamaan selkänsä.

”Olin aina ollut juoksemisen pauloissa; mikään muu ei tuntunut miltään. Vasta selkäkivun myötä opin, että on järkevää treenata monipuolisesti.”

Kipujen keskellä se ei onnistunut.

”Monet sanoivat minulle vuosia, että mene joogaan. Mutta kun menin, en pystynyt tekemään eteentaivutuksia enkä muitakaan selkälihasliikkeitä.”

Nykyään Teresa Välimäki kuuluu naisten tanssiryhmään.

”Pystyn tekemään ihan kaikkea, jopa spagaatin!”

Koettelemusten antama tärkein oppi on: pidä itsestäsi­ huolta.

Vain niin voit pitää huolta perheestäsi.

Juttu on päivitetty versio aiemmin Kotilääkärissä 10/2014 julkaistusta jutusta.

Lue myös: Teresa Välimäen äidin saattohoito epäonnistui täysin: ”Se oli hirveä loppu”

X