Tiinan isäsuhde muuttui vaikeaksi talon oston myötä: ”Isä alkoi puuttua liikaa elämääni”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kuvituskuva
Tiinan isäsuhde muuttui omakotitalon ostamisen myötä. © Matti Pikkujämsä
Miten toimia, kun oman vanhemman käytös on holhoavaa tai joka asiaan puuttuminen satuttaa? Perheterapeutti vastaa.

Tiinan, 45, isäsuhde muuttui, kun hän osti yksin omakotitalon. Isä auttoi remonteissa, mutta pian auttaminen muuttui holhoamiseksi. Perheterapeutti Liisa Välilä auttaa Tiinaa katkaisemaan napanuoran.

Isäsuhde muuttui lainantakauksen myötä

Tiina:

Ostin muutama vuosi sitten vanhan rintamamiestalon pohjoissuomalaisen pikkukaupun­gin laitamilta. Olin pitkään haaveillut omasta tuvasta ja ­luvasta.

Olin tuolloin parisuhteessa. Suunnitelmissamme oli, että miesystävä muuttaisi luokseni ja huolehtisimme yhdessä talosta ja siihen liittyvistä kuluista.

Hankin talon omiin nimiini ja otin ison asuntolainan. Vanhempani tulivat takaa­maan osaa lainasta. Se muutti jo ­alkuun minun ja isäni suhdetta, vaikken sitä vielä tuolloin ymmärtänytkään.

Olin niin onnellinen, kun sain sisustaa, lämmittää pihasaunaa ja laittaa puutarhaa. Uskoin, että kyllä kaikesta ­selvitään.

Liisa:

Aina kun teemme isoja päätöksiä, etsimme viisasta ratkaisua sekä tunteiden että ajattelun perusteella. Teemme kulloisellakin hetkellä aina parhaan mahdollisen päätöksen. Valitettavasti aina ei kuitenkaan mene niin kuin olemme suunnitelleet.

Jos tehdyt ratkaisut koskettavat vain itseä, ei niistä ole ­kenellekään tilivelvollinen. ­Sinun tilanteessasi vanhemmat tukivat päätöstäsi, mutta ­lainan ­takauksella he tulivat myös osallisiksi hankintaasi.

Tähän liittyi varmasti monia tunteita: kiitollisuus taloudellisesta tuesta ja avusta ja toisaalta taas riippuvuus, vastuut ja velvollisuudet heitä kohtaan.

Ikävä töksäytys pahoitti mielen

Tiina:

Alkuun miesystäväni auttoi ­talon pienissä askareissa. Huomasin kuitenkin, että hän ei ­ollut valmis antamaan omaa ­panostaan yhteisen tulevaisuuden eteen.

Maksoin kaiken omasta kukkarostani. En kehdannut pyytää häneltä rahaa. Erosimme melko pian. Minusta tuli omakotitalon omistava sinkkunainen.

Muistan isäni jo tuolloin todenneen, että oliko mitään järkeä hankkia naisena vanha talo. Se loukkasi minua. Ajattelin, että olisiko isä sanonut noin, jos olisin ollut hänen poikansa.

Liisa:

Olet kokenut lyhyessä ajassa monia isoja muutoksia. ­Samalla olet ollut rohkea aikuinen nainen. Tänä päivänä nainen voi ­itsenäisesti tehdä tärkeitä ­valintoja ja päätöksiä.

Koit, että isäsi asenne tai ­sanat loukkasivat. Joskus on viisasta ottaa asia puheeksi, joskus taas on parempi antaa asian mennä ohi. Usein tällaiset sano­miset eivät ole pahantahtoisia, mutta kuvastavat eri sukupolvien käsityksiä. Toista ei voi muuttaa, mutta aina voi muuttaa omaa asennettaan.

Oli pakko pyytää apua

Tiina:

Onneksi minulla oli hyvä työpaikka ja säännölliset tulot. Pärjäsin lainojen ja muiden ­kulujen kanssa, vaikkei tilille koskaan mitään ylimääräistä jäänytkään.

Vanhassa talossa tuli kaikenlaista pikkurempan tarvetta. Lähipiirissäni ei ollut ketään, joka olisi voinut auttaa. En osannut hoitaa, joten minun oli pakko kääntyä isän puoleen.

Minulla oli alkuun iso ­kynnys soittaa isälle ja pyytää apua. ­Jokainen avunpyyntö herätti minussa ajatuksen siitä, että isä oli oikeassa. Minähän en tosiaankaan pärjännyt yksin.

Muistan isäni todenneen, että oliko mitään järkeä hankkia naisena vanha talo.

Liisa:

Millainen asema isälläsi oli ­ollut elämässä aiemmin? Olitko turvannut hänen neuvoihinsa vai kertonut hänelle omat ajatuksesi ja suunnitelmasi?

Teit valinnan kodista elämäntilanteessa, jossa olit. Nyt voit harkita uudelleen.

Jälkiviisaus ”minähän ­sanoin” ei ole rakentavaa. Lähtötilanteessa kaikki halusivat uskoa, että asiat sujuvat hyvin.

Terve isäsuhde sisältää myös luottamusta

Tiina:

Vanhempani asuvat Keski-Suomessa yli 400 kilometrin päässä minusta. Silti alkoi tuntua, että isä tuli koko ajan yhä lähemmäksi. Soittelimme yhä useammin isän kanssa. ­Aluksi minä otin enemmän isään­ ­yhteyttä, mutta pikkuhiljaa ­tilanne ­kääntyi päinvastaiseksi. Isä ­antoi ohjeita milloin mihinkin taloon liittyvään asiaan.

Joskus tuntui, että isä teki välillä jopa tikusta asiaa. Tiesin, että minusta huolehti­minen oli hänen tapansa osoittaa, että hän välittää minusta. Silti se ­alkoi ensin häiritä ja sitten ­vähitellen jopa ahdistaa. Koin, että minuun ei luoteta, vaikka olen aikuinen.

Liisa:

Vanhemmilla hämärtyy usein tietoisuus siitä, että lapset ovat jo aikuisia ja tekevät omat ratkaisunsa. Auttaminen ja huolenpito ovat merkki rakkaudesta. Ehkä vanhempasi kokivat auttaessaan itsensä tärkeiksi ja arvostetuiksi.

Usein on vaikeaa tunnistaa sopivaa rajaa läheisyyden ja etäisyyden välillä. Raja puuttumisen ja välittämisen välillä on hiuksenhieno.

Vanhat asiat alkoivat hiertää uudelleen

Tiina:

Isä saattoi soittaa aikaisin sunnuntaiaamuna ja kysyä, olinko muistanut laittaa hanat tippu­maan, etteivät putket jäädy pakkasessa. Hän sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi pikkutytöksi.

Välillemme syntyi epäterve aikuisen lapsen ja eläkeläis­isän riippuvuussuhde. Taannuin lapseksi. Se tuntui epämääräisenä syyllisyytenä ja riittämättömyytenä. En kelvannut isälle sellaisena kuin olin.

Lapsuuteni isäsuhde oli vaikea, minkä vuoksi olin muuttanut varhain pois kotoa. En ollut pitänyt kovinkaan paljon yhteyttä isään. Nyt kaikki lävähti uudelleen kasvoilleni.

Liisa:

Eläkeläisisän elämässä ei ole ehkä kovinkaan monta asiaa, joissa hän voi kokea onnistumisen iloa. Hankkimasi kotitalo oli teitä yhdistävä asia, jonka kautta isäsi koki itsensä tärkeäksi.

Jos tarvitset jatkossa ­isäsi apua, voisit laatia omat­ ­rajasi esimerkiksi soittamalla ­kerran viikossa tai lähettämällä ­kysymyksiä sähköpostitse.

Taannuin lapseksi. Se tuntui epämääräisenä syyllisyytenä ja riittämättömyytenä.

Raha sitoi entistä tiukemmin yhteen

Tiina:

Taloni kylpyhuoneeseen tuli ­vesivahinko. Minuun iski ­paniikki. Miten ihmeessä ­selviäisin kylppäriremontista?

Tiesin, että en saa enää ­pankista lainaa. Kokosin ­itseni ja soitin isälle. Muistan, ­miten ­sydän pamppaili kurkussa ja ­kädet hikoilivat. Sain isältä ­lainan, mikä pelasti minut. ­Se kuitenkin sitoi napanuorani ­entistä tiukemmin häneen.

En saanut laitettua hä­nelle terveitä rajoja, koska tunsin ­kiitollisuudenvelkaa siitä, että isä oli halunnut auttaa minua.

Myös äiti alkoi ehdotella, että pitäisikö minun myydä talo, kun en naisena sitä pystyisi yksin pitämään. Päätin, että en anna vanhempieni päättää elämästäni, ­vaikka oikeassahan he olivat.

Liisa:

Olet aikuinen nainen ja voit tehdä itse omat päätöksesi. ­Samalla vastuu on myös sinun. Olet myös vanhem­piesi tytär ja heille tärkeä. Heidän kei­nonsa osoittaa rakkautta on ollut keskittyminen konkreettisiin ­asioihin ja omakotitaloosi.

Raha ja rakkaus ovat vaikea yhdistelmä myös vanhem­pien ja lasten välisessä suh­teessa. Raha herättää paljon tunteita. Raha vapauttaa, mutta myös ­sitoo. Rahaan liittyy myös usein ns. omistajuus. Onko raha vain rahaa, rakkauden lahja vai ­napanuora, joka pitää kiinni?

Muuttuuko isäsuhde myymällä talo?

Tiina:

Isä ajoi useampaan otteeseen Keski-Suomesta pohjoiseen, koska halusi valvoa, että remontti tehdään oikein. Aloin luovuttaa. Ymmärsin, että talosta kiinni pitäminen pitäisi minut myös kiinni isässä. Lo­pulta halusin keltaisen puutalon ­sijaan enemmän aikuisuutta ja vapautta.

Olen laittanut talon myyntiin. Tuntuu haikealta, mutta tiedän, että tämä on kaikkien kannalta paras ratkaisu. En syytä isää enkä äitiä, koska ­annoin itse kaiken tapahtua.

Toivon, että joku päivä koen olevani isän kanssa tasavertainen. Toivon myös, että isä ­antaa minun aikuistua ja olla juuri sellainen kuin olen.

Liisa:

Monien vaiheiden jälkeen olet nyt tässä. Mitä kaipaat ja toivot juuri nyt? Miten tämä keltaisen talon prosessi auttaa sinua kohti seuraavia unelmiasi?

Sinun olisi nyt hyvä pohtia myös sitä, miten löydät ikääntyvien vanhempiesi kanssa sopivan arvostuksen ja välittämisen tasapainon. Miten voit olla­ lähellä, mutta itsenäinen?

Suosittelen lämpimästi keskustelua luotettavan ­ammattilaisen kanssa. Ulkopuolinen voi olla peili, jonka kanssa saa laajemman näkökulman ja pysähtyy pohtimaan omia tunteita.

Asiantuntija ratkaisukeskeinen pari- ja perhepsykoterapeutti, TM Liisa Välilä.

Artikkeli on ensi kerran julkaistu Kotilääkäri-lehdessä 5/21.

Lue myös: Harri Kosken vaikea isäsuhde – Isättömyys ajoi itsetuhoiseen elämäntyyliin: ”Täytin päihteillä tyhjyyttä itsessäni”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X