Minna tykästyi makusavukkeisiin ja tupakointi rytmitti päivää – Näin lopettaminen onnistui ilman nikotiinikorvaushoitoa: ”Opin, että himo menee ohi”
Minna Savilahti poltti päivittäin tupakkaa reilun kymmenen vuoden ajan. Kun tupakka alkoi hallita ajankäyttöä, Minna alkoi harkita tupakoinnin lopettamista.
Kun Minna vielä tupakoi, hän piti itseään kauhean tehokkaana, koska aina kotityön tehtyään hän pääsi palkintokessulle. © Sara Pihjala
Minna Savilahti, 34, maistoi ensi kerran tupakkaa vähän toisella kymmenellä. Hän livahti ostamaan kavereidensa kanssa askin ravintolan tupakkiautomaatista ja suuntasi lähimetsään tupakalle. Se maistui kamalalta, mutta silti tupakoinnista kehittyi Minnalle vuosien myötä tapa, josta ei niin vain päässytkään eroon.
”Tykästyin makusavukkeisiin”
”Ensimmäistä tupakkaa polttaessani mietin, että tämäkö nyt on hienoa. Aski kuitenkin jäi plakkariin, ja kun elämä tuntui tosi kurjalta, saatoin mennä yhden savukkeen kanssa lähimetsään sauhuille. Opin televisiosarjoista, että tupakka rauhoittaa.
Ensimmäisinä vuosina poltin satunnaisesti, yläasteella muutamia tupakkeja päivässä. Lukiossa sai täysi-ikäisenä polttaa sille varatulla alueella. Tuli mentyä sauhuille kavereiden kanssa, vaikkei aina tehnyt mielikään.
Tykästyin makusavukkeisiin, kuten anistupakkiin ja mentoliin. Saatoin myös laittaa pastillin suuhun samalla kun poltin.
Ahdisti, jos tiesin, etten halutessani pääse tupakalle, kuten työskennellessäni kaupan kassalla. Selitin kuitenkin itselleni, että pystyn lopettamaan milloin tahansa. Siihen ei kuitenkaan ollut ensin mitään syytä.”
”Kun en ollut tehnyt lopetuspäätöstä itseni vuoksi, päätös ei pitänyt”
”Vuonna 2015 tein positiivisen raskaustestin ja lopetin tupakanpolton saman tien. Päätös ei ollut vaikea.
Lapsen ollessa muutaman kuukauden ikäinen olin ensimmäistä kertaa syömässä ja muutamalla oluella. Samalla iski tupakanhimo. Ostin tupakkiaskin ja selitin taas itselleni, että koska tupakka maistuu niin pahalta, pystyn halutessani lopettamaan.
Kun en ollut tehnyt lopetuspäätöstä itseni vuoksi, päätös ei pitänyt, ja aloin taas polttaa säännöllisesti. Tupakasta tuli minulle eräänlainen palkinto. Jos esimerkiksi imuroin, sain palkinnoksi polttaa. Tupakointi alkoi rytmittää päivääni, ja se alkoi harmittaa minua.
Päätin tosissani lopettaa tupakoinnin.”
”En halunnut nikotiinikorvaushoitoa”
”Ostin Allen Carrin Stumppaa tähän -kirjan, ja se osoittautui loistavaksi. Kun sitä lukee, saa samalla polttaa. Itse asiassa Carr kehottaakin kirjassaan, että menepä nyt tupakalle. Kirjan viimeisessä kappaleessa annetaan lupa vihonviimeiselle tupakalle, jonka jälkeen sauhuttelu sitten loppuu.
Kirja auttoi minua ymmärtämään, että ei voi vain silloin tällöin polttaa. Luulin itse olevani johtajan paikalla, mutta kyllä se oli tupakka.
17.3.2019 vedin viimeisen kessun. Oli voittajafiilis, mutta seuraavana aamuna kahvin kanssa iski tupakkihimo. Naulitsin itseni sohvaan kiinni. Himo kesti 10–15 minuuttia, jonka jälkeen se katosi. Tiesin, että himo iskee uudestaan, mutta opin, että se menee ohi. Veimme loput tupakit lapsen kanssa roskikseen.
Mitään nikotiinikorvaushoitoa en halunnut. Turvauduin ensin sähkötupakkaan, johon hankin nikotiinittoman makunesteen. Se kulki mukanani useamman kuukauden, kunnes loppukesästä en tarvinnut sitäkään.”
Elämä ilman tupakkaa
”Nyt olen ollut 3,5 vuotta ilman tupakkaa, enkä ole katunut lopetusta. Hämmästelen, kuinka paljon tupakkiaski maksaa nykyään. Ennen saatoin tinkiä ruoasta mutta en koskaan tupakasta.
Aineenvaihduntani on vähän hidastunut, mutta en enää hengästy samalla tavalla kuin ennen. Viime kesänä aloin lenkkeillä ja yhtäkkiä juoksin viisi kilometriä.
Tiedän, että en enää pystyisi polttamaan satunnaisesti viihteellä, sillä tupakointi lähtisi laukalle. On parempi olla vallan ilman. Lapsenikin vuoksi koen hyvänä juttuna, että pystyn elämään ilman tupakkaa. Voin sanoa hänelle, että se oli ihan hölmö tapa.”