Uupumus ja ahdistus syvenivät vuosia – Tiina Raevaara: ”Nykyään pidän tiukasti kiinni omasta tilasta, harrastuksista ja itsemääräämisoikeudesta”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
ahdistus: Tiina Raevaara
Tiina Raevaara oivalsi vasta Igorin hankittuaan, että osa koirista viihtyy sylissä. ”Kun ahdistus oli pahimmillaan, siitä oli paljon lohtua.” © Tommi Tuomi
Suru rakkaan koiran menettämisestä oli se viimeinen korsi, joka katkaisi kirjailija Tiina Raevaaran jaksamisen, ja tunnekuorma vyöryi yli. ”Olin koko ajan kuin hälytystilassa. Ei siinä kestä edes sitä, että toinen koskee.”

Sinä päivänä oli kevään valoa. Hanki kantoi hienosti, kun Tiina Raevaara käveli villakoiransa Igorin kanssa Sipoonkorven kansallispuistossa. He kiipesivät kalliolle ja Tiina loikkasi alas ajattelematta, että on eri asia kävellä lumella kuin hypätä sen päälle koko painollaan. Hän humpsahti syvälle nietokseen. Koirien tapaan Igor kuvitteli, että alkoi jokin hauska leikki ja pomppasi emäntänsä päälle. Tiina sai naurukohtauksen.

Se oli aikoihin ensimmäinen hetki, josta Tiina nautti.

Oli kevät 2019. Pitkään piinannut ahdistus alkoi helpottaa ja Tiina alkoi oivaltamaan, ettei sen suurin syy ollutkaan töiden määrä.

Lapsuudenkodissa ei ollut ensin televisiota. Se sai Tiinan ja hänen pikkuveljensä keksimään kaikenlaista touhua ulkosalla. Kuva kesältä 1987, kun Tiina oli 8-vuotias. © Tiina Raevaaran kotialbumi

Lapsuudenkodissa ei ollut ensin televisiota. Se sai Tiinan ja hänen pikkuveljensä keksimään kaikenlaista touhua ulkosalla. Kuva kesältä 1987, kun Tiina oli 8-vuotias. © Tiina Raevaaran kotialbumi

Huoli Raunista – ”Aloin murehtia sen tulevaa kuolemaa”

Ennen villakoira Igoria Tiinalla oli saksanpaimenkoira Rauni. Se syntyi syksyllä 2003, kuten Tiinan esikoinenkin. Se tykkäsi kaikista mutta rakasti lapsia.

Rauni oli osa Tiinan elämän tärkeimpiä muistoja: toisenkin lapsen syntymää, avioeroa, muuttoa, uutta suhdetta, iloa, surua, saavutuksia, menetyksiä… Se oli vierellä Tiinan kirjoittaessa esikoiskirjaansa ja jokaista uutta teosta sen jälkeen.

Vuonna 2016 Tiina työsti kahta fiktiota ja yhtä tietokirjaa. Rauni oli läsnä hänen rinnallaan yömyöhäänkin, kun Tiina yritti sinnitellä hereillä pysyäkseen aikataulussa. Ahdistus sai pontta työmäärästä, mutta mieltä alkoi painaa myös tietoisuus Raunin elämän lyhyydestä. 13-vuotiaana se alkoi olla raihnainen.

”Aloin murehtia sen tulevaa kuolemaa.”

Tiina kävi peruskoulun musiikkiluokalla. ”Kun ahdistuin, pidin aivojani väkisin hereillä kuuntelemalla musiikkia kirjoittaessani yötä myöten.” © Tiina Raevaaran kotialbumi

Tiina kävi peruskoulun musiikkiluokalla. ”Kun ahdistuin, pidin aivojani väkisin hereillä kuuntelemalla musiikkia kirjoittaessani yötä myöten.” © Tiina Raevaaran kotialbumi

Kuormitus kasvaa

Maaliskuussa 2018 oli aika päättää Raunin elämä. Päivä oli kirkas, aurinkoinen ja järkyttävän surullinen. Rauni oli 14,5-vuotias.­ Selkäongelmien vuoksi se istui hassusti eivätkä takajalat toimineet kunnolla. Se oli voimaton eikä enää juossut. Takapää saattoi pettää äkillisissä käännöksissä.

Eläinlääkäriasemalla Tiina silitti Raunia. Hän jäi sen vierelle vielä pitkäksi aikaa senkin jälkeen, kun Raunin sydän ei enää lyönyt. Kotiin oli vaikea palata.

Raunista luopuminen oli Tiinan elämän raskain päätös. Nyt hän uskoo, että ahdistus alkoi kasaantua jo paljon aikaisemmin tulevan tiedostamisen myötä.

”Murehdin Raunin menettämistä vuosia etukäteen. Mielessä oli päivittäin, että jossain vaiheessa minun pitää siitä luopua.”

Pitkään jatkunut suru oli alusta, joka ei kestänyt muuta tunnekuormaa.

Tosielämän Deanna Troi

Kirjassaan Minä, koira ja ihmiskunta (Otava) Tiina kertoo samaistuneensa lapsena yhteen lempisarjansa Star Trek: Uusi sukupolvi päähahmoista, Deanna Troihin. Troin tavoin Tiinakin havainnoi jatkuvasti, mitä ihmiset tuntevat. Se oli osin synnynnäistä, osin omaksuttua. Tiinan vanhemmat eivät koskaan riidelleet avoimesti ja perhe-elämä oli muutenkin rauhallista.

”En tottunut käsittelemään riitoja, tunteenpurkauksia tai muuten kovaäänistä elämää. Kun elää hiljaisessa ympäristössä, oppii etsimällä etsimään viitteitä siitä, mitä toinen ajattelee, tarvitsee ja tuntee. Onko ilmassa jotain, johon pitäisi reagoida?”

Tiina sopeutti itsensä kanssaihmisiin. Se oli helppoakin, koska häntä ovat aina kiinnostaneet monenlaiset asiat.

”Seurustelusuhteissa kuljin varpaillaan, tarkkailin merkkejä ja ikään kuin luiskahdin toisen elämään. Hetkellisesti oli helppoa ajatella, että nyt olen todella kiinnostunut vaikka bändikuvioista. Jollain lailla loin nahkani aina uudelleen.”

Työelämässäkin Tiina pyrki vastaamaan odotuksiin. Hän ei hevin sanonut ei ja kantoi etukäteen huolta muiden mahdollisista pettymyksistä, turhautumisista tai suuttumisista.

Ja kun töitä oli paljon, oli paljon huolenaiheita.

Tiina on tehnyt poron kallosta seinäkoristeen. ”Minusta luut ovat kauniita, kai se kertoo kiinnostuksestani luontoon ja elämään.” © Tommi Tuomi

Tiina on tehnyt poron kallosta seinäkoristeen. ”Minusta luut ovat kauniita, kai se kertoo kiinnostuksestani luontoon ja elämään.” © Tommi Tuomi

Uupuminen

Syksyllä 2018 Tiina kirjoitti jälleen uutta romaania, kolumneja ja blogitekstejä, hoiti työelämäprofessuuria Turun yliopistossa ja valmisteli tiedeviestintäkongressia. Harrastavien lasten arki toi oman lisänsä. Hän yritti hallita ajankäyttöään erilaisilla listoilla. Elämä olisi hyvin, kun vain saisi kaiken tehtyä.

Tiina oli tehnyt työtään aina innostuksen voimalla. Nyt tilalle oli tullut hallitsemattomuuden tunne.

”Pahinta olivat tauotta mielessä pyörineet ajatukset. Kävin pääni sisällä jatkuvia, kuvitteellisia keskusteluja, joissa puolustauduin siltä varalta, etten onnistu ja joku suuttuu.”

Ajatukset olivat synkkiä.

”Kun katsoin elämääni taaksepäin, näin pelkkiä epäonnistumisia ja huonosti hoidettuja asioita.”

Parisuhdekin voi huonosti.

”Olin koko ajan kuin hälytystilassa. Ei siinä kestä edes sitä, että toinen koskee.”

Romahdus

Marras-joulukuun vaihteessa Tiina istui ruokapöydässä psykiatriystävänsä luona, kun mukana ollut villakoira Igor jostain syystä näykkäisi perheen parivuotiasta lasta.

Se oli Tiinalle liikaa.

”Tunsin, että tätäkään en hallitse. Tunsin romahtavani.”

Kotona Tiina lähetti ystävälle viestin, jossa kertoi pahasta olostaan. Hän sai masennuslääkereseptin ja ohjeita hoitoon hakeutumiseen. Lääke aiheutti niin suuren väsymyksen, että Tiina otti sitä vain kerran.

Se kuitenkin auttoi hetkellisesti.

”Oli kuin minut olisi sammutettu ja käynnistetty uudelleen. Ahdistus oli hetken poissa ja pääni sisäiset keskustelut hiljenivät hetkeksi.”

Tiina peruutti odottamansa puhujamatkan Islantiin ja liudan muita sovittuja töitä, vaikka koki järjetöntä syyllisyyttä.

”Toisten luottamuksen pettäminen tuntui niin pahalta, etten pystynyt kirjoittamaan peruutuksia koskevia sähköposteja kotona. Tein ne kahvilassa, missä muiden läsnäolo muistutti siitä, että elämä pyörii.”

Ulkopuolista apua oli onneksi helppo saada. Tiina kävi muutamia kertoja juttelemassa mielenterveyshoitajan kanssa, sitten lääkärin vastaanotolla, sai lääkityksen ahdistuneisuushäiriöön ja maksusitoumuksen terapiaan.

Keväthangilla Igorin kanssa lenkkeillessä alkoi mielessä olla jo valoisaa. Kun terapia alkoi syksyllä 2019, Tiina ryhtyi miettimään, miksi hän lopulta uupui.

Tiina hankki Igorin pelätessään hetkeä, jolloin joutuu luopumaan Raunista. ”En halunnut joutua luopumaan koiran lisäksi koiran kanssa elämisestä.” © Tommi Tuomi

Tiina hankki Igorin pelätessään hetkeä, jolloin joutuu luopumaan Raunista. ”En halunnut joutua luopumaan koiran lisäksi koiran kanssa elämisestä.” © Tommi Tuomi

Uusi innostus

Kun Tiina nykyisin herää, hän istuu juomassa kahvia kirkasvalolampun edessä, lukee usein elämäntaito-oppaita ja miettii, mitä elämältä haluaa. Itseen tutustuminen alkoi terapian aikana. Prosessi on kesken, mutta jotain hän on jo oivaltanut.

Tiina aistii edelleen kanssaihmisten tunteita ja ennakoi heidän reaktioitaan. Nyt hän yrittää käsitellä aistimuksiaan järjellä ja torjuu vastuuta muiden tunteista.

”Toisaalta ajattelen myös, että on voimavara ottaa toiset huomioon.”

Tiinalta ilmestyy tänäkin vuonna kaksi ja ensi vuonna ainakin yksi kirja. Keskeistä on ollut huomata, ettei ahdistus aiheudu töiden määrästä, vaan hallinnan menettämisen tunteesta.

”Nyt teen töitä jälleen innostuksen voimalla. Yritän ajatella, että olen itse ohjaimissa. Valitsen työni enkä ota niitä kaoottisesti vastaan muiden heitteleminä.”

Uni on tärkeä osa hyvinvointia.

”Varjelen sitä suorastaan raivopäänä.”

Tiina vetäytyy sänkyyn kahdeksan tienoilla ja käy nukkumaan viimeistään yhdeksältä. Iltaisin kotona ei ole kirkkaita valoja eikä televisiota pidetä päällä.

”Vähän kauhulla odotan koronan loppumista ja sitä, että olisi taas mahdollisuus iltamenoihin. En tiedä, pystynkö enää pysyttelemään hereillä. Tuntuu, että aivoni sammuvat viimeistään seitsemältä. Uuvun edelleen sosiaalisissa tilanteissa.”

Ennen Tiina ei osannut ottaa omille mielenkiinnon kohteille tarvittavaa aikaa pelätessään karkottavansa kumppaninsa tai aiheuttavansa konflikteja.

”Nykyään pidän tosi tiukasti kiinni omasta tilasta, harrastuksista ja itsemääräämisoikeudesta.”

Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän harrastaa crossfitiä parhaimmillaan kuusi kertaa viikossa. Laji on myös opettanut elämään ahdistuksen kanssa.

”Ahdistus on epämiellyttävä tunne, josta haluaa eroon hinnalla millä hyvänsä. Sama tunne tulee rankassa urheilusuorituksessa, sekin tuntuu pahalta, mutta loppuu aikanaan. Crossfit on opettanut kehoani kestämään epämiellyttävää tunnetta ja rauhoittumaan sen jälkeen. Se on myös tunti, jolloin en kykene ajattelemaan mitään muuta kuin jäljellä olevaa suoritusten määrää. Jälkeenpäin palkitsevat endorfiinit ja kanssakärsijöiden kanssa nautitut kahvit.”

Kaikki menee hyvin

Raunia ei enää ole, mutta joskus Tiina ajattelee sen kulkevan yhä lähellään näkymättömissä. Igor on erilainen, mutta yhtä tärkeä. Se tunkee syliin ja viereen nukkumaan, kun Rauni viihtyi lähellä, mutta ei hakeutunut kosketukseen.

Igor oli ahdistuksen aikoina suuri lohtu. Lisäksi on Igorin jälkeläinen Talvikki, joka jollain tavalla muistuttaa Rauniakin.

”Koirat ovat väyläni luontoon ja itsenäisyyteni symboleita. Ne ovat kiintopiste, joiden seurassa en koskaan uuvu tai ahdistu. Puhun niille paljon, kerron, mikä minua vaivaa ja lisään myös, että kaikki menee hyvin.”

Lue myös: Tiina Raevaara on aina halunnut tarjota hyviä kohtaloita eläimille: ”Pelkään, että minusta tulee salaa pusikoissa rottia ruokkimassa käyvä mummo”

X