Ylikunto olikin syöpä – 20-vuotiaan Essin arki muuttui kertaheitolla

Jaa artikkeliTilaa Seura
Jatkuvasti koholla oleva syke sai Essi Antervon hakeutumaan lääkäriin. © Tommi Tuomi
Essi Antervo, 20, ihmetteli korkeita sykkeitä ja pattia kaulassa, mutta ei osannut pelätä mitään vakavaa. Yllättävä kutsu syöpäklinikalle muutti arjen kertaheitolla. Kuolemanpelko iski vasta hoitojen päätyttyä.

Essi Antervo luuli kärsivänsä ylikunnosta. Pian löytyi kivuton patti. Lopulta tieto, että hänellä onkin syöpä kolahti luukusta kirjeellä. Kuolemanpelko ja merkityksellisen elämän pohtiminen ajoi hänet lopulta etsimään oman näköisen työn.

Havahduin korkeaan sykkeeseen

”Reilu vuosi sitten tammikuussa treenit alkoivat kulkea normaalia huonommin. Pienikin tekeminen nosti sykkeet tosi korkealle. Jopa yöllä syke huiteli yli 80:ssa. Epäilin ylikuntoa.

Jonkin ajan kuluttua huomasin kivuttoman patin kaulallani. Sain myös pari tosi rajua yskäkohtausta, mutta olo oli muuten aivan normaali.

Jatkuvasti korkea syke sai minut hakeutumaan lääkäriin. Verikokeiden tulosten perusteella lääkäri passitti jatkotutkimuksiin. Kaulan patti ultrattiin, samoin kaikki kaulan, kainalon ja vatsan imusolmukkeet.

Kukaan ei sanonut mistä voi olla kyse, mutta patti poistettiin. Leikkaava kirurgi lupasi soittaa, kun tulokset tulevat.

Syöpä löytyi, mutta puhelua ei kuulunut

Kirurgi ei koskaan soittanut. Sen sijaan minulle saapui kirjeitse kutsu syöpäklinikalle. Olin ihmeissäni.

Omakannassa hämmästelin outoja termejä, mutta googlettamalla alkoi näyttää siltä, että minulla on Hodgkinin lymfooma eli imukudossyöpä.

Siinä vaiheessa menin vähän paniikkiin.

Pohdin, että onko minulla syöpä oikeasti vai selvitelläänkö sitä vain.

Syöpäklinikan odotusaulassa ajattelin, että en kuulu sinne. Lääkäri kuitenkin vahvisti syövän. Se oli levinnyt liuskamaisesti koko rintakehän alueelle.

Lääkäri totesi, että muun muassa hyvän kuntoni ansios­ta paranemisennusteeni on erittäin hyvä.

En oikeastaan pelännyt. Luotin siihen, että hoidot toimivat.

Lääkäri kannusti liikkumaan

Puolen vuoden ajan kävin joka toinen viikko sytostaattitiputuksessa.

Itse tiputuspäivä ja sitä seuraava päivä olivat pahimmat. Kerrankin tiputuksen jälkeen olin lähdössä kotiin, mutta en voinut nousta bussiin, sillä oksentelin voimakkaasti.

Kun hiukset alkoivat lähteä, olin siitä salaa jopa innoissani. En ollut aiemmin malttanut leikata hiuksia, vaikka välillä haaveilin lyhyestä mallista.

Vaikeinta oli kertoa asiasta äidille. Kun olin pieni, äidin sisko kuoli syöpään. Se oli ollut kova isku. Nyt jouduin kertomaan, että hänen lapsensakin on sairastunut. Onneksi äiti sairaanhoitajana ymmärsi, mistä on kysymys.

Lääkäri kannusti minua liikkumaan niin paljon kuin vain jaksan. Olen pienestä pitäen liikkunut monipuolisesti ja vuonna 2015 löysin crossfitin.

Kävin hoitojen aikana salilla monta kertaa viikossa, jossa liikuin omien tuntemuk­sien mukaan. Uskon, että liikunta auttoi minua kestämään hoitojen aiheuttamaa epämukavuutta paremmin; olinhan urheillessa tottunut kestämään ajoittain fyysisesti epämiellyttävää olotilaa.

Urheilu oli tärkeää myös henkisesti. Salilla sain sosiaalisia kontakteja, sillä muun ajan vietin koronarajoitusten takia yksin kotona. Liikunnan takia ruokahalunikin pysyi hyvänä. Mittausten perusteella menetin lihasmassaa vain 400 grammaa.

Myönteinen asenne auttoi

Hoidot purivat hyvin, ja joulun alla sain viimeiset sytostaatit. Olin siihen asti elänyt syöpäkuplassa. Nyt piti miettiä elämää eteenpäin. Se oli yllättäen ahdistavaa.

Vasta tässä vaiheessa iski kuolemanpelko. Itkin ja pohdin asioita itsekseni. Se auttoi. Kävin hoitojen aikaan terapiassa, mutta en kokenut sitä niinkään hyödylliseksi.

Joulukuun lopussa aloitin työt autonkuljettajana, mutta tunsin tuhlaavani ison osan elämästä asiaan, jolla ei ollut merkitystä. Ryhdyin liikunta-alan yrittäjäksi. Nyt valmennan eri saleilla ja pystyn yhdistämään työt ja oman harrastamisen. Palailen hiljalleen normaaliin harjoitusrytmiin.

Olen vakuuttunut siitä, että positiivinen asennoituminen ja säännöllinen liikunta auttoivat minua niin paranemisessa kuin siinä, miten hyvin kestin hoidot.”

Essi Antervolla todettiin syöpä. Hän liikkui koko ­hoitojakson aktiivisesti, mutta omia tuntemuksia tarkkaan kuunnellen. Liikunta rytmitti arkea, toi hyvää oloa ja lisäsi ruokahalua. © Tommi Tuomi

Essi Antervo liikkui koko syöpä­hoitojakson aktiivisesti, mutta omia tuntemuksia tarkkaan kuunnellen. Liikunta rytmitti arkea, toi hyvää oloa ja lisäsi ruokahalua. © Tommi Tuomi

X