Toimistorotta: Oletko pinkeä, etkö keskity? Kokeile uusinta villitystä, metsäjoogaa

Seison vasemmalla jalallani kannon päällä ja nostan kädellä oikeaa jalkaani ylös kohti nivusia. Se kohoaa polven yläpuolelle.

Kanto tuntuu tukevalta jalan alla, mutta asento on hutera. Yritän olla puu, mutta puu huojuu, vaikka ilma on tyyni. Aamupäivän aurinko punaa mäntyjen runkoja ja läikehtii sammaleissa. Heinikossa kellertää. Palokärki rääkäisee polunvarren kuusessa ja loittonee harvoilla siiveniskuilla syvemmälle metsään.

Minun puuni ei kuitenkaan ole vielä valmis. Seuraavaksi pitäisi kohottaa kädet kohti taivasta ja hengittää viiden hengityksen sarja.

Puu on yksi klassisen joogan asento eli asana. Kun joogaaja tekee puu-asanan metsässä, se on metsäjoogaa. Puu-asana kehittää tasapainoa ja keskittymiskykyä. Entä jos tasapaino kuitenkin pettää ja keskittymiskyky herpaantuu? Onko sekin joogaa, jos puu kaatuu?

Liito-orava männyn juurella

Kun otetaan puu-asana Loviisan Liljendalin metsässä, seistään joogan alkujuurilla.

”Jooga on ajan myötä viety hygieenisiin ja ilmastoituihin sisäsaleihin, vaikka alun perin se tarkoitti mielen ja kehon harjoitusten tekemistä luonnon parissa”, kertoo metsäjoogan kehittäjä, joogaopettaja Mia Jokiniva.

Varhaiset intialaiset joogit muuttivat aikoinaan metsiin ja luoliin pois ihmisten keskeltä ja kylien rytmistä. Harjoitteiden tekeminen luonnossa vapautti joogien ajatukset filosofiselle pohdinnalle.

”Jooga on luonnon ja maailmankaikkeuden eri elementtien välisen harmonian tutkimista ja yritystä sovittaa sama tasapaino ihmiskehoon.”

Luonnosta inspiroituneet joogit kehittivät asanoja, joita käytetään myös nykypäivän joogassa.

Liito-orava-asanassa avataan ryhti ja venytetään kehon etupuolen lihaksia. Kädet nostetaan hartioiden leveydelle ja asetetaan pään yläpuolelle kämmenet puunrunkoa vasten. Vatsaa vedetään voimakkaasti sisään. Jos nojaa myös päälaen runkoa vasten, voi aistia puun vakaan energian.

Kymmenen rauhallista hengitystä liito-orava-asanassa tuntuu rauhoittavalta. Asento ei ole liian vaikea. Lihakset venyvät, mutta eivät jännity liikaa.

Sankempi metsä jää selän taakse, ja aukea päättyy edessä peltomaisemaan. Verryttelytakin kaulus kahisee kaarnaa vasten, ja käsivarret alkavat väsyä.

Luonnon eri elementtien harmonian siirtäminen omaan kehooni tuntuu aika kaukaiselta, miltei mahdottomalta.

Liito-orava-asanassa se ei ainakaan ensimmäisellä kerralla onnistu.

Voimakasta läsnäoloa

Pikkulintu-asanassa pääsen ottamaan läheisempää tuntumaa aluskasvillisuuteen. Oikea jalka on pitkällä edessä ja päätä painetaan sitä kohti. Takapuolen päälle ristityt kädet vipattavat pienenä pyrstönä.

Venytys alkaa nykiä takareidessä ja keskivartalon lihakset jännittyvät. Katse kiinnittyy sammaleiden väleistä pilkottaviin, kellastuneisiin heiniin. Mättään syrjässä kököttävä kuusenkäpy on mustanmärkä.

”Vaikka metsäjoogan asennot ovat uudelleen nimettyjä perinteisiä jooga-asania, niin metsäjoogassa ei ole koskaan valmista ohjelmaa”, Mia Jokiniva kertoo.

”Metsäjoogassa irrottaudutaan erilaisten harjoitteiden avulla arjesta ja tehdään havaintoja ympäröivästä luonnosta ja omasta läsnäolosta.”

Pikkulintu-asanassa läsnäolo tuntuu etujalan tärisemisenä ja vatsalihasten pingottumisena. Metsäjooga alkaa käydä voimille.

”Nykyajan ihminen elää liikaa menneessä tai tulevassa. Metsäjoogan avulla on mahdollista elää tässä hetkessä”, Jokiniva toteaa.

Kymmenen hengityskerran jälkeen pikkulintu-asana on suoritettu. Jäsenten ravistelu rentouttaa jännittyneet lihakset, hengitys palaa normaaliin rytmiinsä ja tasaantuu. Kanto on takamuksen alle juuri sopiva istuin. Tässä hetkessä on hyvä olla.

Guruja ei kumarreta

Tutkimusten mukaan jo varttitunnin kävely metsässä synnyttää ihmisessä rentoutumisreaktion. Metsässä oleminen alentaa verenpainetta, hidastaa sydämen lyöntitiheyttä ja vähentää stressihormonien määrää elimistössä.

Mia Jokinivan mukaan selkeää syytä metsän synnyttämään rentoutumiseen ei tiedetä, mutta metsän terveysvaikutuksista on esitetty useita eri teorioita: metsän värejä, kesällä vihreää ja talvella valkoista, pidetään rauhoittavana. Myös metsän ääniä pidetään rauhoittavina, jos niitä verrataan urbaaniin äänimaailmaan.

”Vuosituhansien aikana kehittynyt ihmisen aistijärjestelmä ei miellä metsää uhkaksi tai vaaraksi, vaan metsä koetaan turvalliseksi ympäristöksi”, Jokiniva toteaa.

Suomalaisilla on kaikista maailman kansoista kenties lyhin matka kotiovelta metsään.

”Metsäjoogassa ei kumarrella guruja, vaan jokainen voi tehdä siitä juuri itselleen mieluisan tavan liikkua ja nauttia luonnosta.”

Marjastaminen ja sienestäminen ovat metsäjoogaa, jos niiden kautta saavuttaa keskittyneen ja rauhoittuneen mielentilan. Kun venyttelee jalkaansa kiveä vasten, sekin on asana.

Me punnerramme maahan rojahtaneen männynrungon päällä. Keho ja niska pidetään suorina, punnerrukset ovat hitaita ja loppuun asti vietyjä, leuka melkein hipaisee ruskeaa kaarnaa. Jokiniva muistuttaa, että punnerrettaessa täytyy muistaa myös hengittää.

”Noustessa ilma kulkee nenän kautta sisään ja laskeuduttaessa ulos.”

Puiden ja sammaleiden tuoksut ovat jokaisella hengenvedolla väkevämpiä. Maasta hohkaa viileää ja kuihtuneet heinät kellertävät rungon vierellä. Syksy näkyy, tuoksuu ja tuntuu.

Punnerrusten päättyessä käsivarsia jomottaa. Hengitys alkaa tasaantua ja keho rentoutuu. Olo on raukea, miltei levollinen.

Hallitsenko nyt mieltäni vai olenko vain väsynyt?

Olemisen vapautta

Metsäjooga alkaa Mia Jokinivan ohjauksessa muistuttaa jo Jouko Turkan teatteriharjoituksia. Rauhaa ja keskittymistä haetaan asana toisensa jälkeen fyysisellä rasituksella. Mielenhallinnasta on turha edes puhua, kun ei kehokaan ole hallinnassa.

Tapio on uudelleen nimetty perinteisen joogan soturi-asana. Varpaita ja polvea käännetään leveässä haara-asennossa. Toista polvea vielä koukistetaan ennen kuin viritetään kuvitteellinen jousi. Tapio-asanassa tulee jo hiki.

Valitsen saaliseläimekseni kuvitteellisen hirven. Pellonlaidassa loikkiva eläin on peukaloni tähtäimessä. Taas lihakset tärisevät ja asento huojuu. Kuvitteellinen hirvi jää kaatamatta. Kymmenen hengityskerran jälkeen tapio-asana toistetaan toiselle puolelle.

Entisajan intialaiset joogit pohtivat, mikä on luonnosta kumpuavan energian, praman, olemus, ja miten se ilmenee ihmiskehon ja sen ympäristön välisessä suhteessa eli liikkeessä.

”Kukaan ei kuitenkaan voi määritellä, miten metsä tai jooga pitää kokea”, Jokiniva sanoo.

”Läsnäolon ja liikkeen lisäksi se on pysähtymistä ja havainnointia. Se on kokemuksen kautta syntyvää vapautta olla juuri sellainen kuin itse on.”

Yhtä metsän kanssa

Suomessa metsä on saanut ansaitsemansa arvon ja kunnioituksen. Meillä on paljon metsään liittyviä perinteitä, mutta nykyään metsästä on myös vieraannuttu. Metsä voidaan kokea ahdistavaksi, petoja pelätään useimmiten ilman syytä, ja jopa hyttyset tai hirvikärpäset saattavat säikäyttää kokemattoman metsänkävijän.

”Jooga voi olla yksi tapa tutustua luontoon. Harjoitteiden ja keskittymisen avulla voidaan avata vuorovaikutus metsän kanssa”, Mia Jokiniva toteaa.

”Metsässä ollessa voi oppia tuntemaan olevansa itse osa metsää ja luontoa.”

Metsäjooga päättyy loppurentoutukseen. Seison tukevasti molemmilla jaloillani kannon päällä ja suljen silmäni. Puiden lomasta pilkistelevä aurinko lämmittää kasvoja. Lihakset ovat harjoitteiden jälkeen hieman kipeät, mutta keho on raukea. Kuulen tuulen suhinan. Jossain ihan lähellä rasahtaa oksa ja putoaa maahan. Joutsenten trumpetit soivat ylläni ja loittonevat taakse.

Nostan oikean jalan kannolta ja vedän sitä vasemman jalan sisäreittä pitkin ylös. Horjahdus on nopea ja heikko. Tasapaino löytyy nopeasti. Avaan käteni ja kurotan kohti taivasta. Puu seisoo aloillaan eikä huoju.

Pysähdys lenkkipolulla

Kaksi päivää metsäjoogan jälkeen seison pelkissä alushousuissa olohuoneen matolla. Kurotan käteni kohti kattoa ja lasken ne alas. Teen aurinkotervehdyksen.

Sen jälkeen olen tehnyt niitä satoja. Saan jo venytettyä suorin jaloin sormeni varpaiden kärkiin, kun ne ennen ylettyivät vain vähän nilkkojen yläpuolelle.

Olen aloittanut joogan alkeet. En tiedä, miten pitkään jatkan uutta harrastustani, mutta ainakin vielä toistaiseksi se tuntuu hyvältä. Etsin joogasta hetken rauhaa. Vielä en ole sitä saavuttanut.

Koiran kanssa lenkkeillessäni nousen tutun metsäpolun varressa kannon päälle ja teen puu-asanan. Koira oli aluksi hieman ihmeissään, mutta tottui äkkiä uuteen ohjelmaan lenkkirutiinien lomassa. Kun seison puu-asanassa kannolla, koira istuu vieressä ja odottaa.

Ettei vaan sekin harjoittaisi metsäjoogaa.