Totta vai tarua: Parantaako mustikka tarkkaavaisuutta?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
mustikka
Mustikoissa on paljon hyvää tekeviä aineita. © iStock
Mustikoiden syönti voi auttaa parantamaan muistia ja tarkkaavuutta, muistuttaa tutkijatohtori Anna Kårlund Itä-Suomen yliopistosta.

Mustikka säännöllisesti syötynä saattaa pienentää riskiä sairastua muistisairauksiin

Totta. Tutkimusten mukaan mustikka sisältää antosyaaniyhdisteitä, jotka ovat hyödyllisiä aivojen terveydelle. Tutkimuksiin osallistui pääasiassa ikääntyneitä ihmisiä.

Heillä muun muassa muisti ja tarkkaavuus paranivat. Vaikutukset havaittiin parin kuukauden päivittäisen mustikoiden syönnin jälkeen.

Jo parista desilitrasta metsämustikoita voi saada terveysvaikutusten kannalta riittävän määrän antosyaaneja.

Lue myös: Syö mustikkaa silmienkin vuoksi – Kotimaisella supermarjalla on paljon terveyshyötyjä

Mustikoiden syönti voi auttaa lievittämään silmien rasittumista

Totta. Tutkimuksessa mustikkauutteen säännöllisen käytön on havaittu vähentävän erilaisia silmien väsymisoireita. Tutkimukseen osallistui ihmisiä, jotka kärsivät esimerkiksi silmien rasitusoireista, valonarkuudesta tai silmien kuivuudesta.

Hyötyvaikutukset alkoivat noin neljän viikon jälkeen käytön aloittamisesta. Tutkimuksessa käytettiin mustikkauutetta, jotta antosyaanien määrä pystyttiin vakioimaan. Mustikat kannattaa kuitenkin popsia kokonaisina marjoina, sillä niissä on paljon muitakin hyvää tekeviä aineita.

Mustikat ovat lempeää ruokaa, ja siksi herkkävatsaisten kannattaa suosia niitä

Tarua. Vaikka useimmille ihmisille mustikat sopivat, ne voivat aiheuttaa sekä ummetusta että ripulia herkkävatsaisilla. Syytä, miksi mustikat aiheuttavat joillakin vatsavaivoja, ei tarkkaan tunneta.

Jos mustikat aiheuttavat vatsavaivoja, annoskokoa kannattaa pienentää ja syödä välillä muita marjoja. Myös jauheet ja mehut voivat sopia, vaikka kokonaiset mustikat aiheuttaisivat oireita.

Lue myös: Tunnetko nämä harvinaiset marjat? Listasimme 7 marjan huikeat ravintohyödyt – Maistuuko sinulle jo herkullinen variksenmarja, saskatoon tai haskap?

Haskap herkulliset marjat

Erikoisen ulkomuodon omaava haskap.

X