Hanna Pakarinen: ”Tupakka oli vankilani”

Jo 12-vuotiaana tupakkaan koukuttunut Hanna Pakarinen oli ”röökimuija” 20 vuotta. Lopulta hän pääsi tupakasta eroon hypnoosin eli suggestoterapian avulla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jo 12-vuotiaana tupakkaan koukuttunut Hanna Pakarinen oli ”röökimuija” 20 vuotta. Lopulta hän pääsi tupakasta eroon hypnoosin eli suggestoterapian avulla.
(Päivitetty: )
Teksti: Anneli Juutilainen

Lappeenrantalaisen limudiskon lattialla nökötti puolityhjä tupakka-aski. Vasta 12-vuotias Hanna Pakarinen sujautti sen nopeasti taskuunsa. Hänen kaverinsa olivat ruvenneet polttamaan, heille voisi tarjota siitä yhdet tupakit. Hän itse ei ollut maistanut henkäystäkään. Se oli hänestä noloa ja luusereiden hommaa.

Tupakat säilyivät Hannan lipaston laatikossa pitkään, kunnes yhtenä iltana kiusaus vei voiton. Hän vetäytyi yksin parvekkeelle ja poltti ensimmäisen tupakkansa.

”Menin paniikkiin ja soitin kaverilleni Pirtsulle, että apua, mie vedin röökin!”

Mutta kokeilu ei jäänyt siihen. Tupakkaa piti saada lisää.

”Se nousi ihan heti päähän. Tupakka koukutti miut välittömästi.”

Tupakka oli selviytymiskeino ja paras kaveri

Tuohon aikaan Hannan vanhemmat olivat juuri eronneet, ja hän asui vuorotellen isän ja äidin luona. Hanna oli yksinäinen ja turvautui usein tupakkaan.

”Miulle tupakointi ei ole koskaan ollut sosiaalinen tapahtuma. Tykkäsin polttaa yksin. Myöhemminkin miun oli vaikeaa olla yksin ilman tupakkaa. Tupakka oli paras kaverini, jonkinlainen tuki ja turva, jonka kanssa tein kaikki vaikeat päätökset.”

Hanna Pakarinen

Hanna Pakarinen oli ”röökimuija” 20 vuotta.

Hannan äiti ei koskaan tupakoinut, mutta isä poltti tiuhaan tahtiin ja osti tupakkaa kartonkikaupalla Venäjältä, kuten 90-luvulla Lappeenrannassa usein tehtiin. Hanna varasti usein isältä tupakkaa, mutta jäi kiinni vain kerran. Silloin isä huusi.

Hanna huomasi pian, että tupakoinnista tuli hänelle selviytymiskeino koulumaailmassa. Kukaan ei uskaltanut kiusata muita vanhemman oloista tyttöä, joka sai ostettua kaupasta tupakat ilman henkilöllisyystodistusta. Hän haki röökit kavereillekin ja velotti ”hakusia”: yksi tupakka pienestä askista, kaksi isosta. Seteleistä jäävät vaihtorahat kuuluivat tietysti hänelle. Monen tupakointi oli Hannan varassa, joten hänelle oltiin mieliksi.

”Se oli tietynlainen sosiaalinen peli, jolla sain oman selustani turvattua.”

Aamupalaksi kahvia ja tupakkaa

Hanna tupakoi melkein 20 vuotta: yhden askin päivässä, joskus kaksikin. Hän puolusti tupakoitsijoiden oikeuksia polttaa missä tahansa ja sisuuntui, jos jossain oli tupakointi kielletty.

”Mie olin röökimuija ja poltin koko ajan. Aamupalaksi vedin vain kahvia ja röökiä.”

Vuonna 2011 Hanna täytti 30 vuotta ja pohti omaa terveyttään. Silloin hän yritti lopettaa ensimmäisen kerran, vailla mitään apukeinoja.

”Se oli ihan hirveää, olin todella kiukkuinen.”

Pian hän huomasi selittävänsä itselleen, että tarvitsi tupakkaa. Sitä lakkoa kesti kolme viikkoa.

Silti tupakointi oli alkanut tuntua nololta. Häntä hävetti luikkia tupakalle kesken ravintolaillallisten ja illanviettojen. Ajatus lopettamisesta jäi kytemään mieleen.

Kului kaksi vuotta, kunnes Hannan ystävä kertoi päässeensä tupakkakoukusta hypnoosin eli suggestoterapian avulla. Se on terapiavalmennusta, jonka avulla asiakkaalle voidaan opettaa rentoutustilan aikana uusia käytösmalleja ja purkaa vanhoja tapoja.

Ystävä suositteli suggestoterapeutti Seppo Heilmania. Hanna pyöritteli ajatusta mielessään kesän ajan. Elokuun alussa 2013 hän soitti Heilmanille, ja selosti hänelle tupakointihistoriansa.

Ensimmäinen käynti vastaanotolle sovittiin parin viikon päähän. Heilman kehotti Hannaa kirjoittamaan peiliinsä lapun. Siinä luki, että tupakointi loppuu 14.8. 2013 klo 17.

Siihen asti Hanna sai luvan polttaa niin paljon kuin halusi. Ja niin hän todella teki.

Kuin kevyt horros

Elokuun 14. päivänä Hanna tumppasi tupakan ja kipusi portaat ylös terapeutin vastaanotolle. Hän halusi lopettaa, tahtotila oli vahvempi kuin koskaan.

Hanna istui tuolilla ja tunsi vaipuvansa kevyeen horrokseen. Hän ei ollut tajuton tai syvässä unessa vaan kuuli ja ymmärsi kaiken mitä hänelle puhuttiin.

”Se tuntui syvärentoutusharjoitukselta. Tuli samanlainen olo kuin kuuntelisi luokan perällä luentoa ja melkein nukahtaisi, mutta ei ihan.”

Hänen alitajunnastaan poistettiin tupakointiin liittyviä tapoja ja suggestiot eli puhutut asiat tallentuivat alitajuntaan. Vanhat mallit purettiin. Hypnoosissa hänelle opetettiin uusi tapa elää ilman tupakkaa.

Terapian jälkeen Hanna tunsi olonsa hilpeäksi ja häntä hihitytti. Olo oli raukea ja hyväntuulinen. Astuessaan ulos vastaanottorakennuksesta Hanna näki tupakka-askin laukun pohjalla, mutta ei tarttunut siihen. Sen sijaan hän sujautti suuhunsa pastillin.

Kotona hän tarkkaili itseään. Ensimmäinen vuorokausi meni kuin sumussa, nikotiini poistui hiljalleen kehosta.

Viikon aikana Hannalla oli kolme terapiakäyntiä, joissa tehtiin tuplahypnoosit eli yhteensä kuusi hypnoosia.

Pian sen jälkeen hän pääsi testaamaan tahdonvoimaansa. Hyvän ystävän luona oli juhlat, joissa juotiin alkoholia ja poltettiin reippaasti.

”Hämmennyin itsekin siitä, ettei miun tehnyt yhtään mieli tupakkaa. Laskin vaan koko ajan tunteja, että kuinka kauan olen ollut polttamatta.”

Hän oli myös tottunut käymään tupakalla ennen ja jälkeen laulukeikkojen. Koetinkivi oli ensimmäinen keikka kolme viikkoa lopettamisen jälkeen. Silloin Hanna meni bändin poikien mukana röökipaikalle. Mutta hän ei polttanut.

Suihkusaippuan tuoksu

Lopettamista seuranneiden kolmen viikon aikana Hanna kärsi fyysisistä vieroitusoireista. Hän heräili yöllä parin tunnin välein ja hikoili. Aineenvaihdunta reagoi muutokseen vatsan toimintavaivoilla. Mutta mieli oli hyvä. Kaikki oireet tuntuivat turhanpäiväisiltä.

Silti räkää ja limaa nousi hänen keuhkoistaan vielä puoli vuotta lopettamisen jälkeen.

”Toukokuussa tajusin ensimmäisen kerran että hei, miehän voin vetää nopeasti henkeä sisään ilman yskäkohtausta.”

Kolme vuotta lopettamisen jälkeen Hanna tietää, että savuton elämä on vaikuttanut hänen laulamiseensa.

”Nyt ääneni ei ole enää niin painunut, joten jotkut kappaleet ovat vaikeampia laulaa. Ne täytyy vetää korkeammalta.”

Lopettamisen jälkeen on tapahtunut paljon.

Flunssat ja nenän tukkoisuus ovat jääneet pois, ennen niitä oli tiuhaan.

Sormet ja varpaat eivät ole enää koko ajan kylmät, sillä ääreisverenkierto on parantunut.

Hapenottokyky on ihan toista luokkaa kuin ennen.

Tukka on kasvanut ja paksuuntunut lopettamisen jälkeen.

Iho ei ole enää harmaa ja kuiva.

”Ensimmäistä kertaa elämässäni ihoni on kuulas.”

Myös Hannan haju- ja makuaisti ovat terävöityneet. Hän muistaa, miten haistoi ensimmäistä kertaa suihkussa saippuan ja lautasellaan riisin.

”Tee oli miusta aina aikaisemmin ihan vitsi, pelkkää värjättyä vettä. Lopettamisen jälkeen löysin miedot yrttiteet ja rupesin kiskomaan niitä ihan urakalla kahvin sijaan.”

Monet tupakoitsijat lihovat lopetettuaan, mutta niin ei käynyt Hannalle.

”Hypnoosin ansiosta miulle ei kehittynyt uutta riippuvuutta tupakan tilalle.”

Vapaa tupakasta

Jotkut tupakointiin liittyvät tavat ovat yhä pinttyneet Hannan muistiin. Ennen hän ajoi autoa tupakka vasemmassa kädessään. Jokin aika sitten hän oli ajelemassa keikalta kitaristinsa kanssa. Hän söi samalla banaania ja vanhasta tottumuksesta työnsi banaania ulos auton ikkunasta kuin tupakkaa. Kitaristia nauratti.

Vasta nyt Hanna kertoo ymmärtävänsä, millaista on olla vapaa tupakasta.

”Tupakoitsija tsekkaa aina jokaisessa tilanteessa ensimmäisenä, että miten täältä pääsee röökille. Tupakka oli miulle vankila.”

Hän tietää, että tupakoitsijan elämä pyörii aina tupakan ympärillä.

”Tupakan tarve ei tule tyydytetyksi koskaan: kun tumppaa tupakan, miettii jo seuraavaa. Se pentuna saatu hetken hurmio vei miut koukkuun 20 vuodeksi.”

Kuluneen kolmen vuoden aikana Hannan ei ole kertaakaan tehnyt mieli tupakkaa. Joskus tupakointi tulee kuitenkin uniin.

”Unessa olen juuri polttanut tupakan, ja morkkis on kamala. Uni ei koskaan perustu valintaan vaan siihen, että olen jo tehnyt sen.”

Hän tietää, että jäisi uudelleen koukkuun jo yhdestä lipsahduksesta.

”Olen niin onnellinen, ettei miun tartte polttaa enää tupakkaa. Nyt tuntuu kammottavalta, että vedin sitä 20 vuotta.”

Hän tiedostaa, että pitkän tupakointihistoriansa vuoksi hänellä on yhä riskit sairastua tupakan vaaroihin: syöpään sekä sydän- ja verisuontitauteihin.

”Vuosien tupakointi voi sairastuttaa miut vieläkin. Se tuntuu hirveältä.”

Hanna uskoo, että hänelle tupakan henkinen himo oli fyysistä riippuvuutta suurempi.

”Mie olen ihmeissäni ja onnellinen, että pääsin oikeasti pysyvästi eroon tupakoinnista. Hitsit, miten onnekas mie oon.”

Kotilääkäri 11/2016

Lue myös: Hanna Pakarinen hiljaiselon syistä: ”Kova tahti uuvutti miut”

Lue myös: Julkkismuuttuja: Näin heleästi hohtaa tuoreen äidin iho – katso, miltä näyttää Hanna Pakarisen lempeä look

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X