Tutkimustulos: Rasvan kertyminen vyötärölle on huomattavasti vaarallisempaa kuin reisien pyöristyminen – ”Vartalotyypillä on väliä, vaikka olisikin normaalipainoinen”, sanoo professori

Vyötärölle kertynyt rasva on merkittävästi vaarallisempaa kuin reisiin kertynyt rasva. Siksi painoindeksi antaa ylipainon aiheuttamasta terveysriskistä liian kapean kuvan, sanoo painonhallintalääkäri.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vyötärölle kertynyt rasva on merkittävästi vaarallisempaa kuin reisiin kertynyt rasva. Siksi painoindeksi antaa ylipainon aiheuttamasta terveysriskistä liian kapean kuvan, sanoo painonhallintalääkäri.
Teksti:
Armi Kauppila

Oletko vaihdevuodet ohittanut nainen, jolla enemmän rasvaa vatsan seudulla kuin reisissä ja lantiolla? Huonoja uutisia: sinulla on niin sanottu omenavartalo – ja jopa yli kolminkertainen risti sairastua sydän- ja verisuonitauteihin verrattuna ns. päärynävartalon omaviin naisiin.

Näin kertoo Heart Journal -lehdessä  julkaistu tuore tutkimus.

Tulokset perustuvat aineistoon, joka on kerätty osana yhdysvaltalaista Women’s Health Initiative -tutkimusta. Kaikkien laajaan tutkimukseen osallistuneiden naisten painoindeksi oli terve eli 18–25, ja heille tehtiin säännöllisiä tarkastuksia.

Omenavartalo on vaarallinen normaalipainoisillekin

Tutkimusta johtanut professori Qibin Qi New Yorkin Albert Einstein College of Medicinestä sanoo, että aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty ylipainoisiin ihmisiin.

Tämän tutkimuksen osallistujat sen sijaan olivat kaikki normaalipainoisia.

”Tämä on tärkeä viesti: vartalotyypillä on väliä, vaikka nainen olisikin normaalipainoinen.”

Tutkijoiden mukaan tarkka syy omena- ja päärynävartaloisten sydän- ja verisuonitautiriskin väliseen eroon ei ole tiedossa. Syyn selvittämiseksi tarvitaan lisää tutkimusta.

Professori Qibin Qi suosittelee, että omenavartaloiset naiset pyrkisivät vähentämään keskivartalorasvaa, jotta epäsuhta vatsan- ja lantion seutujen rasvan määrien välillä pienenisi.

”Ei tiedetä, onko olemassa jotakin tiettyä ruokavaliota tai liikuntaa, joka auttaisi muuttamaan rasvan paikkaa kehossa. Pyrimme selvittämään asiaa”, Qi sanoo.

Alkoholi suomalaisten ongelmana

Suomalainen painonhallintalääkäri André Heikius Mehiläinen NEO Painonhallintaklinikalta sanoo tutkimuksen vahvistavan käsitystä siitä, että rasvan sijainti kehossa on terveyden kannalta merkityksellistä.

”Tämä on esimerkki siitä, miten painoindeksi on usein liian tylppä tai riittämätön mittaamaan ylipainoa ja sen terveydellistä riskiä yksilölle, ja miksi vyötärönympärys olisi tärkeää tietää. Se kertoo enemmän tilanteesta.”

Heikiuksen mukaan ihanteellinen vyötärönympärys on naisilla alle 80 ja miehillä alle 94 senttimetriä. Jos mitta kasvaa naisilla yli 88 ja miehillä yli 102 sentin, kannattaa terveyssyistä pudottaa painoa.

”Vyötärönmitan vähentäminen tarvittaessa on selkeimpiä terveydellisiä toimenpiteitä, mitä ihminen voi itselleen tehdä. Varsinkin naisilla tilanne on tosiaan se, että jos vyötärönympärys on sopiva, lantion ja reisien rasvavarastoista ei tarvitse kantaa niinkään huolta terveydellisistä syistä.”

Heikiuksen mukaan ravitsemus on tärkeintä painonhallinnassa, mutta erityisesti vyötäröllä olevan rasvan vähentämisessä myös liikunnalla voi olla suuri merkitys. Hän muistuttaa lisäksi, että keskivartalorasvankin vähentämisessä unenpuute ja stressi ovat haittoja.

”Monelle stressi lisää omenavartaloa”, Heikius sanoo.

Hän toteaa myös, että alkoholi voi olla ongelma.

”Varsinkin näin Suomen suvessa on hyvä muistaa, että alkoholissa on paljon turhia kaloreita, jotka keräävät rasvaa vyötärölle. Alkoholi myös saa meidät passivoitumaan ja syömään enemmän.”

X