Unta riittää vain viisi tuntia – Miten yöuneen saisi lisää pituutta?

Monet meistä nukahtaa helposti, mutta aamuyön koittaessa unta ei enää riitä. Väkisin valvominen ei paljon naurata, miten nukkuminen kellonsoittoon asti onnistuisi?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Monet meistä nukahtaa helposti, mutta aamuyön koittaessa unta ei enää riitä. Väkisin valvominen ei paljon naurata, miten nukkuminen kellonsoittoon asti onnistuisi?
(Päivitetty: )
Teksti: Virve Järvinen

Riittävän yöunen määrä aikuisella vaihtelee yksilöllisesti ja päiväaikaisen kuormituksen myötä. Yleisesti riittävän yöunen määrä on kuusi–yhdeksän tuntia.

Mistä unihäiriö johtuu?

Joillakin määrä voi jäädä riittämättömäksi siksi, että ehtii nukkumaan liian myöhään, tai joutuu heräämään liian aikaisin. Jos on mahdollisuus nukkua riittävän pitkään, mutta uni ei tule, tai herää usein yön aikana tai kovin varhain, on kyse unihäiriöstä.

Pääsääntöisesti neljän–viiden tunnin yöuni on riittämätön, mutta osa tulee toimeen varsin vähäisellä yöunella ja korvaa sitä päiväaikaisilla torkuilla ja saavuttaa näin riittävän levon vuorokauden aikana.

Mikäli uni ei riitä, on pohdittava mahdollisia syitä unihäiriön taustalla. On tavallista, että unen häiriön alkuun liittyy jokin muutos elämässä, johon unen häiriintyminen tai unirytmin muuttuminen liittyy.

Painaako stressi – vai joitko liikaa kahvia?

Tyypillisesti stressi esimerkiksi työssä tai ihmissuhteissa voi aiheuttaa unen häiriöitä. Piristeiden, kuten kofeiinin, ja alkoholin käyttö voi heikentää unen laatua. Nukkumisympäristön jatkuvat tai toistuvat häiriötekijät, kuten melu, lämpötila tai valoisuus, voivat vaikuttaa uneen. Häiriöiden takana voi myös olla sairaus tai aloitettu lääkitys.

Suosittelen hakeutumista lääkärin vastaanotolle uneen vaikuttavien tekijöiden kartoittamiseksi ja hoidon suunnittelemiseksi. Tätä ennen on hyvä pitää parin viikon ajan unipäiväkirjaa, mistä käy ilmi nukahtamiset, heräämiset ja päiväunet, myös päiväaikainen fyysinen rasitus, ruokailut, lääkkeiden, piristeiden ja alkoholin käyttö ja stressitekijät.

Asiantuntijana Jaakko Halonen, yleislääketieteen erikoislääkäri

Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 9/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X