Verenmyrkytystapaukset lisääntyvät vuosittain ja esiintyvät toisinaan epidemioina - Lääkäri kertoo miksi ja ketä vakava infektio uhkaa

Tavallisimpien verenmyrkytystä aiheuttavien bakteerien tapausmäärät kasvavat vuosi vuodelta erityisesti ikääntyneen väestön keskuudessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tavallisimpien verenmyrkytystä aiheuttavien bakteerien tapausmäärät kasvavat vuosi vuodelta erityisesti ikääntyneen väestön keskuudessa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Alisa Kaukio

Verenmyrkytyksellä tarkoitetaan verenkiertoon päässeen taudinaiheuttajan, kuten bakteerin, aiheuttamaa vakavaa yleistynyttä tulehdustilaa.

THL:n asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi ei haluaisi käyttää kansankielistä verenmyrkytys-sanaa sen epätarkkuuden vuoksi, vaan puhuu vakavasta yleistyneestä infektiosta.

Perusterveellä aikuisella yleisin syy vakavan yleisinfektion syntyyn on useimmiten kolibakteerin aiheuttama munuaisiin noussut ja sieltä vereen päässyt virtsatietulehdus tai ihon haavasta tai haavaumasta alkunsa saanut tulehdus, jonka yleisin aiheuttaja on stafylokokkibakteeri.

Verenmyrkytys uhkaa erityisesti vanhuksia ja immuunipuutteisia henkilöitä

Monet taudinaiheuttajat eivät vaivaa tervettä ihmistä, mutta voivat aiheuttaa vakavan infektion ihmiselle, jolla on tavallista heikompi vastustuskyky.

Varsinkin immuunipuutteesta kärsivillä ihmisillä ja ikääntyneellä väestöllä riski verenmyrkytyksen saamiseen on suurempi.

Tartuntatautirekisterin mukaan tavallisimpien verenmyrkytystä aiheuttavien bakteerien tapausmäärät kasvavat vuosi vuodelta.

Viime vuosina myös A-ryhmän streptokokin aiheuttamat vakavat infektiot ovat lisääntyneet.

Miksi verenmyrkytystapausten määrä kasvaa?

Asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikiven mukaan tarkkaa syytä ei tiedetä. Taudinaiheuttajia osataan nykyään etsiä tehokkaammin, mutta toisaalta kyse voi olla myös väestön ikääntymiseen liittyvästä lieveilmiöstä.

”Tyypillisen virtsatieinfektioiden aiheuttajan E. colin aiheuttamat yleistyneet infektiot ovat lisääntyneet viime aikoina vuosi vuodelta. Sama koskee Staphylococcus aureusta, joka on tyypillinen ihoinfektioiden aiheuttaja. Näiden löydösten määrät ovat viime vuosina nousseet joka vuosi erityisesti vanhusväestössä”, Sarvikivi perustelee.

Osa kymmenistä tunnetuista taudinaiheuttajista voi esiintyä myös epidemioina.

Kaikilla sairastuneilla ei kuitenkaan ole yhteistä tartunnanlähdettä, vaan jostain syystä tiettyjä bakteereita esiintyy aika ajoin enemmän, jolloin tautitapaukset lisääntyvät lyhyellä aikavälillä.

Vaikka kokonaisuutena löydöksiä on enemmän, antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien osuus on pysynyt aiemmalla tasolla.

Epidemioita aiheuttavien bakteerien määrä lisääntyy säännöllisin väliajoin tuntemattomasta syystä

Muun muassa angiinaa aiheuttavan streptokokkibakteerin aiheuttamat vakavat tapaukset ovat lisääntyneet näkyvästi viime vuosina.

Samainen streptokokki löytyy usein rajujen oireiden takaa ja nostaa päätään noin kymmenen vuoden välein tuntemattomasta syystä.

Voidaan puhua A-ryhmän streptokokin aiheuttamien infektioiden epidemiasta, sillä tapausmäärät ovat lisääntyneet selvästi vuosina 2017 ja 2018 edellisiin vuosiin verrattuna. Havaintoja tehtiin vuonna 2018 yli puolet enemmän kuin vuosina 2009-2015.

X