Etsimme Siorapalukin agaattia – Olemme käveleskelleet sen perässä suullisten ohjeiden varassa, etsien kahta pystysuoraa basalttivuorta, joissa kulkee agaattisuoni

Jaa kaverilleTilaa Seura

Näytelmäkirjailijan syyskuussa kuollut korppi-ystävä on tullut tiensä päähän. Se paljastui raadon hajusta, joka tarttui näytelmäkirjailijan ulsteriin, kun hän halusi poseerata sisätiloissa korppi sylissä.

Korppi lensi ulos. Lopullisesti. Raadon haju lähti ulsterista ajan kanssa. Sitä ei tarvinut edes pestä.

Pihan pyykkinarulla roikkuvalla mursun siitinluulla pystyi vauhdittamaan ulsterin tuulettumista siitinluun toimiessa ikäänkuin mattopiiskana.

Siorapalukin agaatteja lautasella kaksi

Siorapalukin agaatteja lautasella kaksi © Klaus Klemola

Agaatin metsästystä

Sen lisäksi, että Klaus metsästää meille juomavettä metsästämme nykyään myös punaista paikallista kiveä, Siorapalukin agaattia.

Agaatin metsästys on kääntänyt läntisen ulkoilusuuntamme  päinvastaiseksi. Joka ei tässä tapauksessa ole itä vaan koillinen, johtuen Siorapalukin rantaviivan muodosta.

Ulkoilemme uskomattoman pitkiä aikoja. Vaellamme pitkin basalttisia kivivuoria, ja pysähtelemme välillä paikoissa jotka muistuttavat golfkenttää.

Niin erikoistelta kuin saattaa kuulostaakin niin täällä ei juuri ole lunta vaikka ulkolämpötila on n. –20 koko aika. Täällä on hyvin kuiva ilmasto.

Etsimme siis Siorapalukin agaattia. Olemme käveleskelleet sen perässä suullisten ohjeiden varassa, etsien kahta pystysuoraa basalttivuorta, joissa kulkee agaattisuoni. Emme ole löytäneet mitään vielä.  Emme saa tältä alueelta karttoja käsiimme, koska paikalliset eivät karttoja tarvitse ja netti täällä on niin hidas että jos se olisi eläin se olisi kivi.

Väitetään, että Siorapalukin agaatti on niin hieno kivi, että kannattaa tehdä vielä lukuisia kävelyretkiä, jotta sen löytää.

Varmuuden vuoksi olemme kuitenkin ostaneet paikallisilta agaattia niin paljon, että joudumme postittamaan kivemme kotiin, sillä Air Greenland on hyvin tarkka asettamistaan painorajoituksista.

Jokatapauksessa, tämä toiminta pitää meidät poissa kaduilta, joita täällä on kaksi.

Koko koulu meillä kotona

Koko koulu tuli siis meille kotiin. Kyllä. Asiasta ei tullut ennakkoilmoitusta, eväitä ei ollut pakattu eikä bussia vuokrattu.

He saapuivat paikalle mielentilassa, joka meistä vaikutti hetken mielijohteelta. Meillä ei taaskaan ollut yhteistä kieltä, mutta kaikki asiat tuli selvitettyä juurtajaksain. Olihan meillä Grönlannin kartta, eläinkuvasto ja kynää ja paperia.

Kävi ilmi, että luokan opettaja oli Victorian mummo. Victorian, jonka ristiäisistä kerroimme aikaisemmin, kun söimme siellä vaikka mitä. Luokan nuorin oppilas oli Victorian sisarpuoli. Muutenkin tunsimme kaikkien oppilaiden vanhemmat.

Oppilaita koulussa oli yhteensä 4; Qiajunngagq, Ane-Thora, Kandgi ja Pallunguaq.  He eivät rämplänneet koko ajan puhelintansa ja heillä oli myös ulkohousut. He olivat siis pukeutuneet, kuten ulos pukeudutaan. Se saattaa johtua siitä että Siorapalukissa ei ole ainuttakaan ostoskeskusta, johon voi mennä lämmittelemään.

Olisittepa nähneet mitä he puhelimen sijaan käsillään rämpläsivät; opettaja näytti heille ikiaikaisia narutemppuja, jossa narua kämmenien välissä siirtelemällä saadaan loihdittua erilaisia kuvioita.

Me olemme nähneet tätä myös suomessa muinoin 80-luvulla, mutta täällä loihdittujen kuvioiden runsas kirjo yllätti. Siinä missä suomessa muinoin päästiin ehkä eiffeltorniin, täällä pystyttiin erilaisilla narukuvioilla erottelemaan toisistaan paikalliset hyljelajitkin.

Lisäksi suurta suosiota saavutti metsästäjä-vuokraisäntämme Oton pöydälle jättämä luusta tehty tekniikkalelu. Siinä yritetään saada ontto säärinluun pala sujahtamaan narun päässä roikkuvaan karhun siitinluuta muistuttavaan luupiikkiin.

Kotiopetusta

Kotiopetusta © Klaus Klemola

Näytelmän kirjoittaminen

Varsinainen hommammehan täällä on näytelmän kirjoittaminen. Pyrimme tekemään sitä heti herättyämme siihen saakka, että valo nousee. Silloin lähdemme yleensä agaattia metsästämään.

Sitten tulemme takaisin. Ja kirjoitamme taas näytelmää. Ja kudomme. Ja kaikki muut tapahtumat tietysti rikkovat tämän päiväjärjestyksen mistä johtuen päiväjärjestyksemme ei koskaan vielä ole ollut tämä. Mikä on hyvä, sillä näytelmän kirjoittaminen on ahdistavaa, ikävää, hidasta, vaikeaa, tuskallista ja epämiellyttävää.

Tänään henkimatkailimme molemmat, kun yritimme saada henkiä tekemään kirjoitustyön puolestamme tai edes vähän auttamaan.

Panimme valot pois mökistämme, että näyttäisi siltä kuin ketään ei olisi kotona ja kukaan ei vaan tulisi kyläilemään. Laitoimme tulet kynttilöihin pöydälle pois ikkunoista , hajustimme huonetta salvialla ja helisyttelimme erilaisia helisyttimiä henkiä houkutellaksemme.

Matkat avarsivat. Klaus on jopa sitä mieltä, koko ”Matkailu avartaa” -sanonta on tullut nimenomaan henkimatkailun puolelta. Ymmärsimme tänään, mistä näytelmässämme on kysymys. Vähän se tietysti harmittaa, että ymmärsimme sen vasta nyt.

Heippa!

Terveisin,

Leea ja Klaus

X