Matkalla kohti Grönlantia ja maailman pohjoisinta Qaanaagin kaupunkia

Jaa artikkeliLähetä vinkki

(Päivitetty: )
Teksti:
Leea ja Klaus Klemola
Leea ja Klaus Klemola viettävät kuukauden maailman pohjoisimmassa kaupungissa Gröönlannissa.

© Klaus Klemola

24.10.2018 klo 08.04 Färsaarten luoteispuolella Air Greenlandin koneessa

Saimme juuri kuulla stuertilta, joka toi meille kanamakaronilaatikkoa, että tänään on viimeinen päivä kun aurinko käväisee virallisesti Qaanaaqissa horisontin yläpuolella ennenkuin menee piiloon ja ilmestyy vasta helmikuun lopulla. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on mahdollista vilaukselta nähdä paikka missä tulemme viettämään seuraavan kuukauden toivonetsintäreissulla.

Tämä oli fantastinen uutinen, sillä 12 vuotta sitten vietimme Qaanaaqissa tammikuun emmekä nähneet koko paikasta vilaustakaan. Tällä kertaa oli nimenomaan tarkoitus lähteä valosalla kesällä reissuun että näkisi. Mutta Klaussilla oli elokuvia järjestettävänä ja Leealla matkarahat kerjättävänä, joten menemme sinne nyt.

Qaanaaq on maailman pohjoisin kaupunki. Se sijaitsee Pohjois-Grönlannissa. Qaanaaqissa on n. 650 asukasta, kirkko, koulu (myös lukio) vanhainkoti, terveyskeskus, kalatehdas, kirjasto, voimalaitos, satoja ja taas satoja grönlanninkoiria. Turisti-informaatiota ei enää ole.

Me ollaan tätä Arktista Trilogiaa, johon nyt tätä neljättä osaa väsätään kirjottu vuodesta 2003 asti. Koko kirjottelun kimmokkeena on ollut puhdas rakkaus kylmiin paikkoihin.

Niin me ollaan sitten ajauduttu jo kaks kertaa aiemminkin Grönlanttiin vuonna 2003 Nuukkiin kuukaudeks ja vuonna  2006 tosiaan sinne Qaanaaqiin.

Qaanaaqin me päädyttiin, koska kuultiin että siellä on tosi kylmää ja pimeää pitkiä aikoja. Siellä ne eli edelleen melkeen niinku olivat eläneet tuhansia vuosia metsästämällä ja kalastamalla yltäpäältä maailman kauneimmissa karvavaatteissa.

Ollaan matkalla maailman halki hetkellä jona ilmastoraportti on saavuttanut kaikki

Me taas Klaussin kans alotettiin kilpavarustautuminen jo kaks kuukautta ennen reissua; Tuhkakupitki tilattiin perkele jostain Amerikasta asti ja pyyhkeet Saksasta saatiin joku testisetti.

Ja meillä oli perilläki aivan mahtavaa. Me reissattiin jäätä pitkinpoikin metsästäjien kanssa, uitiin avannossa, nukuttiin semmosessa korttitaloa muistuttavassa vanerikopissa tosi lähekkäin ettei jäädytty, syötiin paikallisen naispapin valmistamia pikkuruokkeja ja jääkarhua, pidettiin ruumiinlämmön alentamiskilpailu ja päästiin kaikki alle 35 asteen, katottiin kunnan työntekijän kotibileissa isolta kankaalta Simon&Garfunkelin live-konsertti Central Parkissa, me takavarikoitiin Grönlannin nuorimman jääkarhunmetsästäjän kamikit palkkioksi siitä että se varasti kolme kertaa kaikki Klaussin rahat ja meillä oli AIVAN MAHTAVAA!

Me juotiin niin paljo viinaa että Klaus ei todennäkösesti ikinä lahoa vaikka on jo 11 vuotta ollu juomatta. Oli siellä Juho ja Jussiki.

Leea ja Klaus Klemola viettävät kuukauden maailman pohjoisimmassa kaupungissa Gröönlannissa.

© Klaus Klemola

Nyt me matkustetaan sinne sitte vähän toisenlaisissa tunnelmissa. Ei olla tilattu yhtään varustetta ebaysta paitsi Leea tilas jonku pro senior two in one huuliposkipunan joka tosiaan vanhensi mutta se ei tavallaan liity tähän.

Ihan kahestaan mennään ensimmäistä kertaa elämässä dramaturgi tulee vasta viimiseks viikoks. Niin ja sitte on tietysti tämä ilmastonlämpeneminen. Mikä osittain selittää toisenlaiset tunnelmat.

Nyt saattais joku ihmetellä, että miks ollaan toivoa menossa etsimään semmosesta paikasta missä sitä just tällä hetkellä luulis olevan mahollisimman vähän. Grönlantihan siis sulaa.

Meille on sanottu että sehän on sama ku matkustais jonnekki kuolemaantuomittujen osastolle, missä ihmiset odottaa että millon tulee oma vuoro, tai Titanicin kannelle kattomaan ku se uppoo. Ja se on just jäin.

Jonkulaisella viimisellä rannalla me Klaussin kanssa ehottomasti mielestämme tässä ollaan. Niinku on Grönlantilaisetki.

Mutta toisin ku itseemme, meillä on heihin vahva luottamus. Ne on selvinny tuhansia vuosia maassa joka on jäässä niin eiköhän ne selviä siitäki että se sulaa.

Suomessa kun tulee talvi niin on kunnia-asia että mikään ei muutu. Kaikkia aurauskalustoa dissataan ja väheksytään ja syyllisiä etsitään jos ei tie oo sekunnissa auki ku lunta on tullu puolisääreen.

Grönlantilainen vastaa kysymkseen miksei pankkiautomaatti toimi tai missä lentokone viipyy ”Maybe the weather.” Ne on luonnon eessä nöyriä.

Ne ei oo luonnon kanssa talvisodassa niinku me.

Ihan vaan nyt selvyyden vuoks, mehän ei olla menossa Grönlantiin etsimään ratkasua ilmastonlämpenemiseen. Me ei tarkoteta toivolla sitä. Me tarkotetaan toivolla ylipäätään eskimoa itseään. Eskimo itsessään edustaa meille toivoa. Meitä kiinnostaa miten se suhtautuu siihen että maailma muuttuu ja Grönlanti sulaa.

Terveisin,

Klemolat

X