Shoppailua Pohjois-Grönlannissa – Taitava shoppailija pyrkii luomaan metsästäjästä taiteilijan ja kalastajasta helmenkalastajan

Jaa kaverilleTilaa Seura

Huoneenlämpömme oli tänä aamuna 24 astetta plussan puolella. Voisi sanoa, että se on liian paljon. Sitä on 4 astetta varaa tiputtaa.

Ulkona pakkasta on vain 14 astetta, mutta siellä tuulee! Koko kylä odottaa myrskyä pohjoisesta. Pohjois-myrskyssä on täälläpäin maailmaa se hyvä puoli, että se työntää jäät tältä rannalta vastarannalle ja metsästäjät pääsevät taas veneineen mursujahtiin.

Vesihän on kaikenkaikkiaan täällä hyvin erilaista kuin Suomessa. Tämä vesi on suolaista, niin suolaista, että se jäätyy vasta n. – 3:ssa asteessa. Suomessahan vesi jäätyy noin nollassa. Ja Suomessa vesi on joko jäätynyttä tai sulaa.

Eli vettä tai jäätä. Mutta täällä kuulkaa metsästäjät ajelevat näihin aikoihin viimeisille veneillä tehtäville pyyntireissuilleen eräänlaisessa vesisopassa eli sohjossa niinkuin sitä Suomessa kutsutaan. Vesi siis on jotain jään ja veden välistä.

Tulikohan tämä nyt selväksi.

Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen, on rantavesi kuitenkin täällä aivan samanlaista kuin Suomessa. Koska rantavesi on kilometrin korkeuteen kohoavilta vuorilta valunutta jäätiköiden sulamisvettä eli makeaa vettä. Jota voi juoda, ja joka siis jäätyy noin nollassa. Ja on tämän takia ollut jäässä täällä jo vaikka kuinka kauan.

Mestästäjä-veneilijä  joutuu siis sohjoon päästäkseen ylittämään ensin veneineen äärimmäisen liukkaan jäätyneen luistinradan. Hän siis työntää ensin venettänsä pitkin luistinrataa, tiputtaa sen sitten sohjoon, ja vasta tämän jälkeen toivoo että saa koneen käynnistettyä. Ja kun veneilijä palaa pyyntireissultaan niin samma på svenska.

Suiku, paskapussi ja alttari

Päivä on ollut näytelmän kirjoittamisen osalta pysähdyksissä. Eilen illalla näytelmäkirjailija havaitsi ongelman toisessa tulevan näytelmämme päähenkilössä Marja-Tertussa. Häneen ei ole juuri saanut kontaktia sen jälkeen.

Ongelma liittyy jotenkin yhtälöön hyttyset, löytöretkeilijäeläke, ilmastonlämpeneminen ja Grönlanti. Sen enempää emme tiedä. Koska näytelmää emme pysty edistämään ennenkuin ongelma on ratkaistu on Klaussilla ollut kirjoittamisen suhteen vapaapäivä.

Klaus on kävellyt mäen päälle suihkuun ja tyhjentänyt paskapussin. Tässä järjestyksessä. Viemärittömänä maana paskapussin tyhjennys on täällä niin arkipäiväinen tapahtuma, että se ei tarvitse minkäänlaista peseytymistä paskapussin tyhjentämisen jälkeen.

Kun Klaus laskeutui suihkusta, oli pöydälle ilmestynyt alttari. Alttari on metallitarjotin, jossa on kiviä, joita näytelmäkirjailija on kerännyt taskuihinsa Siorapalukin rannoilta ja kaatopaikalta, josta ehkä myöhemmin lisää.

Korkeimman kiven päälle on asetettu Suomesta tuotu lämpökynttilä. Lisäksi tarjottimella on kuivattua salviaa, joka vielä aiemmin oli nipussa, nyt nippu on revitty hujan hajan ja salviakynnet ovat ikäänkuin vapautuneena risusavottana pitkin tarjotinta.

Alttarin ilmestyminen olohuoneemme pöydälle ennakoi matkan tekoa, nimittäin henkimatkan tekoa. Näytelmäkirjailija on varautunut pattitilanteisiin näytelmää kirjoittaessa ja nauhoittanut rummutusta vanhanaikaiselle  MP3-laitteelle, jossa ei ole volymerajottimia hidastamassa matkailua.

Hän on myös ottanut helistimen mukaan Suomesta. Shamanistisesta henkimatkailusta voisi puhua vaikka kuinka paljon, mutta Klaus vanhana rumpalina kiteyttää että se muistuttaa rummunsoittoa mutta on astetta karismaattisempaa.

Victorian ristiäiset

Olemme tutustuneet jo lähes kaikkiin kyläläisiin.

Tätä edesauttoi huomattavasti se, että kun viime sunntaina päiväkävelyllä pysähdyimme ihmettelemään erään talon roskakoriin työnnettyä suurta lokkia, niin meitä vaativasti viittilöitiin astumaan taloon sisälle. Jokapuolella taloa oli syömingit käynnissä.

Eniten ihmisiä oli syömässä kodinhoitohuoneen lattialla. Lattialla tarjoiltiin alkupaloja. Suuren pahvin päälle oli aseteltu seuraavia tuotteita: Viime kesänä pyydettyä jäistä sarvivalasta raakana, nieriää raakana, höyhenineen keitettyjä pikkuruokkeja, jäistä mursua raakana, sekä qiviaqqia.

Qiviaq on paikallinen juhlaruoka, joka on tehty mädättämällä kokonaisia pikkuruokkeja hylkeennahasta tehdyn tiiviin pussin sisällä vähintään puoli vuotta. Qiviaqqia verrataan joskus hapansilakkaan. Mutta täällä ei syödä hapansilakkaa.

Alkupalat olivat loistavia. Klaus on yrittänyt saada Qiviaqqia joka Grönlannin reissullamme, mutta ei ole tätä ennen onnistunut. Qiviaqin maku ei Klaussin mielestä ollut kovin voimakas. Siinä maistoi maksaisen riistalinnun.

Seuraavaksi siirryimme keittiöön syömään lämpimiä ruokia. Ruokailu tapahtui nyt pöydässä. Löysimme jostain veitsen ja lautasen. Tungimme pöytään syömään. Isossa kattilassa oli runsaassa vedessä keitettyä puuroriisiä. Sen kanssa syötiin keitettyä ja sen jälkeen uunitettua jääkarhua sekä keitettyä myskihärkää. Myskihärkä ei ollut päässyt uuniin lainkaan.

Jossain vaiheessa tämän syömisen lomassa meille selvisi, että olemme tulleet Victoria nimisen tytön ristiäsiin. Victorian ristiäisruoka oli niin mamarluinnartoq, kuten täälläpäin sanotaan, että aijomme tulla myös Victorina rippijuhliin.

Kaiken tämän päälle saimme vielä kakkukahvit. Kakun kuorrute oli vaaleanpunainen. Klaus väittää, että ei ollut pettynyt siitä, että Victoriaa ei nimetty hänen mukaansa.

Victorian ristiäiset.

Victorian ristiäiset.

Ikkunaostoksilla

Vaikka tutustuimmekin Victorian ristiäisissä lähes kaikkiin jäi vielä joku mökki katvealueelle. Heitä lähestymme vanhalla tutulla tavalla; koputtamalla heidän ikkunoihinsa ja oviin ja shoppailemalla heidän tavaroitaan. Voisi luulla, että tällaisessa kylässä, jonka kaupan valikoimaan kuuluu postimerkit mutta ei kortit, on vaikea saada rahaa kulumaan.

Nykyihmiselle tällainen pohjoinen kylä voikin olla haastava shoppailumiljöö, koska kylä ei julkaise kataloogia. Lähes kaikki seinillä roikkuva ja maassa lojuva tavara on kuitenkin myytävänä kun vain hinnasta sovitaan.

Koska kaupan valkikoima on suppea ostamme sieltä vain ruokaa, sukkia joissa lukee Greenland ja Arctic-dieseliä kamiinaan.

Ensimmäiseen mökkiin tunkeuduimme shoppailemaan pelkästä kiitollisuudesta.

Siellä asui Peter, ystävämme Utakin veli, jonka vaimo oli käynyt sytyttämässä edeltä tulen kamiinaamme. Klaus aloitteli kevyesti yhdellä jääkarhun kynnellä. Leea siirtyi heti tilaustyöhön, ja tilasi kaulaan asennettavan tupilaqin. Se on eräänlainen kauhea koru, jossa luotaantyöntävä luusta veistetty naama vääntelehtii. Leea antaa korun näytelmäkirjailijalle.

Vaikka olemme syytäneet rahaa jo kohta 1000 tanskan kruunua tähän mökkiin isäntä vaikuttaa jotenkin uneliaalta. Emme tiedä miten suhtautua ja vilkuilemme ovea. Sitten isäntä tiedustelee viinaa.

Meillä ei ole viinaa

Siorapalukista ei saa viinaa, joten on varmasti suomalaiselle ymmärrettävää, että täältä voisi saada viinalla vaikka mitä. Vaikka toisen katon taloonsa.

Koska Leean konjakkipullo unohtui äkkilöhdässä Qaanaaqin keittiön kaappiin, olemme siinä onnellisessa tilanteessa, että emme voi käydä viinalla kauppaa. Monen perheen vaimoväki on tästä selvästi täällä ilahtunut.

Ja varmasti kaikki lukijat muistavat minkälainen Klauskin oli 11 vuotta sitten, kun hän vielä joi kuin pohjaton pesusieni ja tanssi painitrikoissa hevosen suokengät jalassa töissä pitkin Kainuuta.

Vuokrabisneksiä

Ymmärrämme Peterin pettymyksen, kun hänelle paljastuu että meillä ei ole viinaa. Ja kestämme sen. Toivomme, että Peterkin kestää sen ja siirrymmekin seuraavaksi vuokrabisneksiin.

Tiedustelemme Peteriltä asetta. Peter on antamassa meille haulikkonsa ilmaiseksi kahdeksi viikoksi lainaan, mutta tähän väliin pääsemme näpäyttämään ja tingimme hinnan viiteensataan kruunuun.

Sen lisäksi, että ase näyttää hyvältä kuvissa, jota myös teille rakkaat lukijat jaamme, mahdollistaa se myös mökistä pihalle poistumisen. Fakta nimittäin on se, että 15 metriä tästä mökistä rantaan ammuttiin jääkarhu 1.1.2017. Tietenkään me emme ole mitään ampumassa, mutta kaiken varalta pitää kuulemma olla joku vehje, josta hädän tullen kuuluu kova ääni PUM!

Lisäksi olemme tähän mennessä ostaneet kaksi käsintehtyä perinteistä naisten veistä sekä tehneet tilauksen yhdestä koiravaljakon vetämän reen pienoismallista kaikkine härpäkkeineen. Itse koirien tekemiseen ei kuulemma aika eikä itseluottamus riitä.

Katsokaa, kuinka hyvältä me näytetään aseen kanssa.

Katsokaa, kuinka hyvältä me näytetään aseen kanssa.

Luukauppiaasta artesaaniksi

Jos todella haluaa tuhlata rahaa, silloin vaaditaan jo mielikuvitusta, kokemusta ja pitkäjänteisyyttä. Hurjimmillaan ja herkimmillään shoppailu on silloin, kun kauppiaalta ostetaan sellaista, mitä hän ei tiennyt myyvänsä.

Näin kävi kun Klaus tilasi metsästäjältä vessapaperirullatelineen joka on valmistettu mursun pääkallosta. Klaussin visiossa mursun pääkallo on lattialla väärinpäin pitkät torahampaat ylöspäin sojottaen. Niiden väliin on pingoitettu rautalanka, joka pitää vessapaperirullaa paikoillaan.

Ja näin kävi kun Leea kannustavasti huusi jäitten ohenemisesta masentuneelle ujolle mutta käsistään taitavalle metsästäjälle, joka ei ollut koskaan tehnyt sormuksia eikä mitään kivestä.

Taitava shoppailija pyrkii luomaan normaalista metsästäjästä taiteilijan  ja kalastajasta helmenkalastajan.

Myrsky yltyy.

Kauan kaivattu pohjois-myrsky tuntuu yltyvän aika nopeasti, koska tätä kirjoittaessamme on sisälämpötila tippunut jo 17 asteeseen ja täällä sisällä pitää välillä huutaa.

Terveisin,

Leea ja Klaus

X