Täällä ei koskaan tapahdu mitään

Jaa kaverilleTilaa Seura

Kauan odotettu pohjois-myrsky tuli. Se vei jäät 10–30 metriä kauemmaks rannasta mutta ei vieny niitä vastarannalle saakka. Metsästäjille se jätti kapean rannanmyötäisen kuilun veneiltäväksi.

Sellaisella kuilulla metsästäjät eivät tee täällä yhtään mitään,sillä jos he haluaisivat metsästää eläimiä rannalta niin he voisivat tehdä sen ilman venettäkin. Eikä täällä rannalla sitäpaitsi mitään eläimiä ole.

Jokapäiväinen elämämme

Täällä ei tapahdu oikeastaan mitään. Se on meille juuri sopiva määrä tapahtumia. Pysymme jotenkuten kärryillä omassa elämässämme.

Harjateräs ja korppi

Lauantaina lähdimme jokapäiväiselle kävelyllemme. Menimme taas länteen. Meillä on nykyään haulikko ja voimme poistua kauaksikin kotoamme. Kävelimme noin kahden kilometrin päähän.

Etsimme katseellamme maasta kaikenlaista mielenkiintoista. Klaus löysikin pitkän pätkän harjaterästä ja Leea löysi kuolleen korpin. Harjateräksen pää oli teroitettu ja se ilahdutti Klaussia sillä juuri tällaista harjaterästä hän oli etsinytkin. Jäinen korppi taas oli enemmän kuin Leea olisi koskaan uskaltanut edes toivoa.

Molemmat kantoivat saalinsa kotiin. Korppi oli yllättävän painava. Harjateräksen paino taas ei ollut mikään yllätys.

Klaussista metsästäjä

Klaus aikoo rueta harjateräksen avulla harjoittamaan perinteistä juomaveden metsästystä.

Se tapahtuu siten, että rantaan ajautuneesta jäävuoresta tai jäävuoren palasesta eli poikasesta poistetaan uloin kerros. Se taas tapahtuu pieksemällä jäätä piikillä. Alta paljastunut klöntti on tuhansia vuosia vanhaa jäätikköä ja ihanaa juomavettä.

Klaussi pieksee pientä jäävuorta

Klaussi pieksee pientä jäävuorta. © Leea Klemola

Jäätikön sulaminen sisätiloissa

Jäätikkö suli odotettua hitaammin. Klaussin sulatettua sitä 2 vuorokautta sisätiloissa kolmenkymmenen litran sinisessä muovitynnyrissä, oli jäätä vielä melko paljon jäljellä. Näin siitä huolimatta, että sisälämpötilamme on tätänykyä vakiintunut noin 20:en asteeseen.

Erään korpin anatomia

Leea antoi korpin näytelmäkirjaijalle, joka antoi korpille aivan uuden merkityksen.

Näytelmäkirjailija suunnittelee purkavansa korpin osiin ja irrottavansa siitä ainakin nokan, jalat, siivet ja ehkä pyrsön. Osat hän aikoo viedä mukanaan Suomeen.

Näytelmäkirjailija ei vielä hallitse korpin pilkkomista ja toivoo saavansa apua paikallisilta metsästäjiltä. Jolleivat metsästäjät auta, hän voi kuulemma aina kilauttaa pohjois-karjalaiselle pientilanemäntä kaverilleen.

Nokaton korpintorso pitää haudata syvälle jäiseen maahan etteivät paikalliset luule meidän kiduttaneen elävää korppia.

Metsästäjät kylässä

Illalla meille tuli 3 metsästäjää kylään. Yksi heistä olikin vanha tuttumme Storm, toinen oli Minik, erikoinen yhdistelmä täysin tanskalaisen näköistä miestä joka puhui vain grönlantia. Kolmas oli metsästäjistä vanhin, asuntomme omistajan Oton veli Apilanguaq.

Näytelmäkirjailija haki korpin terassilta lämpimään ja kysyi, milloin ja miten se on kuollut. Apilanguaq katsoi korpin siiven olkavarren kaarta, näytti paria harmaata untuvaa jotka työntyivät mustien sulkien lomasta, ja sanoi korpin olevan tämän kevään poikasia ja kuolleen syyskuussa nälkään.

Näytelmäkijailijan piti kysyä metsästäjiltä korpin veistelyohjeita, mutta hän päätyikin kysymään loukkaako kuolleen korpin pitäminen osana terassikalustoa pakallisten tunteita ja tapoja. Metsästäjäjille korppikeskustelu tuli pisteeseen. He vaihtoivat puheenaihetta, ja tiedustelivat olemmeko Greenpeacesta.

Näytelmäkirjailija vei korpin takaisin terassille. Selvisimme  keskustelusta voittajina.

Näytelmäkirjailija ja kuollut korppi

Näytelmäkirjailija ja kuollut korppi © Klaus Klemola

Sunnuntaivieras

Sunnuntain, kyllä, koko sunnuntain meillä kyläili nainen, josta emme edelleenkään tiedä oliko hän 12- vai 42-vuotias. Minkäänlaista yhteistä kieltä meillä ei ollut, mutta huumorin avulla voi ylittää kaikki kielimuurit.

Työnnä lähin sarvi silmääsi tai käytä kahvikuppia hattuna, itke liian pitkään maahan tippunutta sukkapuikkoa ja esitä useita eri tuskallisia kuolemia. Näin meillä vierähti sunnuntaipäivä.

Lisäksi katselimme Klaussin ostamasta lasten vihosta eläinten kuvia ja vieraamme kertoi meille, mikä eläin on hyvää syötävää ja mikä ei. Ja nyt kuulkaa on erikoista, vieraamme väitti  varmana tietona, että susi on syötynä erittäin herkullista. Hän osoitti suden kuvaa ja lipoi huuliaan toistamiseen ja pyöritteli hullaantuneena silmiään.

Mutta erikoinen oli kyllä se vihkokin josta niitä eläinten kuvia katseltiin. Vihkon mukan tuli A2-kokoinen Grönlannin kartta, sekä tarra-arkki jossa oli 95 tarraa ja 32 lajia. Tarra-arkista pystyi irrottamaan havaitsemansa eläimen kuvan ja liimaamaan sen siihen paikkaan Grönlannin karttaa missä eläimen oli havainnut. Lisäksi karttaan pystyi kirjaamaan eläimen pituuden painon ja iän.

Kysymmekin nyt, että voiko pelkällä näköhavainnolla päätellä eläimen pituuden painon ja iän, vai onko tässä kyseessä kenties jonkinlainen grönlannin lasten käänteinen Schindlerin lista, jonne he voivat merkitä ampumansa sinivalaan, napaketun, myskihärän ja jäniksen.

Lokki on pakaste

Lokkia ei kylläkään vihkosessa näkynyt. Täällähän syödään siis myös lokkeja, tiesittekö? Selvitimme viime postauksessa meitä mietityttäneen rautaisessa läpinäkyvässä roskiksessa lojuvan lokin arvoituksen. Rautaverkkoinen pussiton roskakori pihalla toimitti pakastimen virkaa, ja lokki lojui siellä pahan päivän varalla.

Onko susi pakaste?

Emme siis millään tavalla halua arvostella paikallisten elintapoja. Tiedämme, että missään ei niin kunnioiteta eläimiä kun siellä missä elämä on niistä kiinni.

Olemme vain ihan siis todella hämentyneitä niinkun turistin kuuluukin olla. Onhan tämäkin nyt ihan todella erikoista, että susi on muka herkullista. Ja tämä ei jää tähän, me otetaan tästä selvää.

Me aijotaan maistaa sitä sutta jollakin on varmasti sutta pakastimessa eli roskiksessa pihalla.

Parturin hampaat

Todella hämmentyneitä olimme myös siitä, että vieraamme vihjaili Leealle hiustenleikkuusta ja suositteli jopa paikallista naista suorittamaan operaation.

Tiedämme naisen ja hänellä ei ole ollenkaan alahampaita tai on mutta ne ovat kokonaan pikimustat. Mutta uskaltaako suomalainen naisnäyttelijä luottaa paikalliseen parturiin, jonka hammaskalusto on edelläkuvatun kaltainen, vai synnytääkö Leean ohut mutta sekava tukka grönlantilaisissa samanlaisen vistohkon vaikutelman kuin parturin hampaat perussuomalaisessa.

Meidän piti kertoa meidän tämän päiväisestä tähtihetkestämme, kun meille tuli koko Siorapalukin koulu kotiin kylään mutta se jää nyt myöhemmäksi sillä olemme jaaritelleet blogintäydeltä paljon pikkuasioista, koska täällä ei koskaan tapahdu mitään.

Mutta ”Maybe tomorrow”, kuten uusi oppimamme täkäläinen sanonta kuuluu.

Eli ehkä ensi blogissa ehkä ei.

Heippa!

Terveisin,
Leea ja Klaus

 

X