Viesti, jonka ei koskaan olisi pitänyt tulla – Air Greenlandin järjestämän jännityskertomuksen jatko-osa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Edellisen jakson tapahtumat tiivistettynä:

Helikopteri, jonka piti lennättää meidät pois Siorapalukista Qaanaaqiin on hajonnut.

Dramaturgimme on lentänyt sinne eilen Suomesta matkaseuranaan nimeltämainitsematon kriitikko. Meidän olisi tarkoitus työskennellä yhdessä näytelmän kimpussa, jota olemme täällä olleet kirjoittamassa.

Seuraava kopteri on ilmoitettu tulevaksi 16.11, mikä vähentää yhteisen työskentelyaikamme 6:sta vuorokaudesta 4:ään. Pyrimme löytämään pari paikallista metsästäjää  viemään meidät kahdella koiravaljakolla Qaanaaqiin. Matka on 70 kilometriä jäätä piktin ja kestää n. 10 tuntia.

Metsästäjä Karl

Jokaisella metsästäjällä on näillä leveysasteilla koiria, sillä ilman koiria ei voi kulkea koiravaljakolla.

Marssimme ensimmäisenä paikallisen metsästäjä Karlin luokse. Klaus on käynyt Karlin kanssa erinäistäkin luukauppaa.

Karl synnyttää luotettavan vaikutelman, koska hän vastaa todella nopeasti yes tai no, ja lisäksi hän tuntuu nauttivan kaikkien paikallisten luottamusta. Hänen kasvonsa ovat myös hyvin ilmeikkäät, aivan kuin ne eivät olisi koskaan jäätyneet.

Karl ei ole kotona.

Metsästäjä Maassannguaq

Seuraavaksi marssimme metsästäjä Maassannguaqin luokse, jolta Leea on ostanut pienosmallin valjakkoreestä, joka on niin hieno että jos ihmisellä olisi sellainen leikkikalu lapsena hän ei koskaan kasvaisi.

Pienosmalli on lisäksi niin tarkka, että se on täysin käyttökelpoinen metsästysreki jos muu maailma pienennetään samaan mittakaavaan. Reki sisältää kaiken sen mitä koiravaljakossa aina on mukana metsästysretkellä paitsi koirat.

Tämä tarkoittaa, että Maassannguaqin askartelemassa reessä on mukana miniatyyrinen valopetrolikeitin, telttakangas, tuura, lapio, kivääri, kaksi erilaista harppuunaa, valopetrolisäiliö, myskihärännahkainen peitto, hylkeennostokoukku, kirves, työkalu, jolla pyyhitään lumet pois jääkarhunnahkahousuista, kattila, kiväärin alle tuleva vaanimiskelkka valkoisella peitekankaalla,  koirapiiska, jarrunaru, keitinlaatikko, puukko, puukon teroitin, säkki muulle tarvittavalle kuljetettavalle sekä aluskangas hylkeennahasta.

Maassanguaqin askartelema pienoismalli koiravaljakkoreestä. Valtava Naton tukikohdasta Thule Air Basesta helikopterilla lennätetty omena kuvassa mukana.

Maassanguaqin askartelema pienoismalli koiravaljakkoreestä. Valtava Naton tukikohdasta Thule Air Basesta helikopterilla lennätetty omena kuvassa mukana. © Klaus Klemola

Taas kuollut hylje

Maassannguaq asuu isänsä Ikuon naapurissa. Ikuo on japanista ja eräänlainen nahankäsittelyvisionääri, joka on nuorena miehenä rakastunut Siorapalukiin ja jäänyt tänne.

Pistäydymme ensin Ikuolla maksamassa Klaussin hänen kotonaan suorittamastaan shoppailukierroksesta jääneitä velkoja.

Metsästäjä Budha

Poistuessamme löydämme Maassannguaqin isänsä talon kivijalasta vetämässä esille perässäkäveltävää telaketjudumpperia, jonka lavalla makaa mikäs muukaan kuin kuollut hylje. Klaus auttaa Maassannguaqia nostamaan hylkeen ruumiin Maassannguaqin isän ulko-oven eteen.

Emme tiedä, onko hylje menossa sisään vai onko siitä tulossa oven pönkä tai kaidekoriste. Kysymme Maassannguaqilta voisiko hän heittää meidät koiravaljakolla Qaanaaqiin. Kerromme, että toiseksi valjakkokuskiksi aijomme kysyä Karlia.

Maassannguaq ei voi nyt lähteä kuskaamaan meitä mihinkään, koska hänellä on vain 4 koiraa, mutta kehottaa kysymään miestä nimeltä Budha. Näin tämä nimi lausutaan mutta kirjoitusasu saattaa olla vaikka Lulbaqqa.

Grönlantilainen metoo

Päätämme heti Klaussin kanssa että ennenkuin lähdemme olemattomalla kielitaidollamme tapaamaan Budhaa odotamme, että tapaamme ensin Karlin. Jonka punaisen takin näemmekin jo samantien vilkkuvan alhaalla jäällä.

Hyökkäämme sinne kysymys ladattuna, mutta Karl ehtii ensin; onko Klaus mahtanut syntyä vuonna 1973, kuten hänkin. Sitten ottavat molemmat miehet hanskansa pois ja seuraa eräänlainen grönlantilainen Meetoo-hetki, jossa he hartaasti ja pitkään kättelemällä ja toisiaan silmiin tuijottamalla juhlistavat saman syntymävuoden paljastamaa harvinaista kohtalonyhteyttä.

Klaussin mielestä ei tietenkään ole sattumaa, että he tapaavat juuri öljysäiliöiden vieressä rannassa, alkoihan juuri kyseisenä vuonna suuri öljykriisi ja Kokkolan Ykspihlajassa oli Suomen kaikkien aikojen suurin öljypalo.

Vastaus, jota emme halua

Karl voi kyllä kuskata meidät Qaanaaqiin sitten, kun jäät kestävät, mikä ei ole vielä ajankohtaista hänen mielestään. Ensi viikon alussa voisi olla.

Aikataulu on meille suuri pettymys. Jos pääsemme maanantaina Qaanaaqiin, jää meille yksi päivä aikaa työskennellä Pyhän Dramaturgimme kanssa ennenkuin lennämme kaikki takaisin Suomeen.

Meille ei kuitenkaan tule mieleenkään kyseenalaistaa Karlin näkemystä jäiden luotettavuudesta. Olemme tehneet voitavamme tälle päivälle asian edistämiseksi ja tyydymme toistaiseksi siihen, että ylihuomenna Air Greenlandin kopteri vie meidät Qaanaaqiin.

Viesti, jonka ei koskaan olisi pitänyt tulla

Seraavana aamuna elikkäs perjantaina tuli Air Greenlandilta viesti Leean sähköpostiin, että lento on siirtynyt 16:sta pävästä 21.een elikkä samalle päivälle, jolloin meillä lähtee lento Qaanaaqiasta kohti Suomea.

Tässä skenaariossa emme siis pääse työskentelemään Pyhimyksemme kanssa sekunttiakaan.

Itse asiassa tällä uudella aikataululla myöhästyisimme myös paluulennoltamme; helikopteri saapuisi Qaanaaqiin 20 minuuttia sen jälkeen, kun lentokone olisi jo noussut ilmaan.

Valehtelemalla Qaanaaqiin?

Valehtelemme seuraavaksi Air Greenlandin Help Deskiin olevamme ilmastotutkijoita perehtymässä ilmastoinnin alkuperäisvaikutuksiin Siorapalukissa, joiden tärkeän kollegiaalisen ryhmäytymisen  Qaanaaqiin juuri Suomesta saapuneiden dosetin ja valtakunnan päälehden farmaseutin kanssa Air Greenlandin helikopterin rikkoutuminen on juuri tekemässä tyhjäksi.

Air Greenland on pahoillaan mutta ilmoittaa että heidän helikopterinsa on rikki.

Tässä kohdassa kiitämme ystävällisestä palvelusta ja sanomme, että ymmärrämme täydellisesti heidän tilanteensa.

Tunnin päästä sähköpostiin tulee viesti helikopterin saapumisajan aikaistamisesta kolmella tunnilla. Ehdimme paluulennollemme. Tämähän ei varsinaisesti meitä tyydytä.

Rahalla Qaanaaqiin?

Rahallakaan ei Qaanaaqiin pääse, koska käy ilmi että Air Greenlandin Charter-osaston kopteri on sama sama yksilö kuin hajonnut reittikopteri. Mutta saamme vinkin, että kannattaa soittaa Islantiin.

Ettei tämä vaikuttaisi siltä että Air Greenlandin virkailija yrittää vain vaihtaa puheenaihetta saimme myös puhelinnumeron.

Leea soittaa Islantiin ja puhelimeen vastataan. Ystävällinen mies kuuntelee asian ja kysyy ensimmäisenä, että ymmärrättekö että olette hyvin pohjoisessa. Leea vakuuttaa ymmärtävänsä, jonka jälkeen islantilainen paljastaa, että jonkinlainen vehje tai vatkain heillä todellakin on, joka voisi meidät tulla hakemaan valoisammalla ja lämpimämmällä kelillä, mutta näillä keleillä se ei onnistu, koska Siorapalukissa ei ole lentokenttää.

Mutta lysti maksaisi kyllä enemmän kuin tuhansia ja taas tuhansia euroja, nauraa ihana islantilainen puhelimen toisessa päässä.

Utakilla Qaanaaaiin?

Jossain vaiheessa saapuu viesti Klaussin puhelimeen vanhalta ystävältämme Utakilta Qaanaaqista: ”Hej Klaus kan you to Pullaq kald mi”

Klaus soittaa Utakille ja selvittää viestin koodin. Pullaq onkin Budhan kirjoitusasu (tiedoksi tämä myös Stenmannin Tompalle Kokkolaan). Meidän pitää mennä Pullaqin luokse ja ottaa sieltä puhelu Utakille. Pullaq ei nähkääs puhu sanaakaan muuta kuin pohjois-grönlantia.

Teemme kuten Utak käskee ja tunkeudumme Bullaqin kotiin. Bullaq on vanha, yli 70-vuotias mies joka metsästää vielä aktiivisesti. Aikansa Utakin kanssa keskusteltuaan hän antaa puhelimen takaisin Klaussille ja käy ilmi että olemme nyt lähdössä Karlin luo.

Koirilla Qaanaaqiin?

Kiipeämme vaikeakulkuista oikoreittiä pimeässä Pullaqin perässä kohti Karlin kotitaloa. Emme näe juuri mitään emmekä kehtaa laittaa otsalamppua päälle koska hänkään ei sitä tunnut tarvitsevan, mutta seuraamme Bullaqin korvasta kuuluvaa kuulolaitteen kiertävää ulinaa ja kohta olemme perillä.

Kotonaan Karl veistelee hylkeen ruhosta koirilleen syötävää ja meille tarjotaan kahvia. Sitten Karl ja Pullaq pitävät hassunkuuloista kokousta, jossa Karl huutaa Pullaqin ulisevan kuulolaitteen äänen yli. Kokouksen päätteeksi meille ilmoitetaan, että lähtö on sunnuntaina klo 11-12 kirkonmenojen jälkeen ja hinta 5200 DKK eli 700 euroa. Meille ei tulisi mieleenkään rueta tinkaamaan.

Sitäpaitsi Air Greenland joutuu palauttamaan meille menolipun helikopterin hinnasta ja maksaa vielä 300 kruunua per päivä per henki viivytyksestä tullutta ruokarahaa, että tämä saattoi olla jopa tienestireissu, mikä tietysti on koko taiteen idea.

Metsästäjät Karl ja Pullaq, jotka vievät meidät koiravaljakoillaan Qaanaaqiin.

Metsästäjät Karl ja Pullaq, jotka vievät meidät koiravaljakoillaan Qaanaaqiin. © Klaus Klemola

Tuloksellinen toivonetsintäreissu!

Mutta, vieläkin mainiompaa kuin tämä rahantulo, jota ei täällä Grönlannissa voi estää on tämä mahdollisuus ajautua tilanteisiin, joissa sekä saa että joutuu luottamaan ihmisiin.

Tällaisissa olosuhteissa tekniikka ei yksinkertaisesti koskaan ole täysin luotettava. Tämä on varmasti tämän meidän toivonetsintäreissumme ytimessä tämä kokemus.

Dramaturgian perusteet

Sekin hyvä puoli täällä Siorapalukissa jumittamisessa on, että jos olisimme syöksyneet Qaanaaqiin välittömästi, kun dramaturgi ja kriitikko sinne laskeutuivat, olisivat he joutuneet töihin eivätkä olisi koskaan päässeet kokemaan mitään koko kunnasta.

Nyt he ovat jo ujuttaneet itsensä paikalliseen Qaanaaqilaisen naismetsästäjän vetämään käsityökerhoon, jossa Pyhä Dramaturgi oli pyrkinyt kutomaan sukkaa, joka oli halunnut tulla pipoksi.

Juuri tähän dramaturgia perustuu: Ammattitaitoinen dramaturgi pystyy erottamaan näytelmäkirjailijoiden omista kudelmista sen hahmon joksika näytelmä itse tahtoo tulla.

Huomenna Pyhimys ja kriitikko ovat kuulemma menossa baariin, ja rannallekkin heitä on jo kielletty menemästä, koska jäällä on nähty jääkarhun jälkiä. Me emme ole koskaan vielä käyneet baarissa Qaanaaqissa.

Jalkojamme ei amputoida!

Koiravaljakkoretkestä tulee ihanaa. Olemme tehneet sellaisen vuonna 2006 ja Leea meinasi jäätyä kuoliaaksi. Nyt ei ole edes kunnon varusteita mukana koska emme ole tähän koiravaljakkoajeluun varautuneet.

Kaikkein oleellisinta on löytää jostain lainaan kamikit, grönlantilaiset hylkeennahkapohjaiset käsintehdyt saappaat, jotka ovat yleensä joko jääkarhua tai hyljettä päältä ja esimerkiksi jänistä sisältä. Kamikin ylivoimaisus perustuu siihen, että siinä missä kovapohjaisessa kengässä kerran jalka kylmenee, minkä me 80-luvulla talvella ulkona leikkineet hyvin muistamme, se jalka ei koskaan koskaan enään lämpene ennenkuin sen kengän ottaa sisällä pois jalasta.

Kamikissa jos jalka kylmenee ei muuta kuin pois reestä hetkeksi peräpäähän juoksemaan ja kun jalka saa verenkiertoa, minkä mahdollistaa pohjan joustavuus jalka lämpenee uudelleen.

Lopulta ainut tapa pysyä lämpimänä yhtään missään todella kylmässä on pysyä liikkeessä.

Rekiajelusimulaattori

Tätä koiravaljakkoajelua pystyy, kuka tahansa simuloimaan edullisesti myös Suomessa ottamalla eurolavan, asettamalla sen merenjäälle kovalla pakkasella ja tuulella, paikkaan missä lava ei ole täysin stabiili ja istumalla siinä 10 tuntia.

Terveisin,

Leea ja Klaus

 

X