Eroon EU:sta - Fixit perunanuijan, vihanlietsonnan ja dosentti Johan Bäckmanin apurien voimin

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Edellisessä Fixitissä syyskuussa monet ihmiset heiluttelivat QAnon-tunnuksia, mutta nyt väki tyytyi siniristeihin.

(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Korhonen

Tänä lauantaina Helsingissä pidetty Fixit-mielenosoitus Suomen EU-eron puolesta oli – jopa kaikkea mahdollista nähneelle Tolkun Henkilölle – hämmentävä kokemus.

Hämmentävintä ei ollut, että puhujina olleet perussuomalaisten edustajat Laura Huhtasaari, Olli Kotro ja Mauri Peltokangas latelivat esityksissään vihantäyttämää uhoa, vaan enemmänkin se, että he ehdoin tahdoin suostuivat läsnäolollaan tukemaan Fixit-väkeen kuuluvien syvän päädyn toimijoiden outouksia ja suoranaisia valeita.

Tämä oli jo toinen eduskuntatalon edessä järjestetty Fixit-mielenosoitus, ja esiintyjät sekä taustatoimijat olivat osittain samaa väkeä kuin edelliselläkin kerralla syyskuussa.

Tunnettuja QAnon-lahkolaisia näkyi taas puhujissa sekä yleisön joukossa, mutta tällä kertaa kokoonkutsujien pyynnöstä ilman Q-tunnuksia.

Sen sijaan tällä kertaa järjestäjien joukossa touhusi aiempaa näkyvämmin dosentti Johan Bäckmanin läheisiä apureita sekä venäjämielisen mielikuvituskerhon Toimittajaliiton aktiiveja.

Venäjän etuja ymmärtävän Toimittajaliitto-vastajärjestön väki huolehti tilaisuuden videotaltioinnista. © Otavamedia

Puhujapöntössä kävi myös Venäjän luoman Itä-Ukrainan Donetskin mielikuvitustasavallan täkäläisenä edustajana aiemmin toiminut ihminen.

Kuka tahansa normaalilla harkintakyvyllä varustettu poliitikko väistäisi tällaista äärilaidan ihmisten ja vieraiden valtioiden asiamiessakin seuraa, mutta ilmeisesti halu kosiskella Fixit-kansaa kävi liian kovaksi.

Kaikki on EU:ssa kalliimpaa kuin markka-aikana?

Pelin henki ja fakta-allergia tulivat nimittäin selväksi jo aloituksessa.

Mielenosoituksen aloituspuheenvuoron pitäneen Sami Martikaisen (venäläisessä VKontaktessa esiintyvä EU-eroaktivisti) kertomat väitteet ”EU-jäsenyys nosti suomalaisten elinkustannuksia” voisi ymmärtää sillä, että Martikainen ei muista vuoden 1995 jäsenyyttä edeltävää aikaa ja elämistä yli 10 prosentin asuntolainakorkojen maailmassa.

Sen sijaan hänen puheensa siitä, että tulevassa EU:ssa ”kukaan suomalainen ei saa omistaa mitään” tai ”EU pakottaa Suomen luopumaan luonnossa liikkumisen jokamiehenoikeuksista”, ovat ihan hyväntahtoisestikin tulkittuna vain puhdasta valehtelua.

Miksi lietsoa aggressiota ja yhteenoton mielikuvaa?

Toisaalta perussuomalaisten EU-avustajan Olli Kotron puheessaan esittämät heitot ”haittamaahanmuutosta”, tai ”suomalaisista on tulossa pakolaisia omassa maassaan” sekä ”Suomen kirkko ajaa tänne poliittista islamia” menevät samaan faktattomaan höpinäkastiin, eivätkä kovin paljon liity EU:sta eroamiseen.

Kotron esityksen mukaan jotkut määrittelemättömät pahat ihmiset, EU:n ylivaltaa tukevat eliitin globalistit sylkevät suomalaisten päälle, ja hän lupaa taistelua joka kohta alkaa näiden ja itsenäisyysmielisten välillä.

EU:n suunnittelema yhteinen puolustuskin ja yhteinen armeija (jota ei oikeasti ole lähiaikoina tulossa)  ovat Kotron maailmassa osa tätä tulevaa yhteenottoa.

”Saatte nähdä, että tätä armeijaa tullaan käyttämään kansallismielisiä vastaan, EU:n liittovaltion rakentamiseksi”, Kotro julisti.

On hyvin vaikea tajuta, miksi perussuomalaisten radikaalimpi siipi haluaa levittää tällaista eripuran kylvämisen ja taistelun tematiikkaa.

Ehkä yhteiskunnallisen vastakkainasettelun ja vihamielisyyden lietsominen sopii EU-parlamentin persujen kuvioon, mutta kotimaassa ainakaan puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei ole tällaiseen julkisesti kannustanut.

Kansanedustaja Mauri Peltokankaan mukaan EU on sairas ja parantumaton, mutta mitään muuta konkreettista hän ei ehdottanut tilalle kuin EU-jäsenyydestä eroamista.

Laura Huhtasaaren mielestä hallitus on harhauttanut kansalaisia luulemaan, että EU:n elvytyspaketti oli välttämätön.

Oikeasti jokainen maa olisi hänen mielestään saanut itse pankeilta riittävästi elvytyslainoja, ja pakettia tarvitaan vain liittovaltiohankkeen eteenpäin viemiseen, hän kertoi.

Huhtasaaren mukaan tämän estämiseksi tarvitaan Fixit-ratkaisu, mutta miten se tehtäisiin ja miten se juuri tämän talven tilanteeseen auttaisi, hän ei selittänyt.

Puolustusvoimien maastokuvioituun takkiin sonnustautunut kansanedustaja Ano Turtiainen (turt.) kävi vihjaamassa, että media oli yrittänyt pelotella osanottajia pois mielenosoituksesta koronan varjolla. Maanpetoksellisilla johtajilla on itsekkäitä pyrkimyksiä, hän kertoi.

Turtiainen kertoi tehneensä nyt aloitteen, jossa esitetään että EU-eroamisesta järjestetään kansanäänestys jo ensi keväänä.

EU on hänen mielestään ”umpihullu utopia” sekä ”Neuvostoliittoon verrattava vasemmistolaisen ideologian ylikansallinen projekti”, jossa ihmiset tasapäistetään. Nyt olemme siis kansojen vankilassa, josta pitää päästä eroon.

Perunanuijat kehiin: Ohisalo-Marin-Haavisto ovat kyberturvallisuusuhka

Osa hivenen päihtyneen oloisista ei-poliitikkopuhujista vastusti kasvomaskeja, koronarajoituksia ja EU:n elvytyspakettia, painottaen kukin näitä omalla tavallaan. Yleisradiota ja valtamediaa haukuttiin, ja vaadittiin hallituksen eroa.

Maskeja ei miekkarissa juuri näkynyt. © Otavamedia

Poliitikkojenkin puheissa oli faktoista piittaamatonta vauhdikkuutta.

Fixit-mielenosoituksen järjestäjiin kuuluva perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Helena Puustinen väitti, että korona-altistuneiden pitäisi mennä testeihin julkisilla liikennevälineillä muiden ihmisten keskellä, eikä omaa autoa olisi turvallista käyttää.  *(Tällaista määräystä ei tietenkään kukaan ole antanut.)

Karkkilalainen kristillisdemokraattien paikallispoliitikko, Q-Anon-tietoa somessa jakava Hannamari Auvinen pani psykedeelisemmäksi: hän kertoi että Suomesta halutaan islamistinen kalifaatti, mutta sen torjumiseksi maa pitää puhdistaa ”totuuden valtikalla ja perunanuijalla”, jolloin toivottavasti ”Suomen neitsyt herää”.

Puolustusvoimien pitäisi hänen mielestään olla huolissaan siitä, että Maria Ohisalo (vihr), Sanna Marin (sd.) ja Pekka Haavisto (vihr) muodostavat ”kyberturvallisuusuhan ja korkokengillä kävelevän tietoturvallisuusriskin”. Yhtään perusteluita väitteelleen – tai miten tämäkään asia liittyisi EU-eroon – Auvinen ei esittänyt.

Kun mitään ei saa sanoa – vaikka koko ajan saikin sanoa

Tunne sananvapauden puutteesta ja  Suomessa vallitsevasta sensuurista toistui monen esiintyjän puheessa.

Kukaan ei tuntunut huomaavan ristiriitaa siinä, että he puhuivat paraikaa sekä isossa mielenosoituksessa että someen lähetetyssä videotaltioinnissa vapaasti juuri niistä asioista, joista Suomessa ei heidän mielestään saa missään sensuroimatta puhua.

Myös Laura Huhtasaari harmitteli puheessaan aiemmin, että Suomessa sallitaan vain ”punaisten” mielenosoitukset, ja tällaiset toisen laidan mielenilmaisut leimataan hörhöjen ja pahojen ihmisten tilaisuuksiksi.

Samaa saattoivat pelätä myös tilaisuuden osallistujat.

Nimittäin kun Tolkun Henkilö otti valokuvaa mielenosoitusjoukossa seisoneista muutamista Odinin sotureista, eteen lehahti tuohtunut nainen.

”Älä kuvaa näitä! Yrität näyttää, että tämä on joku äärioikeiston kokous! Kuvaa muita!”

Odinin sotureita oli paikalla ehkä saman verran kuin syyskuunkin Fixit-miekkarissa, vain muutama. © Otavamedia 

Lisäys 30.11. klo 13:52. Toimitukseen otti yhteyttä tyttönimellään Michiko Tanaka esittäytynyt henkilö, joka kertoi olevansa jutussa mainittu puhuja Helena Puustinen. Hän kertoi halunneensa puheessaan korostaa, ettei ihmisten pidä mennä koronatesteihin julkisilla kulkuvälineillä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lue myös

Mainos

Mainos

Kommentointi

Kiitos asiallisesta raportista! Herraisä näitä rinnakkaistodellisuudessa eläjiä – ja kuinka vastuuttomasti nämäkin Mepit suoltavat suustaan mitä tahansa kansaa kiihottavaa potaskaa vain lietsoakseen sitä kuuluisaa vastakkainasettelua. Kaikki tämä huuhaa vie aina vain kauemmaksi siitä kanssaihmisistä välittävästä yhteiskuntarauhasta – joka nytkin pandemian aikana, toki aina muutenkin – on tärkeämpää kuin mikään. Jengi menettää töitä ja pätkäkeikkoja, sairastuu, vaipuu depikseen, yksinäisyyteen jne ja nämä valopäät jaksavat ja kehtaavat pitää sirkustaan yllä. Voi aikoja. Sotavetraani-isoisäni kääntyilee haudassaan. Eivät he tällaista varten uhranneet niin paljon kuin uhrasivat.

Tiesitkö että tämän artikkelin kirjoittaja suolsi pelkkää potaskaa, tuo kokoontuminen oli aivan erilainen mitä tämä tyyppi agendassaan halusi soitä kirjoittaa

Säälittävää mustamaalausta. Ottaako mukajotainnähneelle koville että kaikki ei ajattele samoin? ;D Suosittelen terapiaa jos siniristilippu aiheuttaa noin paljon pahaa oloa😂

Päinvastoin: siniristilippu on aina ollut suomalaisuuden symboli ja siitä on syytä olla ylpeä. Nyt sitä on alettu liehuttamaan sellaisten arvojen taustalla, jotka eivät aitoon suomalaisuuteen kuulu. Tällaisten haittaisänmaallisten piirteiden takia eivät sotaveteraanit maatamme puolustaneet. He peräänkuuluttivat yhtenäisyyttä, yhteisvastuuta ja vapautta, eivät eripuraa ja vihanlietsontaa. Kannattaa tutustua esim Tuomas Gerdtin ajatuksiin.

Lipunhäpäisijöitä tuo sakki kaikkinensa on, ei muuta. Koronasta eivät piittaa, faktoista eivät välitä. Kiitän asiallisesta raportista, joka ei Unkarissa olisi mahdollinen, tuossa persujen ihannemaassa.

Kylöä ei halpamaisemmaksi tämäkään roskalehti voi enää alentua. Luon tätä katkeruuden täyttämää oksennusta puoleen väliin, ja tajusin että ilmeisesti tää roska tulee samasta sanomatalon ovesta kuin nuo muutkin roskalehden. Hyh helvetti, olette surkeita… 🤮🤮🤮

Kylöä ei halpamaisemmaksi tämäkään roskalehti voi enää alentua. Luon tätä katkeruuden täyttämää oksennusta puoleen väliin, ja tajusin että ilmeisesti tää roska tulee samasta sanomatalon ovesta kuin nuo muutkin roskalehden. Hyh helvetti, olette surkeita… 🤮🤮🤮

Pohjanoteeraus tämä artikkeli,jolla ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä.
No eipä oo seura muutenkaan minkään arvoinen,joten miksi edes ihmetellä.

En elo lehtenne tilaaja, enkä sadan prosentin varmuudella meinaa sellaiseksi ryhtyä. Tulin vain kysymään, että mitä vitun paskaa tämä on? Ette näytä ymmärtävän oikeastaan mistään yhtään mitään, mutta ei sillä niin väliä. Lehtenne tulee katoamaan tilaajapuutteen vuoksi, kun mummot kuolevat pois.

Aivan uskomatonta paskaa täynnä koko artikkeli kyllä on seura vajonnut alas!

Kyllä täysin puolueellinen artikkeli ja mielenosoituksessa olleiden ihmisten sanoman vääristelyä esiintyy koko ajan. Nimenomaan sulkivat FIXIT tapahtuman twittertilin joksikin aikaan,eikö se ole sananvapauden rajoittamista. Näkee taas kuinka kauas nämä journalistit, jotka kirjoittavat näin ovat ajautuneet puolueettomasta ja tutkivasta journalismista.

Olen pitänyt Seuraa kohtuullisena lehtenä, jopa harkinnut sen tilaamista. Nyt ikävä kyllä yksi asioista pihalla oleva toimittelija lyö yhteen kaikki ketkä sattuvat ajattelemaan YHDESTÄ asiasta samoin, nimittäin EUsta eroamisesta.

Ikävää ettei lehdellänne ole tämän suurempaa itsekritiikkiä kirjoittajien tason suhteen.

Paskapuhetta paskalehdeltä.

Seura kuuluu samaan p***a kategoriaan kuin Hesari, iltapäivälehdet ja ylen puolueelliset uutislähetykset.

Mikä on? Toimittaja kertoo havainnoistaan ja kertoo tilaisuuden puhujien sanomasta. Mikä ei ollut edellisten kommentoijien mielestä totta? Olkaa hyvä, tarkentakaa.

Miten alas tämä Seura-lehti on voinut mennä vaiheillaan, ei voi muuta kun ihmetellä. Tilaisuus oli todella isänmaallinen ja puheet tosi hyviä ja asiallisia. Porukkaa ihan varmasti yli puoluerajojen. Eikä minkäänlaista vihapuhetta havaittavissa. Virallinen tallenne löytyy Youtubesta, jos joku haluaa sen kuunnella.

Kyllä nyt Seura alitti kaikki mahdolliset aikaisemmat kirjoitukset, lehti on täyttä p….. En koskaan enää tilaa taikka osta.

Ei millään muotoa tämän vihaa tihkuvan kirjoituksen oksentava vihervasemmistolainen ole tolkun ihminen, kaukana siitä. Ei ole liiemmin tervettä maalaisjärkeä suotu, enemmän viha puhetta muistuttavan artikkelin kirjoittaneelle tuntemattomalle suuruudelle.

Ei ole mikään ihme, että seuran ja apun kaltaiset viikkolehdet potee lukija pulaa kun molemmissa julkaistaan vanhaan taistolais tyyliin suollettua vihaa.
Kirjoittajan mielestä olisi ilmeisesti pitänyt miekkari puhujien kehua eu:ta ?

Kun kuitenkin jokainen läsnäolija kirjoittelijaa lukuunottamatta tiesivät eron eu:sta olevan haave ja mielenosoituksen olevan nimensä mukaisesti mielenosoitus.
Hänen mielestä olisi pitänyt kertoa ero suunnitelma kun jokainen tietää sen haasteen vaikeuden kun lähtökohtaisesti hallitus makaa rähmällään Saksan ja Ranskan edessä, valmiina täyttämään pienimmänkin toiveen mikä vain etäisesti muistuttaa eu:n euroopan hyväksi tekemää päätöstä.
Miksi siis olisi pitänyt lähteä naiivisti mielenosoituksessa suunnittelemaan toiveen toteuttamista?
Alentumaan yhtä naiiviksi ”taistolaista” muistuttavan kirjoittajan kanssa!?
Saati jättää poliitikkona kuntavaalien lähestyessä puheen pito tilaisuus käyttämättä.!?

Kirjoittajalla tuntuu olevan hienot luulot itsestään, kun pystyy jaottelemaan ihmisetkin ja hän kuuluu johonkin mystiseen ”tolkun ihmiset” nimiseen porukkaan, joka saa tietonsa viinapullosta ja Jari Tervon twiiteistä.

Miten teidän lehtenne on mennyt näin alas ?? Haukutte ihmisiä, hyvänen aika !

Miten surullisen sekaisin ihmiset voivat olla? Ennenvanhaan tuollaiset kärrättiin lataamoon, nyt hihhuloivat tuolla parlamentarismin keskiössä Suomea häpäisemässä.

O tempora o mores.

Katsoin eilen YouTubesta kyseisen tapahtuman koko tallenteen ja ilmeisesti se on vieläkin katsottavissa. Tolkun henkilön kuvaus tilaisuudesta on täsmälleen yhtenevä näkemäni kanssa. En ymmärrä, miksi tätä jotkut väittävät mustamaalaamiseksi, kun puheet olivat täysin oikein referoitu.

Olipa juttupläjäys. Toimittaja purki omia angstejaan erimielisiä kohtaan. Ei mitään neutraaliutta tai journalismia vaan panettelua. Ei edes pytkimystä ymmärtää kontekstia vaan tuoda oma toksinen mielipide esille. Kuka enää tätäkin paperin haaskaajaa lukee? Pahkasika tasoa, no ei sentään. Pahkasika ei ole ilkeä eikä ole huono lehti.

Te Seurassa ette nyt vain tajua, että me emme halua olla tukemassa vallankumoushankkeita Libyassa, Syyriassa ja nyt Valko-Venäjällä. Minä äänestin kauppaliiton puolesta 1994. Ehkä EU:sta ei voi tulla sitä rauhanprojektia, joka sen pitäisi olla. Se voi johtua siitä että EU on vain Naton poliittinen liitännäinen, jota Yhdysvallat johtaa. Ja me tiedämme, mikä on maailman sotaisin valtio.

Miten voi saada eilisestä tapahtumasta tämän kirjoituksen tehtyä!?!? Voi morjens, miten ala-arvoista journalismia. Tää on niin tätä päivää… Seuraa en ole pitänyt kummoisena lehtenä ennenkään tätä. Olen miettinyt, että kun media on nyt tänä vuonna menettänyt loputkin uskottavuudestaan niin miten ne saa ikinä luottamustaan takaisin? Onneksi nyt nousee uusia vaihtoehtomedioita. Ne voivat kasvaa vielä todella suureksi ja syrjäyttää nykyiset valtamediat kun tämä kansanherääminen jatkuu.

Katoin tubesta tämän esityksen ja mietin kanssa samaa, että tämän tilaisuuden päätarkoitus oli lisätä ihmisille kierroksia. Valehdellaan päin näköä kaikenmaailman uhkakuvia, että yleinen viha kasvaisi. Syytä tähän en tosin keksi. Ainoa mieleen tuleva asia on Venäjän etu. Meitä hajotetaan, mutta mitä varten?

Surkeaa porukkaa nämä haittaisänmaalliset. Suomen lipun arvokkuuden häpäisyä pahimmillaan.
Paskan jauhannan SM- kisoina tällä tapahtumalla olisi paikkansa.

Nyt tuli artikkelin kirjoittajalta sitä itseään ( sontaa) oikein urakalla. Kannattais opetella sitä kuullun ymmärtämistä ja ottaa asioista selvää, ennenkuin tällästä sontaa ulostaa. Onneksi en ole näin ala- arvoisen paskalehden tilaaja, eikä miusta ikinä sellaista tulekkaan. Siis niin ala-arvoista sontaa kun olla ja osaa

Sellaset tropit siellä 😄. Paikalla ja pitkän aikaa kirjoittajan vieressäkin olleena voin kertoa, että näin valikoidusti siteeraus ja tekstipätkäaiheiden poiminta sekä valokuvaus vaatii jo rautaista ”ammattitaitoa”. Maskeja oli, kannanottoja perusteltiin monessakin kohtaa jos ne vaan viitsi kuunnella, ja muutenkin tapahtuma oli aivan asiallinen.

Vai vielä Tolkun ihminen… 😂😂😂

Mielenkiinnolla seuraan jääkö tämä minun mielipidekirjoitukseni sensuurin jalkoihin 😄

Odotin laatujournalismia vaan sitäpä ei näkynyt, toimittelija Korhosen satutunti ja harhat ei ansaitsisi mitään oikeutusta tulla julkaistuiksi.
Lehtenne jää tälläisten julkaisujen vuoksi ainiaaksi tilaamatta/ostamatta ja näin tänään päätti myös perua tilauksensa vanhemmat sukulaiseni luettuuaan tämän Korhosen näppäinoksennuksen.
Palataan mahdollisesti asiaan kun saatte aikaiseksi riittävästi nykyistä viherterroria kritisoivaa journalismia

No jo on taas juttuu!! 😀 😀 Ei ole teidän reportteri kyllä ollenkaan maailmankartalla! Elää jossakin kupalssa, kuten ilmeisesti lukijannekin! 😀 Herätkää pahvit, kuten eräs peikkokin sanoi. Suomi ei ole mikään maailman tai edes Euroopan sosiaalitoimisto. Ensin pitäisi omat vähäosaiset saada hoidettua, ennenkuin aletaan muita paapomaan!! 🙁

Seuran kriittiset artikkelit alkavat kiinnostaa sen verran, että ehkäpä liityn tilaajakaartiin. Nuo edellä olevat kommentit muuten ovat ihanan humoristisia. Lienevätkö sarkasmia?

Koville ottaa kirjoitus. Voimia ääriväelle.

Näköjään tännekin piti sitten parin tyypin tulla öyhöttämään. Ellei sitten ole yksi ja sama eri nimimerkeillä.
Hyvä juttu siitä kuinka hakoteillä osa kansasta on. Kaikkea vastustetaan mutta mistään ei tiedetä mitään.

Putinin trolleja suurin osa. On jotenkin vaikeasti, ehkä juuri venäläisellä aksentilla kirjoitettua suomea eikä elämäm koulun opeilla. Olisiko näistä mielenosoittajista osa jopa potentiaalisia ns punaloikkareita kpvan paikan tullen? Mauri ja Loora lakeijoineen?

Törkeetä valehtelua Seuralta!! Sielä oli tuttuja jotka kertoivat adioiden tapahtuneen ihan rauhanomaisesti! Tämä kirjoitus ei täsmää yhtään asioiden todellisen laidan kanssa, taas löyty yksi syy miksei kannata tilata seuraa..

Ihanan puolueetonta uutisointia. Kirjoittajasta huomaa vuosien tuoman ammattimaisen otteen lähestyä asiaa kuin asiaa, ja hienosti hän on menemättä henkilökohtauksiin eikä sorru nimittelyyn. Laittakaa nyt hyvät seuralaiset kommentointi kiinni ja poistakaa koko uutinen, ennen kuin venäjän trollit maalittavat toimittajan ja vievät teidän EU-itsenäisyyden.

Että tällaista ”puolueetonta journalismia” sitten. Ei mikään ihme, että ihmiset voi suomessa pahoin.

Hieno ja tärkeä analyysi yhteiskuntamne hajottajista

kommentoijien peppukipeydestä päätellen tolkun henkilön artikkeli oli täys upotus.

Jaa että uutisen toimittaja väittää olevansa ”Tolkun henkilö” Kyllä tässä artikkelissa on tolkku kaukana. Ihan täyttä asian vääristämistä ja propagandaa. Tästä löytyy monesta paikkaa täysmittaisia videoita mitä tuolla oikeasti puhuttiin. Kannattaa käydä katsomassa ne ja miettiä puhuuko tämä Petri Korhonen teidän mielestäkin pelkkää paskaa.

Paikalla oli ihmisiä yli puoluerajojen, lapsista isovanhempiin kaikista tuloluokista.

Puhujat nosti esiin epämiellyttäviä faktoja, jotka ovat kuunneltavissa kokonaisuudessaan YouTubesta. Tämä artikkeli nosti esiin vain irrallisia pätkiä itselleen sopivaan agendaan.

Loistavaa raportointia 😄 Niin kauan kuin tällaista hörhöilyä esiintyy, on tärkeää, että siitä kerrotaan.

Täällä on joukko trolleja, joiden mielestä ei tapahtunutkaan jutussa kerrotulla tavalla. Vaikka jotkut väittävät olleensa jopa paikalla. No oikeasti puhujat sanoivat juuri näin. Tapahtumat kun yksinkertaisen helppo tarkistaa videoilta esim. Youtubesta.
Minkäänlaista faktaa ei puheissa esiintynyt. Lähinnä keksittyjä uhkia sekä väärää tietoa asioista.

Alkoi kummasti kiinnostaa tuo Seuralehti!

Tapahtuman puolesta kommentoineiden kielenkäyttö kertoo paljon.

Artikkelihan kertoi asian just eikä melkein. Youtubestahan nämä puheet löytyvät, jos haluaa lisää tätä tuubaa. Lystikkäintä silti, että nämä samat foliohatut täällä kommenttiosiossa ovat väittämässä juttua vääristelyksi, propagandaksi tai paskaksi, yhtälailla ilman mitään perusteluita, samoin kuin puheiden pitäjät.
Harmi vain, että pelkät syytökset eivät lennä pitkälle.

Sen sijaan, että uskotaan sokeasti salaliittoteoreetikkoja, evoluution kieltäjä Huhtasaarta jne. suosittelen tutustumaan monipuolisesti asioiden taustoihin.
Asiat on harvoin mustavalkoisia, esim.
EU jäsenyydestä on ollut Suomelle myös hyötyä, vaikka EUssa on varmasti myös kehitettävää.
Suomessa on mielipiteen ilmaisun vapaus, josta eilinenkin tilaisuus on esimerkki.
EUssa on maita, joissa tilanne on toinen, esim Unkari.

Hyvä ja totuudenmukainen kirjoitus👍

Te jotka haukutte artikkelin, mutta ette mainitse esimerkkejä, paljastatte kuinka pihalla olette. Pitäisi olla varmasti huolissaan kun näin alas vajotaan

Kuinka harhainen kirjoittaja on?

Käsitys, jonka kirjoitus antaa, ei vastaa ollenkaan todellisuutta.
Tapahtuma oli isänmaallinen, asiallinen ja faktoihin perustuva.

Suosittelen lämpimästi katsomaan Youtubessa pätkän.

Todella liikuttava on näiden haittakansallismielisten öyhöttäjien sokea usko tilaisuutta masinoineisiin huijareihin. Isänmaallisuudesta puheen ollen, onko heidän kommenttinsa tässä ketjussa kirjoitettu Pietarissa, Moskovassa vai molemmissa?

Öyhälistö ölöttää, ei siinä uutta. Kiitos kiintoisasta kuvauksesta, ääripersuthan ovat pelotelleet ison osan toimittajista hiljaisiksi.

Hyvä ja asiallinen artikkeli. Toivoisinpa, että tämäkin porukka tulisi järkiinsä ja ryhtyisi toimimaan yhteisen edun nimissä sekä ajamaan yhtenäisyyttä ja positiivisempia arvoja sen sijaan, että toimivat kaikkea sitä vastaan vastakkainasettelua lietsoen.

Vaatii jo aikamoista ideologista sorminäppäryyttä ja rajoittamatonta mielikuvista, pyrkiä esittämään, että Suomalaiset patriootit olisivat ”Venäjä-mielisiä” ja että Johan Backman olisi jotenkin heidän edusmiehensä. Vaikka ideologian palo on kova, niin edes rahrunen journalistista objektiivisuutta ja rehellisyyttä olisi toivottavaa.

Montako näistä mölinäkommenteista on kirjoittanut Johan Bäckman itse?

Hienoa, että nämä raportoidaan kunnolla. Saavat ihmiset tietää minkälaista porukkaa tuossa pyörii. Aivan käsittämätöntä miten kujalla porukka on.

Merkillistä, että Seuran julkaistessa totuudenmukaisen kuvauksen pienestä ”koko kansan” tapahtumasta niin väki joka hokee ”mitään ei saa sanoa” on täällä kieltämässä tällaisen uutisoinnin.

Useista ketjun kommenteista on pääteltävissä että kyseisen miekkarin vaihtoehtohörhöt ovat täällä hyvin edustettuina

Kiitos tästäkin artikkelista, ilmeisen osuva kuvaus. Seuran tilaaja kiittää.

Olin paikalla ja osittain tämä artikkeli on tosiaan potaskaa. Ja venäjämielisiä? Mitä hemmettiä. Venäjä on yksi suurin mahdollinen uhka suomelle ja miekkariväki minä mukaanlukien ei todellakaan halua ajaa venäjän asiaa tai yhdistää sen kanssa lusikoita. Toimittajan jutusta tunki läpi vain yksi asia ; Suvaitsemattomuus ja suoranainen inho erilaisia ja eri mielipiteitä omaavia ihmisiä kohtaan. Ei hyvä. Vinkkinä sanon että kannattaa harjoittaa puolueettomuutta ja tuomita hieman vähemmän.

Hyvä Seuran toimittaja, ymmärrän että olet ikävässä välikädessä valtamedian edustajana. Olette toimittajat tilanteessa jossa on pakko kirjoittaa esim. Tämä juttu…
Ihmiset aidosti
Huolissaan nykytilanteesta ja jos nousee kyseenalaistamaa
Ja näyttää kuinka vaarallisessa maailmassa elämme. Ihan täällä lintukodossakin. niin olet pakotettu kirjoittamaan päättäjiä myötäillen pitääksesi työ paikkasi vielä, kunnes tulee sinullekin
Tilanne että,
Uutisoinko omaa tuntoani vastaan ja pidän työni vai yhdytkö muihin yhtä huolissan olevien kanssa vaatimaan muutosta.. ? Jokaiselle ylen katsovalle tulee hetki jolloin joudutte luopumaan koko perusturva mind setistä ja kohtaa tuleva aika täysin tyhjänä, peloissaan ja ymmällään. Itse en suostu pelkäämään mitään, mikä on selkeästi synkkää ja kieroa..kuten esim. Tanska…. Miksi seura ei kirjoita mitä lakeja säädettiin ja miten kansa reagoi. Tiedät varmasti mistä puhun. En ole yhdestäkään valtamedian tuutista kuullut vaikka ylittäisi yleensä uutis kynnyksen kun kansalta otetaan valtaa ja annetaan viranomaisille. Loppu tulema oli että parlamentti joutui laittamaan lain jäihin. Laki olisi sallinut viranomaisten
puuttua vaikka voima keinoin pakko testaukseen, rokotuksiin, ja eristämiseen. Mitähän kirjoittelisit kun sama tapahtuisi Suomessa?? Varmaan jos työ vielä on, niin et tavuukaan.. vähän pähkinää niille, jotka vielä arpovat että, onko kaikki niinkuin teille on mediasta kerrottu.
Pysykää turvassa ja dont belive ewery thing They say.
Pease out!

Kävinpä tuolla minäkin ja juuri tolta se meno näytti. Puhuja Riikka Söyring esiintyi kännissä, pilvi haisi ja odinit sotilaat oli tietysti mainostamassa itseään puhumalla kovaan ääneen hakkaavansa jokaisen matun joka tulee vastaan. Ja sitten kun joku uskaltaa kirjoittaa sitä mikä on ihan totta niin nämä saatanan satiaiset kyllä huutaa kuin syötävät. Ihan hyvä blogiteksti tuo oli, valemediavinkujat voi mussuttamaan uhkauksiaan sinne MV-lehteensä. Eikun sekin taidettiin jo laittaa kiinni kun Venäjäkin kyllästyi näiden tuhkamunien saamattomuuteen.

Jokainen joka vähänkin asioita seuraa, huomaa heti, että juttu on täyttä potaskaa. Toimittajan oma asenne ja harhaluulot paistavat läpi jo otsikoinnissa. Onneksi en ole tämän lehden tilaaja. Ei uskoisi, että tälläistä roskaa kukaan yrittää enää julkaista, kun Internet aikana on helppo tarkistaa faktat.

Kiitos Seura taas hyvästä artikkelista!

Hieno artikkeli. Toimittaja pysyy faktoissa vaikka sävy satiirinen. Nähtävästi teki monelle kipeää lukea ja tunnistaa itsensä, kun kommenteissa pistää niin vihaksi. Suomi ei todellakaan tarvitse tällaista Fixit-roskaväkeä.

Vastaa käyttäjälle Pertti Laine Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

X