Näin hyväuskoisesti puolueet suhtautuvat ehdokkaidensa taustoihin - kuntavaalit ovat auki paitsi törkeilijöille, myös rikollisille

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ehdokasasettelu on vielä kesken, mutta jo nyt vaaleihin aikovat ovat herättäneet hälyä käytöksellään.

Teksti:
Petri Korhonen

Onnittelut puolueille, kuntavaalit ovat alkamistaan odottavia somekohuja täynnä! Jokaisella teistä on siellä ehdolla vähintään yksi ihminen, jonka paikka olisi jossain muualla kuin juuri siinä teidän ryhmässänne yhteisistä asioista päättämässä.

Tänä talvena olemme jo nähneet muun muassa QAnon-sanomaa jakavia kristillisdemokraatteja ja perussuomalaisia ehdokkaita, seksuaalisen häirinnän uhria rehentelijäksi nimittelevän keskustalaisen ja Kiinan ihmisoikeusrikoksia hyssyttelevän vihreän.

Toki ehdokkaina on myös täysin persuihin sopivia kokoomuslaisia, hyvää Venäjää pahan Pentagonin uhalta suojelevia vasemmistoliittolaisia sekä hopeaveteen uskovia RKP:n jäseniä, mutta nämä hahmot eivät valtavasti poikkea puolueensa linjasta. Sitä saa mitä tietää tilaavansa.

Tällaisia puhuva kristillisdemokraattien ehdokas joutui nyt luopumaan vaaliaikeistaan. © Kuvakaappaus

(Perinteisesti demarien pahimmat naamapalmuehdokkaat ovat paljastuneet vasta vaalien jälkeen, ja aivan varmasti pääministeripuolueesta löytyy tänäkin keväänä jos jonkinlaista paikallista viheltäjää.)

Miten tällaisten omien puolue-ihmisten törppöilyjen aiheuttamat politiikkakohut voisi sitten estää ennakolta?

Ikävä kyllä ei mitenkään. Ei ainakaan niillä keinoilla, joita puolueet tällä hetkellä käyttävät.

Kuntavaalit avoinna konnillekin – yksi puolue sanoo ei voimassaoleville rikostuomioille

Tolkun Henkilö kyseli tällä viikolla eduskuntapuolueiden puoluesihteereiltä, miten he ovat pyrkineet varmistamaan ettei ehdokaslistoille pääse rikollisia, muille vaaraksi olevia törkimyksiä tai ihmisiä, jotka ovat käsittäneet väärin juuri sen puolueen arvot ja päämäärät.

Kokoomus, vihreät ja Liike Nyt eivät vastanneet kysymyksiin.

Muilla oli hyvin perusteltuja näkemyksiä asiasta: on luotettava ehdokkaan omaan sanaan, ja siihen että paikallisosastoissa tunnetaan paikalliset ihmiset hyvin.

SDP vetoaa oikeusrekisterikeskuksen kantaan, jonka mukaan puoluejärjestöillä ei ole oikeutta saada käsiinsä ehdokkaiden rikosrekisteritietoja. Siksi ehdokkaalta vaaditaan sitoutumislomake, johon hän kirjaa rehellisesti mahdollisen rikostaustansa.

Lähtökohtaisesti menneisyyden rikos on kaikkien vastanneiden puolueiden näkökulmasta sovitettu rikos, eikä se tietenkään estä myöhempää poliittista toimintaa.

Demareilla paikallisosasto saa itse harkita, onko esimerkiksi rikollista toimintaansa tai elinkeinoaan jatkava rötösherra/rouva kelvollinen ehdokkaaksi. Samaa sanovat vasemmistoliitto ja keskusta. Tapauskohtaisesti kuulemma mennään – eli heille mikään synti ei sulje politiikanteon ovia peruuttamattomasti.

Ainoastaan perussuomalaiset ovat tiukkoina. Puoluesihteeri Simo Grönroosin mukaan voimassaoleva rikostuomio (ehdollisuus, koeaika jne.) on ehdoton este kuntavaaleihin pääsemiselle, piste.

RKP sanoo, ettei osaa vastata kysymykseen: heille ei ole tullut ehdokasasettelussa viime aikoina eteen sellaista tilannetta, että valtuustoon pyrkisi tuomiotaan kärsivä ihminen. Silloinkin lopullinen harkintavalta jäisi nimittäjälle: jos paikallisosasto haluaa ottaa ehdokkaaksi kaidalta polulta horjahtaneen kunnallisen voimahahmon, hän todennäköisesti pääsee listoille.

Värikäskin hahmo kelpaa, jos on oman kylän väkeä

Kuntavaalit ovat puolueiden sisäisessä arvostusasteikossa massavaaleja: tärkeintä on saada etenkin vaa’ankielikuntiin mahdollisimman paljon omia päättäjiä, mutta varsinkaan listojen hännille maanitelluilla täyte-ehdokkailla ei ole oikeastaan mitään väliä. Ehdolle asetetaan satoja ihmisiä maan joka kolkasta.

Siksi on julkinen salaisuus, että hommaan kelpaa millainen puliveivari tahansa, riittää että hän on ”oman kylän” tyttö tai poika.

Joten tästä seuraa, että juuri sellaisia ihmisiä valtuustoihinkin voi puolivahingossa päästä.

Moni politiikan idealisti toki kysyy, eikö aatteella ole väliä: pitäähän ehdokkaan ymmärtää puolueensa todelliset arvot, säännöt ja tavoitteet.

Puoluetoimistojen mielestä tämä vaatimus olisi mahdoton toteuttaa aukottomasti.

Demarit ja vasemmistoliitto vaativat ehdokasta edistämään puolueen tavoitteiden lisäksi tasa-arvoa, ihmisoikeuksia sekä vastustamaan rasismia. Demarit haluavat ehdokkaansa pidättäytyvän vaalityössään vihankylvöstä ja vassarit haluavat ehdokkaan vastustavan väkivaltaakin.

Keskusta edellyttää, että jokaiselle ehdokkaalle on ainakin kerrottu puolueen arvoista, mutta ehdotonta kuuliaisuutta tai verivaloja puolueohjelmalle ei tarvitse erikseen osoittaa eikä tehdä.

RKP:n ehdokkaan pitää sitoutua noudattamaan puolueen eettisiä ohjeita.

Perussuomalaiset luottavat paikallisosastojen haastattelevan ehdokaskandidaatit etukäteen, ja pitävän huolta näiden sopivuudesta.

Kristilliset sanovat turvautuvansa jälkikäteismoderointiin. Jo tänä talvena puolue joutui poistamaan listoiltaan ihmisen, joka ei osoittautunutkaan käytökseltään ja poliittiselta toiminnaltaan puolueen arvojen suuntaiseksi.

Sopivan käyttäytymisen sääntöjä ei ole kuitenkaan missään puolueessa sen tarkemmin määritelty, koska kyse on – tadaa, arvaattehan – tapauskohtaisista asioista.

Nettiräyhääminenkin voi siten olla joissain tilanteissa sallittua, ainakin jos se on paikkakunnan tapa, tai paikallisesti hyväksyttyä touhua. Meillähän on ollut valtuustoissakin ihmisiä, joiden mielestä on ihan korrektia käyttää poliitikon somen koristeena Hitler-Jugend- ja keskitysleirikuvia.

Eikä puolueiden imagosta huolehtivia työntekijöitä käy kateeksi.

Kun kuntavaalit saadaan kunnolla käyntiin, jokaisessa puoluetoimistossa istuu närästyslääkkeitä jo etukäteen syövä puoluesihteeri tai vaalivastaava, joka tietää odottaa jonain päivänä väistämättä tulevaa yhteydenottoa:

”Teidän ehdokkaanne teki/sanoi tällaista ja tällaista, onko se puolueen linjan mukaista…”

Jollei oma väki näitä mainehaittahahmoja etukäteen huomaa, kilpailevien puolueiden nettisalapoliisit tai joskus jopa mediakin kyllä kaivavat niitä auliisti esiin.

 

Keskustaehdokas ennustaa kohteliaasti, että huonosta somekäytöksestä saadaan sytykkeitä vaalirovioihin. © Kuvakappaus

X