
Näin saat isänpäiväksi kauhean kanuunan – tai omat hävittäjäkaupat
Pirkkalassa seissyt MiG-23 on nyt myynnissä.
Tolkun Henkilö kyllästyi kirjakauppojen perinteisiin sotahelvetti-isänpäiväkirjamainoksiin.
Jos kerran oletusarvona on, että isän pitää olla suolenpätkäproosasta ja keksitystä sissiräiskeestä tykkäävä hahmo, mennään sitten alan skeneen sisään kunnolla ja hankitaan lahja joka ei jätä sijaa tulkinnoille.
Hävittäjähankinta ja tarjouskilpailu
Komein ja kallein vaihtoehto olisi tässä: ryhdy oman elämäsi hävittäjäkauppiaaksi ja korvaa isän kirjahyllyn pienoismalli-Hornetit jollain taatusti isommalla seuraajaratkaisulla.
Valinnanvaraa ei tosin ole yhtä paljon kuin valtion HX-hankkeessa, ja tarjouspyynnönkin voi lähettää tällä hetkellä vain yhdelle myyjälle ja yhdestä konetyypistä.
Se ei kuitenkaan ole mikään keraaminen häivehävittäjä vaan ihan aitoa patarautaa: Neuvostoliiton ilmavoimissa lentänyt MiG-23 MLD vuodelta 1981.
Kotimainen ilmailuharrastaja-yrittäjä myy vanhaa sotakonetta huutokauppasivustolla nyt 35000 euron lähtöhinnalla.
Tolkun Henkilö jutteli myyjän kanssa, ja sai aimo annoksen neuvostoilmailutietoutta. Vehje olisi toimintakunnossa ollessaan maailman nopein yksimoottorinen hävittäjä, huippunopeudeltaan 2500 kilometria tunnissa.
Omistaja toivoo, että kone päätyy sellaiselle harrastajalle joka osaa ihailla MiG:in ainutlaatuista 1980-luvun tekniikkaa – se kun on yhä pääosin kunnossa.
Vaikka hävittäjän rungosta on poistettu moottori ja suihkuputki, ja MiG periaatteessa kääntyväsiipisenä koneena kulkee sutjakasti vaikka rekan kyydissä, se on edelleen 17 metrin mittainen ja yli neljä metriä korkea pötkylä. Sillä on yhä painoakin noin 7000 kiloa.
”Omakotitalon tai pienen huoltoaseman pihaan tämä ei mahdu”, myyjä varoittaa.
Ja samoin kuin HX-hankkeessakin voi käydä, myös tässä ostoksessa myöhemmän elinkaaren käyttökulut voivat yllättää.
Kone on ollut pitkään varastoituna Pirkkalan lentokentällä, ja sitä on myös turhaan yritetty myydä aiempinakin vuosina. Kovin monta talvea se ei enää taivasalla kestä ilman perusteellista ruostesuojausta.
Pressu- ja päällemaalauskuluja voi tosin yrittää piilottaa kodinhoitobudjettiin ”erillisrahoituksen” nimissä, mutta todennäköisesti muut perheenjäsenet eivät ole tässä yhtä helposti höynäytettäviä kuin kansanedustajat.
Tankkimarkkinoilla hiljaista
Laivastoaiheisia jättilahjoja et valitettavasti ehdi enää hankkia. Merivoimien ylijäämämyynneissä ei nyt ole edes Buster-veneitä, joista saisi pienellä tuunauksella hybridiuhka-aluksia.
Sama tilanne on maavoimien telaketjuosastolla.
Tänäkin vuonna Suomessa on kaupattu muutamia panssariajoneuvoja, mutta juuri nyt myyntipalstoilta ei sellaisia löydy.
Viimeinen iso unelmalaite meni uudelle omistajalle kesällä. Sota-ajan tunnetuin neuvostotankkimerkki T-34 myytiin juhannuksen alla Kerimäellä Suomen Asehistoriallisen Seuran huutokaupassa runsaalla 63000 eurolla.
Nuorempia, kylmän sodan aikaisia itäblokin vaunuja on saanut hieman edullisemmin, koska niistä on enemmän tarjontaa.

Leikkitornilla koristettu MT-LB eli Многоцелевой Тягач Лёгкий Бронированный esitti Koljonvirtateatterissa sota-ajan tankkia. © Huutokaupat.com / Koljonvirtateatteri
Viime vuonna iisalmelainen Koljonvirran teatteri yritti aluksi myydä Tuntematon Sotilas -näytelmässään käytettyä MT-LB-miehistönkuljetusvaunuaan huutokaupalla.
Uiva vaunu ei meinannut löytää ostajaa 15000 euron aloitushinnalla. Lopulta kaupat kuitenkin syntyivät, ja teatteri pääsi eroon raskaasta kalustostaan. Ostaja ei ilmeisesti ole vielä tullut katumapäälle, koska vaunu ei ole palautunut myyntiin.
Perinteisen kanuunan saa halvimmalla
Mutta jos lahjabudjetti on niukka, perinteisen isänpäiväkanuunan voi hyvässä lykyssä saada paljon edellisiä vaihtoehtoja halvemmalla.
Puolustusvoimilla on paraikaa poistomyynnissä käytöstä poistettu Vammaksen/Tampellan valmistama 130-millinen kenttätykki, josta joutuu ennakkotarjousten perusteella maksamaan runsaat 3000 euroa.
Kuten kaikissa sotilasromuhuutokaupoissa, tämänkin esineen poiskuljetus jää ostajan huoleksi.
Rengaslavetin varassa kulkeva 10 000 kiloa painava tykki vaatii kohtuullisen voimakkaan vetoajoneuvon: ihan henkilöauton peräkoukkuun sitä ei kiinnitetä.
Ostaja joutuu lupaamaan valtiolle, ettei hän yritä palauttaa tykkiä toimintakuntoiseksi, mutta sehän on rauhaarakastaville isille pikkujuttu.
Tärkeintä on lämmin ajatus ja naapureillekin näkyvän maanpuolustustahdon osoittaminen.
Viikon puujalkatrio, tällä viikolla ratkenneen merivoimien komentajaruletin kunniaksi:
Minkä arvoiset meriupseerit kolhivat laivaansa kaikkein useimmin?
– Lommodorit.
Mikä on merivoimissa palvelleen kiekkolegenda Juhani Tammisen sotilasarvo?
– Omasta mielestään hän on täysi tamiraali.
Kuka oli merivoimien kaikkien aikojen kovin raskaansarjan nyrkkeilijä?
– Muhammad Ali-luutnantti.