Piruntorjuntaupseeri Särkiö osui omaan maaliin: kenttäpiispa teki armeijalle päiviräsäset – mutta näin hän puolustautuu

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kenttäpiispa Pekka Särkiö ampui kohukolumnillaan vahingossa omia.

(Päivitetty: )
Teksti:
Petri Korhonen

Puolustusvoimat oli taannoin huolissaan ammustensa ”massavanhenemisesta”, eli siitä että esimerkiksi kranaatin räjähdysaine ikääntyessään pilaantuu ja muuttuu käyttäjälleen vaaralliseksi. Ulkoisesti hyväkuntoinenkin komea tykki muuttuu käyttökelvottomaksi, jos sen ammuksiin ei voi enää luottaa.

Kukapa olisi arvannut, että esimerkiksi Apilas-sinkojen sijaan ensimmäisenä massavanheni sotaväen kenttäpiispan maailmankuva.

Seuraus oli sama: sen sisältö muuttui kaikkien lähellä olevien varusmiesten ja reserviläisten maanpuolustustahdolle ja -motivaatiolle vaaralliseksi.

Kuten aina turmissa, tämäkin pommi laukesi vahingossa ja väärään suuntaan.

Kenttäpiispa Pekka Särkiö vain kertoi näkemyksensä maailman menosta Kotimaa-lehden kolumnipalstallaan verkossa. Teksti julkaistiin myös täällä konservatiivisen professorin Tapio Puolimatkan blogisivulla, ilman Särkiön lupaa, ja jysäys oli melkoinen.

Parta-Kalle kaiken pahan takana

Juhannusviikonloppuna julkaistu kolumni käsitteli nyky-yhteiskunnan tilaa. Kenttäpiispan mukaan Karl Marxin (1818-1883) oppi elää meillä vahvana.

Perhearvoja väheksytään, yleinen riettaus on nostetty hyveeksi ja Hesarikin ylistää monisuhteisuutta ”joka torstai”. Naiset harrastavat kenttäpiispan mukaan ”kasuaalia seksiä” eivätkä piittaa lisääntymisestä.

Avioliitto on tuonut tähän asti ”kodin turvalliselle ja pysyvälle seksille, lasten saamiselle ja heidän kasvattamiselleen”. Nyt liitot hajoavat, naisten yhtäläisten oikeuksien vaatiminen on mennyt liiallisuuksiin, ja nautinnonhalu uhkaa yhteiskunnan perusturvallisuutta.

Sen sijaan nykyistä väestöryhmien välistä vihanlietsontaa, tietämättömyyden ylistämistä tai pölhöpopulismin nousua kenttäpiispa ei tekstissään paheksu.

Vaikka poliittisen korrektiuden vaatimista tai homostelun ylistämistä ei löydy esimerkiksi Karl Marxin Pääoma-kirjasta, tapainturmeluksen eri muotoja voi silti kenttäpiispan mielestä kuvata marxilaisiksi ilmiöiksi.

Tätä hyhmäisää kulttuurimarxismin käsitettä käyttivät ensimmäisenä vuosituhannen vaihteen amerikkalaiset uusoikeiston edustajat. He kuvaavat sillä muun muassa miten naisten oikeuksien ajaminen ja vähemmistöjen ihmisarvon turvaaminen murentaa perheet ja seuraukset ovat täyttä kommunismia.

Myös Norjan joukkosurmaaja Breivik julisti samaa vuoden 2011 manifestissaan, ja Suomen populistipoliitikoille termi on jokapäiväistä slangia.

Nuorten maailma on väärä

Se suomalainen vuoden 2020 maailma, missä nyt ensi viikolla palvelukseen astuvat uudet alokkaat elävät, on kolumnin perusteella vääriä arvoja ihannoiva, hajalla ja pilalla.

Ennen oli paremmin, esimerkiksi 1970-luvulla satiirikko Veikko Huovisen kulta-aikana, kuten Särkiö kolumnissaan vihjaa. Hän korostaa Huovisen sanoin avioseksin, ”karvakanteleen soittamisen” tarvetta kansan väkiluvun kasvattamiseksi.

Kun tekstistä nousi ällistyskohu, Pekka Särkiö poisti sen jo maanantaina, ja pyysi reilusti anteeksi sanavalintojaan.

Mutta samoin kuin jokainen lähtenyt laukaus on peruuttamaton teko, myös tämän pamauksen sotaväen rakenteisiin puhkomaa reikää joudutaan paikkaamaan pitkään.

Kenraalitason ihminen ei arvosta nykynuorten elämäntapaa?

Kenttäpiispa on prikaatikenraalin arvoisessa virassa puolustusvoimien hengellisen työn johtaja. Siis kaikkien, uskonnollisten ja uskonnottomien varusmiesten ja ammattisotilaiden ylin sielunpaimen.

Jos hänen kannanotoistaan syntyy mielikuva, että maan korkein piruntorjuntaupseeri pitää esiaviollisia suhteita tai sukupuolivähemmistöön kuulumista haureutena, avioliiton ulkopuolella syntyneitä lehtolapsia vaillinaisina pelastettavina, ja katsoo että varusnaisen paikka olisi mieluummin synnytyssalissa kuin sissiteltassa, se on koko puolustusvoimien työnantajamaineeseen vaikuttava ongelma.

Miltä mahtaa tuntua niistä tulevista alokkaista, vuoden 2000 ikäluokasta, jotka pelkäävät kuulleensa nyt, millä asenteilla heitä ensi viikolla varuskuntiin oikeasti odotetaan?

Tervetuloa, mutta oikeasti te tulette todellisuudesta jota emme arvosta pätkääkään, ja josta haluaisimme vieroittaa teidät pois.

Jos perhesuhteesi ovat ydinperheideaalista poikkeavia, tai olet vaikka toisenuskoinen maahanmuuttaja, sinä et ole sellainen jota toivomme tänne.

Jos et halua osallistua varuskunnan iltahartauksiin, olet uskontoallerginen emmekä tykkää sinusta.

Lapasyöttö armeijan työtä nakertaville

Tietenkään tämä ei ole sotaväen yleinen mielipide, eikä varmaan edes Särkiönkään kiveenhakattu näkemys.

Silti kolumnillaan kenttäpiispa teki vahingossa puolustusvoimille päiviräsäset: sai koko laitoksen sotilaspapit näyttämään samalla tavalla asenteiltaan jäykistyneiltä ja nykytodellisuudesta vieraantuneilta.

Tämä ei vastaa yleistä kokemusta.

Itsekin olen tavannut sekä varuskunnissa että kriisinhallintaoperaatioissa taivaallisen hyviä sotilaspappeja: ihmisiä, jotka ymmärtävät lähimmäistensä mielentilaa ja mitä paineita nykyaika nuorille aikuisille asettaa.

Ihmisiä, jotka osaavat valaa toisiin uskoa siitä, että tämä on puutteistaan huolimatta puolustamisen arvoinen maa. Ja jotka tietävät, että näillä mennään: haikailu takavuosikymmenien yhtenäiskulttuuriin ei auta mitään, koska se ei palaa.

Puolustusvoimien onneksi asevelvollisuudesta irtipääsy ei onnistu niin helposti kuin kirkon jäsenyydestä lähteminen, joten särkiö-räsäs-ilmiö ei vielä johtanut massaeroaaltoon.

Jos armeijasta eroamiseen olisi valmis nettilomake tarjolla, luulen että kolumnikohu olisi vähentänyt sodanajan vahvuutta muutamalla tuhannella ihmisellä.

Ensin piispan puheista loukkaantuneilla, ja sitten niillä joiden mielestä suvakkikenraalit antoivat periksi paheksujille ja rikkoivat piispan sananvapautta.

Näin tehokkaasti maanpuolustushenkeä nakertaviin lopputuloksiin ei muuten yksikään Venäjän trollitehtaiden info-operaatio olisi yltänyt.

Pitkäkestoisempi vaikutus kohulla on asenteisiin puolustusvoimien hengellistä työtä kohtaan. Pappien merkitys on joka työpaikalla vähentynyt, joten miksi tämä valtionlaitos palkkaa yhä kokonaisen leegion liperikaulaisia sotilaita?

Mihin kenttäpappeja tarvitaan, jos yhteiskunnassa yhä useampi nuori ei enää kuulu perinteisiin uskonnollisiin yhteisöihin? Voisiko evankelisluterilaiset ja ortodoksipapit pyytää paikalle keikkatyönä varusmiesten omista seurakunnista? Näinhän tehdään jo nyt muiden uskontokuntien osalta.

Voisiko heidän eettisen työnsä ja sielunhoitopestinsä korvata kuraattoreilla tai psykologeilla, joillain vähemmän puolueellisilla kriisiterapian ja etiikan ammattilaisilla?

 

Näin sanoo kenttäpiispa itse: Haluan vaikuttaa perheiden puolesta

Tolkun Henkilö tavoitti kenttäpiispa Pekka Särkiön. Miksi hän halusi kolumnissaan kuvata nyky-yhteiskuntaa nimenomaan oikeistopopulistien ilmaisuilla?

”En ole tarkoituksella käyttänyt värittyneitä termejä. Marxilaisuus lienee historiallisen aatteen ja ilmiön tunnuksena sinänsä neutraali termi,” kenttäpiispa vastaa.

Kolumnissaan Särkiö paheksuu etenkin kulttuurieliittiä, joka tätä kulttuurista vallankumousta ja moraalin rappiota lietsoo.

”Kulttuurieliitillä tarkoitan usein akateemisesti sivistyneitä, asiantuntijatehtävissä esimerkiksi median, oppilaitosten ja järjestöjen palveluksessa toimivia, yhteiskunnallisesti suuntautuneita mielipidevaikuttajia.”

Kenttäpiispa vakuuttaa suhtautuvansa kaikentaustaisiin varusmiehiin ja reserviläisiin puolueettomasti. Hän sanoo työssään olevansa kaikkien, myös kirkkoon kuulumattomien puolella.

”Puolustusvoimat suhtautuu kaikkiin palveluksessa oleviin tasapuolisesti. Itse toimin samoin. Varusmiespalveluksessa kaikki ovat samalla viivalla. Siten palvelus on valtaosalle tasa-arvoinen ja loppukyselyjen perusteella myönteinen kokemus.”

Kenttäpiispan kolumni on poistettu Kotimaa-lehden verkkosivuilta, mutta sen pystyy yhä löytämään verkosta monesta paikasta. Särkiön mukaan hän ei ole antanut kenellekään lupaa tekstinsä uudelleenjulkaisemiseen sellaisenaan.

Kenttäpiispa vaikuttaa olevan aidosti pahoillaan ja harmissaan tekstinsä sotaväelle aiheuttamista imagohaitoista. Tarkoitus oli kuitenkin hyvä.

”Kirjoitus oli turhan provokatiivinen, mutta se nousi vahvasta halustani ja huolesta vaikuttaa perheiden puolesta ja parempaan tulevaisuuteen.”

X