Tämän takia Ahvenanmaa inhoaa Suomen sotilaita – ja tykkää venäläisistä

Ålands pannkaka kuvaa hyvin alueen turvallisuuspoliittista pattitilannetta. © Otavamedia / Vene-lehti

Suomen turvallisuuspolitiikan ikuinen kysymysmerkki, Ahvenanmaan alueen sotilaallinen tyhjiö ja alttius iskuille on taas noussut Airiston Helmi –tutkinnan yhteydessä keskusteluun.

Demilitarisoitu saariryhmä on tärkeä näköala- ja valvontapaikka Itämerelle. Ruotsin edustan Gotlannin tavoin sieltä pystyy hallitsemaan monen valtion meriliikennettä vaikka miten ja mihin.

Suomi lupasi aikoinaan Neuvostoliitolle, viimeksi vuonna 1947, ettemme vie saarille pysyvästi sotajoukkoja emmekä rakenna sinne mahdollista miehitystä haittaavia linnoitteita. *
Ilta-Sanomat on pohtinut aiheellisesti, olisiko tämä lupaus pitänyt purkaa samalla kun YYA-sopimuksellakin pyyhittiin pöytää, eli Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992.

Kysymys on teoreettinen, sillä siihen ei silloinkaan ollut mitään käytännön mahdollisuutta.

Tolkun Henkilö on kuullut 1990-luvun alun ministeritason ihmisiltä, että Ahvenanmaan ”re-militarisointi” oli tuolloin ollut esillä presidentin ja hallituksen pohdinnoissa.

Puheita pidemmälle ajatus ei johtanut, sillä Ahvenanmaan maakuntapäivät ei olisi siihen suurin surminkaan suostunut.

Päätös olisi luultavasti johtanut avoimeen kapinaan, eikä lamaan suistuneella Suomella ollut sellaiseen varaa eikä poliittista halua.

Mitäs jos kysyttäisiin ahvenanmaalaisilta?

Tämän takia Ahvenanmaa-kriisikeskustelussa toistuu aina sama kuvio. Nykyistä tyhjiötilannetta kauhistellaan, ja pohditaan millä teknisillä tavoilla Venäjä voisi halutessaan saaret vallata, ilman että Suomi ehtisi hätiin.

Eikä kukaan muista kysyä, haluaisivatko ahvenanmaalaiset itse saarilleen suomalaisia joukkoja.

Vastaus ei nimittäin miellyttäisi ainuttakaan suomalaista turvallisuuspolitiikan päättäjää.

Se olisi ehdoton ”nej helvetes nej – aldrig i livet”.

Sotilaallisen tarveharkinta-ajattelun puuttuminen on niin syvässä saaristolaisten DNA’ssa, ettei mikään demokraattinen mahti maailmassa saa asennetta muuttumaan.

Hallituksen ja eduskunnan puolustushuolet ovat synnyttäneet ahvenanmaalaisissa kovia vastareaktioita.

Näkyvimpänä niistä on paikallispäättäjien jopa aiempaakin naiivimpi suhtautuminen Venäjän muualla käyttämiin vaikutuspyrkimyksiin.

Maarianhaminassa Venäjää ei nähdä pikkunaapureitaan valtaavana tai agenttejaan myrkyttävänä suurvaltana, koska saarella olevat Venäjän valtion edustajat käyttäytyvät hyvin.

Sympatiat ovat molemminpuolisia. Kremlin presidentinkansliallakin on Ahvenanmaalla jopa mökkitontti katsottuna valmiiksi.

Venäjästä tykätään enemmän

Tilanne muistuttaa Suomen poliittisen johdon touhuja 1970-luvun suomettumisen pahimpina vuosina. Naapurin tekosia selitetään vakavalla naamalla parhain päin.

Jos näistä edes vitsailee ahvenanmaalaisille, saa niskaansa samanlaisen loukkaantuneen ryöpyn kuin mitä meilläkin silloin harrastettiin.

”Pöyristyttävää väittää, että olisimme rähmällään, meillä on vain luontevat ja hyvät suhteet med våra egna hemryssar”.

Valtioneuvoston virkamiehet ovat huomanneet tänäkin syksynä, että Maarianhaminassa sijaitsevan Venäjän konsulaatin virkailijat ovat tervetulleempia Ahvenanmaan vaikuttajien rapukalaaseille kuin he.

Kaikenlainen Venäjä-suhteissa neuvominen otetaan itsemääräämisoikeuden rajoittamisena.

Tämä nähtiin viime syksynä, kun Venäjä olisi halunnut tuoda signaalitied… häirint… elektroniseen sodankäyn… eikun merihenkisten nuorisolaisten kouluttamiseen erikoistuneen monitoimilaivansa Kruzensternin Maarianhaminaan. Suomi päätti kieltää aluksen maihinpääsyn.

Ahvenanmaalla tästä nousi melkoinen äläkkä, koska kyllähän nyt saarelaisten pitää saada itse päättää ottaako kylään valtiollisen propaganda-aluksen vai ei.

Kyse ei ole ahvenanmaalaisten pasifismista, päinvastoin. Saarella on asukasta kohti enemmän ampuma-aseita kuin yhdessäkään Manner-Suomen kunnassa.

Laskennallisesti jokaisesta ahvenanmaalaisesta kodista löytyy vähintään yksi pyssy, joten ei siellä aseistautumista pelätä.

Syy turvallisuuspolittiseen allergiaan on selvä. Venäjä on rakas ystävä, koska Suomen sanelupolitiikka koetaan saarella niin isona mörkönä.

VIIKON PUUJALKA:
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ei aio lähiviikkoina käsitellä yhtään esitystä Suomen uusiksi rauhanturvaoperaatioiksi.
Valiokunta oli kuullut, että nyt pitää viettää krihatonta lokakuuta.

• Korjaus:
  Laajalti valtio-oppinut lukijamme muistutti, että jutusta saa kuvan että Ahvenanmaan demilitarisointi olisi ollut Neuvostoliiton keksintö, koska vuotta 1947 edeltänyttä aikaa ei tekstissä mainita. Demilitarisointi alkoi käytännössä jo vuonna 1856 Krimin sodan jälkeen, ja vahvistettiin vielä Kansainliiton sopimuksella 1921. Tällöin Itämeren reunavaltiot Saksa, Puola, Tanska, Ruotsi, Viro ja Latvia sekä Islanti, Britannia, Italia ja Ranska sopivat Suomen kanssa, ettei saarelle rakenneta pysyviä meri- tai maalinnoituksia.
  Vasta viimeinen sopimus asiasta tehtiin Neuvostoliiton läsnäollessa Pariisin rauhanneuvotteluissa 1947, ja Neuvostoliitto vahvisti sen vuonna 1948.