(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Syrjäytymisriski on vakava ongelma tämän päivän nuorilla. Eurooppalaisista parinkympin kieppeillä olevista nuorista joka kuudes jättää koulunsa kesken. Siitä alkaa monen kohdalla kierre, joka johtaa yhä kauemmaksi yhteiskunnan turvaverkoista.

Norjalainen dokumentti Kapinalliset (2015) kertoo kurssista, joka on kehitetty syrjäytymisvaarassa olevia nuoria varten. Nuoret ovat kaikki enemmän tai vähemmän kapinallisia, usein ilman varsinaista syytä. Dokumentti seuraa, miten pettyneet ja petetyt nuoret yrittävät päästä jälleen kiinni yhteiskuntaan ja oppia luottamaan kanssaihmisiin.

Ohjaaja Kari Anne Moe muistetaan vaikuttavasta Laulu nuorille -dokumentistaan. Se kertoi norjalaisten nuorten poliittisesta aktiivisuudesta ja Utøyan verilöylyn vaikutuksista siihen.

Samalla tavalla kuin Laulu nuorille ei Kapinallisetkaan jää pyörimään syissä ja seurauksissa – on katsottava tulevaisuuteen. Moen ohjaajanote on jälleen humaani.

Dokumentti ymmärtää nuoria, mutta ei sorru silittämään heidän päitään. Nuorten on myös itse tehtävä paljon työtä.

Teksti Henri Waltter Rehnström

Kapinalliset Yle Fem to 8.9.2016 klo 22.00

X