(Päivitetty: )
Teksti:
Seuran toimitus

SARJA Elena Leeve (kuvassa) ja Taneli Mäkelä ottavat yhteen tyttärenä ja isänä Nelosen uudessa draamasarjassa Ihon alla.

Elena Leevellä, 32, oli ongelma, kun hän teki tätä sairaalasarjan ja tieteisfiktion sekoitusta. 

”Lääketieteellinen maailma meni niin hurjaksi, että välillä tuntui, että tämä on liian lapsellista. Mutta päätin heittäytyä.”

Usein Leevestä tuntui, ettei hän voisi toimia kuin sarjassa, jossa kantasoluilla otetaan perimää lääkäreiden valtaan. Leeven näyttelemä Sofia Sivenius on samaan aikaan opiskelija, hoitaja, potilas ja lääkärin tytär. Draama syvenee, kun Sofian ja hänen tuttunsa Henrin (Willehard Korander) hoitohistoria alkaa paljastua. 

Sarjan alkuunpanija, käsikirjoittaja-ohjaaja Miikko Oikkonen, oli tietopankki, jolta näyttelijät kyselivät faktoja tieteellisestä aihepiiristä. Oikkonen tunnetaan Nymfit-fantasiasarjasta, jonka esitysoikeudet myytiin useisiin Euroopan maihin.

Vaiston varassa

Ihon alla kuvattiin edellissyksynä Helsingissä ja Kajaanissa, jossa Leevellä oli mukana yksivuotias esikoistyttärensä, jota isoäiti hoiti, kun äiti oli kameran edessä. Nyt toista lastaan odottava Leeve suhtautuu kriittisesti vanhempien mahdollisuuteen vaikuttaa lapsen perimään. 

”Päädyin siihen, etten voisi kuvitella, että lähtisin sillä tavalla sorkkimaan.”

Sarjan tärkein dramaattinen kitka syntyy Leeven idealistisen hahmon ja tämän pahamaineisen kantasolututkijaisän välille.

Isää näyttelevä Taneli Mäkelä on esittänyt Leeven isää aiemmin myös elokuvassa Putoavia enkeleitä, josta Leeve sai toisen parhaan naispääosan Jussi-palkintonsa vuonna 2008 (ensimmäinen tuli Pirjo Honkasalon Tulennielijästä vuonna 1998).

”Tanelissa on samaa kuin omassa isässäni, se on tosi hauskaa. Isäni on venekorjaaja ja Taneli on purjehdushullu, ja heissä on ulkonäöllisesti vähän samaa. Vähän!”

Kuvauksissa oli kiire, kuten yleensä suomalaisissa draamasarjoissa, joten päänäyttelijöiden välinen rauhallinen yhteistyö auttoi. Ennen pitkiä otoksia he katsoivat toisiaan silmiin ja rauhoittuivat. Joskus pitkinä päivinä heitä alkoi kikatuttaa. Kun kamera kävi, alkoi tyttären ja isän loputon kinastelu.

”Olen analyyttinen ja mietin paljon, mutta tässä sitä ei ehtinyt paljon tehdä. Voi olla, että tuli tehtyä hyviä ratkaisuja vaiston varassa”, Leeve sanoo.

Tero Kartastenpää

Ihon alla, to 14.1. klo 21.00 Nelonen

X