Teksti:
Seuran toimitus

SARJA ALKAA Sketsisarja Putous teki Aku Hirviniemestä ja Riku Niemisestä koko kansan naurattajia. Putouksen, YleLeaksin ja Ihmisten puolueen Kari Hietalahti on ollut vuosikausia yksi Suomen monipuolisimmista mieskoomikoista ja Mari Perankoski maan ykköskomedienne. Ilari Johansson tekee vuodessa satakunta keikkaa stand up -koomikkona.

Valtaosa kameran edessä työskentelevistä suomalaisnäyttelijöistä on kokeillut koomisia viihdeohjelmia. Poliisisarja Robaan on kuitenkin osunut niin monta vahvalla koomikkoleimalla merkittyä näyttelijää, että herää epäilys siitä, onko kyse vain sattumasta?

Enemmän tai vähemmän, ohjaaja Joona Tena sanoo.

”Jos omaa komiikassa tarvittavan ajoituksen tajun, pärjää muissakin rooleissa. Emme etsineet erityisesti koomikoita, vaan hyviä näyttelijöitä. Kaupallisen kanavan sarjaan kaivattiin myös tunnettuja kasvoja”, Tena kertoo.

Roba on MTV3:n syksyn suuri draamaponnistus. 12-osaisen sarjan yksi jakso kuvaa yhtä Helsingin kiireisimmän poliisipiirin päivää etupäässä kenttätyötä tekevien ”haalaripoliisien” näkökulmasta. Sarjan esikuvana on mikäpä muu kuin arkisen poliisidraaman kantaisä Hill Street Blues.

Viime vuosien kotimaisista rikossarjoista, Virrasta, Alamaailmasta ja Tappajan näköisestä miehestä Roba pyrkii erottumaan arkisuudellaan.

”Roba ei ole dekkarisarja, vaan poliisidraamaa, jossa käsitellään tavanomaisia rikoksia”, Tena kuvailee.

Avausjaksoissa aseman väkeä työllistävät esimerkiksi yliajo ja huumeratsia. Puurtamista seurataan rivimiesten ja pikkupomojen vinkkelistä. Realismia lisää ilahduttavan runsas ulkokuvien käyttö.

”Noin 30 prosenttia sarjasta on kuvattu studiossa ja loput oikeilla tapahtumapaikoilla”, tuottaja Marko Talli kertoo.

Tenan mukaan Robassa myös on haluttu rikkoa näyttelijöihin liittyviä rooliodotuksia. Etenkin Kari Hietalahti ja Aku Hirviniemi saavatkin näyteltävikseen totuttua kovapintaisemmat tyypit.

Hietalahden esittämä ylikonstaapeli Arto Mäkelä on raskaan työn kyynistämä hermokimppu, jonka työparia kohtaava onnettomuus suistaa räjähdysherkkään tilaan. Avausjaksossa sen saavat tuta sekä Mäkelän makuun liian lipevä uusi pomo (Aarni Kivinen) että päätään aukova ammattirikollinen.

Hirviniemen vanhempi konstaapeli Jani Sjöberg on leveäkäytöksinen stadilaismacho, joka ei voi ymmärtää naistyöparinsa (Leena Pöysti) halua tehdä valitus häntä suihkussa tirkistelleestä kollegasta.

Heidän lisäkseen Roban ydinhahmoihin kuuluvat tavallisuudestaan ylpeä tamperelaiskonstaapeli Pekka Myllymies (Nieminen), laitoksen epävirallisena psykologina toimiva rikostutkija Elina Sinisalo (Perankoski) ja ronski konkaritutkija Markus Uustitalo (Johansson).

Roban näytejaksossa draama perustuu rikostutkimusta enemmän hahmojen välisiin jännitteisiin. Henkilövetoisuus jatkunee, sillä sarjan käsikirjoittanut Timo Varpio (Uudisraivaaja, Helppo elämä) on rustannut päältä koville hahmoille yksityiselämän traumoja, jotka taatusti puskevat pintaan sarjan edetessä.

Maistiaisen perusteella monesta hahmosta ei saa vielä otetta, mutta ainakin Hietalahden ja Niemisen heittäytyvä näytteleminen antaa lupauksen siitä, että Roban hahmoista kasvaa vielä kiinnostavia persoonia.

Matti Rämö

Roba alk. ma 1.10. klo 21.05 MTV3

X