Elokuva-arvio: Huijarisaarnaaja kuvaa maailmaa, jossa uskonto on kauppatavaraa – Elokuvan kritiikki on purevaa tänäkin päivänä
Kolmen Oscarin Huijarisaarnaaja on kokonaisuutena onnistunut, vaikka se ei täysin tee kunniaa alkuperäistekstille.
Huijarisaarnaaja -elokuvassa Jean Simmonsin näyttelemä evankelista ottaa Burt Lancasterin tulkitseman kaupparatsun saarjaksi kiertueelleen.
Amerikkalainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Richard Brooks (1912–1992) tuli tunnetuksi monista kirjallisiin lähteisiin perustuvista kunnianhimoisista ohjaustöistään. Hän sovitti elokuviksi muun muassa Tennessee Williamsin näytelmiä ja, kuten Huijarisaarnaajassa, Sinclair Lewisin 1926 julkaistun romaanin.
Joidenkin aiheiden parissa Brooks kompuroi, toisissa taas onnistui. Huijarisaarnaaja on jotain siltä väliltä. Elokuva haukkaa vain osan Lewisin romaanista ja hylkää sen satiiriset painotukset kokonaan.
Lipevä kaupparatsu Elmer Gantry (Burt Lancaster) puhuu itsensä kiipelistä kuin kiipelistä. Hän haistaa lopulta hyvän leipäpuun evankelista Sharon Falconerin (Jean Simmons) vetämästä herätyskiertueesta. Gantrysta tuleekin kiertueen vetonaula ja askel kohti sen vakaampaa tulevaisuutta. Kunnes kaikki romahtaa.
Huijarisaarnaajan kuvaama maailma, jossa uskonto ja mikä tahansa on kauppatavaraa, ei ole kadonnut mihinkään. Tässä mielessä elokuvan esittämä kritiikki on paikoin purevaa, vaikka sen päätösvaiheet ovatkin periaatteessa Hollywood-melodraamaa.
Huijarisaarnaaja sai aikanaan kolme Oscaria. Yhden niistä nappasi Lancaster, joka tyylilleen uskollisesti paahtaa ylinäyttelemisen rajalla, mutta ei horjahda sen yli.
✪✪✪1/2
Huijarisaarnaaja, lauantai 3.8. klo 21.00, Teema & Fem