Jouko Aaltosen ohjaama dokumentti kertoo elokuvateattereista ja alan murroskohdista

Jouko Aaltosen ohjaama, viehättävästi kulttuurinystyröitä kutkutteleva dokumentti Tunteiden temppelit kertoo elokuvateatteriperinteestä emotionaalisten tarinoiden kautta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vuonna 1939 valmistunut Bio Metropol oli aikansa suurin elokuvateatteri 1 000 katsojan kapasiteetillaan. Se sijaitsi Helsingissä nykyisen Kinopalatsin kohdalla.

Jouko Aaltosen ohjaama, viehättävästi kulttuurinystyröitä kutkutteleva dokumentti Tunteiden temppelit kertoo elokuvateatteriperinteestä emotionaalisten tarinoiden kautta.
(Päivitetty: )
Teksti: Onnimanni Liukkonen

Elokuvateattereiden historia Suomessa on ollut vaiherikas ja värikäs. Jouko Aaltosen ohjaama ja yhdessä Toni Puurtisen sekä Henri Waltter Rehnströmin kanssa käsikirjoittama dokumentti avaa elokuvateattereiden historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta.

Aki Kaurismäkeä ei filmin korvaaminen digitaalisella kuvaus- ja toistomenetelmällä viehätä. ©KAISA RAUTAHEIMO/OM-ARKISTO

Haastateltavina kuullaan niin elokuvantekijöitä kuten Aki Kaurismäkeä ja Matti Kassilaa kuin teattereiden yleisöäkin. Suurimman painoarvon saavat kuitenkin elokuvateatteriyrittäjät ja -työntekijät. Heidän tarinoissaan henkiin herää perinne, jolla on ollut todella suuri rooli ihan tavallistenkin ihmisten elämässä.

Alan työntekijöiden tarinoista esiin nousee ajatus siitä, ettei elokuvateatteri ole ihan tavallinen työpaikka. Intohimo eläviä kuvia kohtaan on selvästi vienyt mukanaan. Lisäksi alaan liittyy tietty taianomaisuus, jopa syntisyys. Kun ensikertaa pääsi katsomaan Tarzania, oltiin kaukana arkisesta Suomesta. Eroottisiin näytöksiin taas kuljettiin kaulukset korkealla.

Palatseja ja navettoja

Dokumentin vuosien läpi kulkevan tarinan käännekohtia ovat elokuvateatterialaa koetelleet murroskohdat. 1950-luku oli kulta-aikaa, jolloin esimerkiksi pelkästään kiertäviä elokuvanäytöksiä oli Suomessa 120 kappaletta. Elokuvan merkityksestä syrjäseutujen ihmisille kertoo tuolloin Suomea kiertäneen elokuvayrittäjän tokaisu, että melkein vasikka teurastettiin, jotta päästiin elokuviin. Paljon muita vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ei ollut.

1950-luvun jälkeen on ollut vaikeampaa. Vuorollaan television tulo, videonauhureiden nousu ja digitalisaatio ovat kaataneet elokuvateattereita. Iskuja on otettu vastaan, teattereita on kaatunut ja työpaikkoja mennyt, mutta silti ala elää – ainakin yskähdellen.

Bisnesnäkymät eivät ole ruusuiset, mutta elokuvakulttuuri elää intohimoisten ihmisten avulla. Kaupunkien komeiden palatsien rinnalla dokumentissa esitellään toinen toistaan originellimpia maalaisteattereita. Forssan Elävienkuvien teatteri on Suomen vanhin maaseutuelokuvateatteri. Vehmaan Kuva-Tähdessä taas omistajapariskunnan makuuhuone on konehuoneen ja teatteritilan välissä ja Konneveden Navettakino on rakennettu 2000-luvulla nimensä mukaiseen paikkaan.

Tulevaisuuden uhat ja mahdollisuudet

Elokuvateatterialan tulevaisuuteen dokumentissa viitataan ensin surullisen luopumisen kautta, mutta lopuksi lievää toiveikkuuttakin osoittaen. Jopa yleensä ironisen negatiivisesti ihan koko ihmiskuntaankin suhtautuva Aki Kaurismäki näkee tulevaisuudessa toivoa. Hän toteaa, että ihmiset kaipaavat sosiaalista katselukokemusta jatkossakin.

Vuonna 2015 valmistuneessa dokumentissa pureudutaan Lappeenrannan tilanteeseen. Vielä tuolloin kaupungissa vaikutti kaksi itsenäistä elokuvateatteria, Nuijamies ja Kino-Aula.

Nuijamiestä kolmessa sukupolvessa pyörittäneen Luotoloiden suvun kautta pohditaan, miltä Lappeenrannan tulevaisuus näyttää. No, sen on voinut sittemmin lukea uutisista, Finnkino osti kilpailijat ulos markkinoilta ja lakkautti molempien teattereiden toiminnan. Jopa irtaimisto penkkeineen ja valkokankaineen kannettiin pois, kuin varmistukseksi, ettei toimintaa voi jatkaa.

Historiallisesti ja arkkitehtonisesti merkittävistä elokuvateattereista esimerkiksi Kino-Palatsi purettiin 1960-luvulla. Moni teatteritila taas on saanut uuden elämän alaa vaihtamalla. Entisissä elokuvateattereissa sijaitsee esimerkiksi Jehovan todistajien valtakunnansali, kuntosali, keilahalli ja biljardisali.

Elokuvateatterit eivät ole katoamassa mihinkään, vaikka mullistukset ovat muokanneet alaa rankalla kädellä. Kekseliäisyys ja luova ajattelu ovat johtaneet Finnkinon multipleksien rinnalla elävään pikkuteattereiden syntyyn.

Tunteiden temppeleiden lopussa nähdään, kuinka eräs teatterin pyörittäjä järjestää tilassaan perinteiset lavatanssit elokuvanäytöksen jälkeen. Helsingissä taas WHS Teatteri Union toimii poikkitaiteellisella art house -asenteella. Dokumentin tekemisen jälkeen on myös syntynyt korttelikino Riviera Kallio, jossa voi nauttia vaikka punaviiniä elokuvan katselun yhteydessä.

Tunteiden temppelit, ti 19.12. klo 20.30 Teema & Fem

X