Kuiskauksia ja huutoja -elokuva on tinkimätön kuvaus järjestettyjen avioliittojen hiljaisesta tuskasta ja porvarillisen elämän tyhjyydestä
Elokuvan naiset syksyisessä puistikossa.
Agnes (Harriet Andersson) tekee kuolemaa ja hänen sisarensa Karin (Ingrid Thulin) ja Maria (Liv Ullmann) valvovat vuoteen vieressä. Tapahtuma-aika on 1800-luvun loppu ja miljöönä vanha kartano syksyllä, juuri ennen talven tuloa.
Yksi Ingmar Bergmanin parhaista elokuvista muistuttaa Tshehovin ja Ibsenin näytelmiä, mutta on silti aitoa Bergmania: tinkimätön kuvaus tunnekylmyydestä, järjestettyjen avioliittojen hiljaisesta tuskasta, porvarillisen elämän tyhjyydestä ja kirkollisen uskonnon ontosta muodollisuudesta.
Bergman käyttää rohkeasti punaista väriä heijastaakseen henkilöidensä ahdistusta ja näiden kireitä välejä. Armosta puhutaan, mutta sen saa ehkä vain palvelija, joka ainoana kykenee tuntemaan aitoa empatiaa kuolevaa Agnesta kohtaan. Elokuvan viimeinen kuva on syystä kuuluisa muunnelma kristillisen taiteen pietá-aiheesta, neitsyt Mariasta pitelemässä Kristuksen ruumista.
Kuiskauksia ja huutoja, ke 23.1. klo 22.00 Yle Teema & Fem