David Lynch muistetaan Twin Peaksin tappajana: ”Maineeni oli niin huono, ettei minua olisi huolittu edes vankilaan”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Yle Kuvapalvelu
Teeman elokuvafestivaali lähestyy päähenkilöään David Lynchiä tämän vähemmälle huomiolle jääneiden töiden ja uuden dokumentin kautta.

David Lynchin, 72, unen logiikkaa, surrealismia ja mysteeriä yhdistelevä tyyli on vedonnut sekä cinefiilien että suuren yleisön makuun. Viime vuonna valmistunut Twin Peaks: The Return -sarja elvytti pitkien elokuvien tekemisestä kymmenen vuotta sitten vetäytyneen ohjaajan Teeman elokuvafestivaalin päätähdeksi.

Huolellisesti valittu neljän elokuvan sarja keskittyy Lynchin vähemmälle huomiolle jääneisiin töihin. Kvartetin täydentää Jon Nguyenin tv-ensi-iltansa saava David Lynch: The Art Life (2016), jossa ohjaaja puhuu intiimisti luomistyöstään ja elokuvia edeltävästä elämästään.

Lapsesta asti maalannut Lynch seurasi kutsumustaan Philadelphia Academy of Fine Arts -taidekouluun. Pian tummanpuhuvia unimaisemia maalannut taiteilija löysi itsensä miettimästä, voisiko kuva myös liikkua.

Esikoiselokuva Eraserheadissa (1977) pääosissa olivat eksyneenoloinen mies (Jack Nance), tämän vaimon synnyttämä mutanttilapsi ja urbaani painajaistunnelma. Lynch valtasi työtilansa hylätystä talosta ja piipahti kesken öisten kuvausten jakamassa lehtiä elannokseen. Kun elokuva oli viiden vuoden urakan jälkeen valmis, ohjaajan avioliitto oli päättynyt.

Mutta uusi tähti oli syttynyt. Tarinoihin takertuneessa amerikkalaisessa elokuvaperinteessä tunnelmaan keskittynyt ja alitajuntaa luodannut Lynch oli kiinnostava poikkeus.

Pettymys Hollywoodissa sai väistelemään studiotuotantoja

Frank Herbetin tieteiskirjaklassikko Dyyni päätyi Lynchin käsiin tämän ihailijoiden kauhistukseksi. Kalliin tuotannon pelättiin kesyttävän ohjaajan oudoimmat visiot.

Syystäkin. Kaukaiseen tulevaisuuteen sijoittuva messiastarina kuihtui – persoonallisista yksityiskohdista huolimatta – varsin tavanomaiseksi tieteisseikkailuksi.

Lynch ei ollut kotonaan avaruudessa eikä tuottaja Dino De Laurentiisin tiukassa talutusnuorassa.

Ohjaajan painajaismaiseksi kuvaama kokemus sai hänet lopun uraansa väistelemään kompromisseihin pakottavia studio-tuotantoja.

Paluu Twin Peaksiin

1990-luvun alku oli Lynchille vuoristorataa.

Koulutytön murhan järkyttämää pikkukaupunkia kuvanneesta Twin Peaksista tuli maailmanlaajuinen ilmiö. Se avasi tv-sarjoille pysyvästi entistä oudommman ja arvaamattomamman ilmaisun portteja.

Kesken kohinan Lynch livisti ohjaamaan Villiä sydäntä (1990). Se voitti Cannesien elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun.

Lynch palasi Twin Peaksiin ohjatakseen piinaavan päätösjakson ja sarjan esiosana toimivan elokuvan Twin Peaks – Tuli kulje kanssani (1991). Se on armoton kuvaus Laura Palmerin viimeisistä päivistä: perhehelvetistä, insestistä ja todellisuuden rajat ylittävistä painajaisista.

Twin Peaks – Tuli kulje kanssani on kuvaus Laura Palmerin (Sheryl Lee) viimeisistä päivistä. © YLE KUVAPALVELU

Etäisyyden päästä katsottuna elokuva on perusteltu kiteytys Twin Peaksin syövereissä jyllänneistä pimeistä voimista.

Sarjan lopun järkyttämille faneille se oli suolaa haavoihin. Cannesissakin Lynch otettiin vastaan Twin Peaksin tappajana.

”Maineeni oli niin huono, ettei minua olisi huolittu edes vankilaan”, Lynch kuvaili vuoden 1992 tunnelmiaan Lynch on Lynch -haastattelukirjassa.

Pimeä valtatie oli suuri paluuelokuva

Lost Highway (1996) oli Lynchille suuri paluuelokuva. Film noir -mukaelma esitteli ohjaajan viimeisissä elokuvissa toistuvan miljöön: kirkkaissa valoissa epävarmuuttaan piilottelevan Los Angelesin.

Patricia Arquette puolestaan esittää naispääosaa Lynchin arvoituksellisessa Lost Highway -elokuvassa. © YLE KUVAPALVELU

Vaimoaan (Patricia Arquette) uskottomuudesta epäilevästä saksofonistista (Bill Pullman) kertova tarina jää historiaan elokuvana, jonka päähenkilö ”vaihtuu” kesken kaiken.

Valveunen lailla etenevä Lost Highway on psykologisesti virittynyt arvoitus. Se paljastaa salaisuutensa katsojalle, joka on valmis päästämään irti umpirealistisesta maailmankuvasta.

Lynchin sanoin: ”Liiallinen täsmällisyys voi katkaista unen.”

X