Lystikäs kirjeenkantaja kertoo postinjakajasta, joka alkaa tehostamaan työtään koomisin seurauksin

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Polkupyörällä suhaava postinkantaja François (Jacques Tati, keskellä) yrittää pysyä kehityksen mukana.

(Päivitetty: )
Teksti: Pertti Avola

Mitäköhän mestarikoomikko Jacques Tati saisi aikaan nykypäivän tekniikasta ja kännyköihinsä tuijottelevista ihmisistä? Se teknologian ja kiireen läpitunkema maailma jota Tati ennakoi tässä pitkässä esikoiselokuvassaan kun on jo täällä.

Lystikäs kirjeenkantaja kertoo pienestä maalaiskylästä, jossa eletään yksinkertaista elämää. Nykyaika tunkee kylään kuitenkin elokuvanäytöksessä esitellyn tehokkaan amerikkalaisen postinjakelun myötä. Se saa postinjakaja Françoisin (Tati) tehostamaan työtään koomisin seurauksin.

Elokuvan komiikka on pitkälti mykkäelokuvan perua. Se nousee liikkeestä ja toiminnasta. Tati korostaa elokuvansa tunnelmaa osuvilla äänitehosteilla ja luo hellyttävän kuvan maailmasta, joka jo vuonna 1949 alkoi olla mennyttä. Aitouden tuntua lisää se, että kyläläisiä esittävät amatöörit.

Lystikäs kirjeenkantaja ei vielä yllä komedian vivahteissa ja yhä monimutkaisemmaksi käyvälle maailmalle nauramisessa yhtä pitkälle kuin Tatin myöhemmät elokuvat, mutta helmi se on silti.

 Lystikäs kirjeenkantaja, to 7.6. klo 21.00 Yle Teema & Fem

X