Neliosainen saksalainen dokumenttisarja kertoo ajasta, jolloin miljoonat siirtolaiset matkasivat Yhdysvaltoihin

Saksalaissarja kertoo 20 henkilön tarinat aikakaudelta, jolloin 55 miljoonaa eurooppalaista matkasi Yhdysvaltoihin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Siirtolaiset saapuivat uuden elämän toivossa New Yorkin Ellis Islandille.

Saksalaissarja kertoo 20 henkilön tarinat aikakaudelta, jolloin 55 miljoonaa eurooppalaista matkasi Yhdysvaltoihin.
(Päivitetty: )
Teksti: Arto Pajukallio

Siirtolaisuuden käsite on sekin saanut turbulenssia osakseen tämän päivän valtavissa yhteiskunnallisissa jännitteissä ja nyt maailmaa koettelevissa pakolaiskriiseissä.

Koko ihmiskunnan historia on kirjoittanut itseään, kun ihminen on matkustanut etsimään uusia parempia elinolosuhteita.

Saksalainen draamadokumentti Unelma paremmasta elämästä (Der Traum von der neuen Welt, 2017) käsittelee yhtä siirtolaisuuden tunnetuinta vaihetta, lähinnä eurooppalaisten virtaa uudella mantereelle. Sadan vuoden aikana, ennen 1939 käynnistynyttä toista maailmansotaa, Amerikkoihin muutti 55 miljoonaa eurooppalaista.

Nämä lähettivät omaisilleen yli miljoona säilynyttä kirjettä, joiden seikkaperäisistä kuvauksista saa ilmeisen realistisen kuvan siirtolaisten kokemuksista. Neliosainen sarja keskittyy 20 erimaalaiseen henkilöön.

Näyteltyä dokumenttidraamaa

Unelma paremmasta elämästä on toteutettu omaksi lajityypikseen muodostuneella kerrontatekniikalla. Ainakin suurelle yleisölle tuntemattomat ammattilaiset näyttelevät tositapahtumiin pohjautuvia yksittäisiä dramatisoituja kohtauksia.

Arkistokuvat ja sekä haastateltavien että kertojanäänen (Jaana Pesonen) puhe rytmittävät ja taustoittavat dokumenttidraamaa.

Ratkaisu on monella tapaa katsojaystävällinen, eikä ole sinällänsä sen enempää vääristävä kuin historiallisten sarjojen ja elokuvien usein hyvinkin tarkoitushakuisesti kirjoittama näennäistotuudellisuus. Kokonaisuudet hahmottuvat, ja yksittäiset kohtaukset tuovat ihmisyyttä liki.

Höyrylaivalla kindergarteniin

Aikakauden ensimmäinen merkittävä siirtolaisaalto syntyi, kun jatkuvien satokatojen ja nälänhädän riivaamasta Irlannista lähti kaksi miljoonaa ihmistä uudelle mantereelle. Ohjelman avausjaksossa muun muassa seurataan irlantilaisen Ann McNabbin ja ruotsalaisen Gustav Fairin vaiheita sekä kuullaan lastentarhojen syntyhistoriasta: niitähän kutsutaan Yhdysvalloissa edelleen saksalaisnimellä kindergarten.

Vaikka maata, luonnonvaroja ja mainostettua vapauden ja rikastumisen unelmaa hehkutettiin, ei Yhdysvallat kuitenkaan toivottanut kaikkia tulokkaita tervetulleiksi. Samaan aikaan, kun Ranskan lahjoittamaa symbolista Vapauden patsasta pystytettiin, alkoi Yhdysvallat kiristää maahanmuuttopolitiikkaansa.

Sarjan kahdestakymmenestä keskushenkilöstä tunnetaan hyvin kolmosjakson ranskalaiskirjailija Jules Verne. Hän uskoi höyrykoneisiin ja valtamerilaivoihin, jotka sitten mahdollistivat myös siirtolaistulvien kuljettamisen valtameren ylitse. Ja varustamot vaurastuivat.

Unelma paremmasta elämästä, ti 17.7. klo 21.00 Yle Teema & fem

X