Oskari Saari välittää tunnelmat Leijonien otteluista: ”Tämähän on hienointa, mitä urheilussa voi selostajana päästä tekemään”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Numi Nummelin selostaa miesten jääkiekkoa Pyengchangin talviolympialaisissa.
© numi nummelin/tv5
Jääkiekon miesten olympiaturnaus näkyy TV5:llä.

Olympialaisten Euroopan televisiointioikeudet menivät vuonna 2015 Discovery Communicationsille, mikä tarkoittaa Suomessa käytännössä TV5:ttä ja Eurosportia. Yleisradion kanssa tehdyn sopimuksen jälkeen TV5:lle jäi Pyeongchangin talviolympialaisista yksinoikeus miesten jääkiekon televisiointiin. Muita lajeja voi seurata sekä Ylen että TV5:n ja Eurosportin kanavilta.

Kiekkoselostajaksi pestattiin Oskari Saari, joka toimi aiemmin formulaäänenä yli kymmenen vuoden ajan. Ne hommat hän lopetti reilu vuosi sitten ja siirtyi urheilutuotannon johtajaksi Moskito Televisioniin.

”Tämähän on hienointa mitä urheilussa voi selostajana päästä tekemään. Siinä mielessä koen olevani aika etuoikeutetussa asemassa”, kiteyttää Saari tunnelmiaan olympiapestistä.

Jääkiekko on aina ollut Saaren sydäntä lähellä. Hänellä oli HIFK:n kausikortti kuusivuotiaasta lähtien aikuisiän kynnykselle saakka, ja Liigaa hän on seurannut tiiviisti paitsi harrastuksena, niin myöhemmin myös osana työtä. Aiempina vuosina hän on selostanut jääkiekkoa jonkin verran ja syksystä lähtien Saarta on kuultu tiiviisti Ruutu Plussan Liiga-otteluiden selostajana.

”Selostamaan ei tietenkään voi lähteä harjoittelematta. Tiesin mitä tämä on ja siksi uskalsin lähteä mukaan. Formuloita intensiivisemmässä lätkässä pitää olla siinä hetkessä kiinni, lukea toisenlaisia juttuja ja olla vähän nopeampi”, määrittelee Saari formula- ja jääkiekkoselostamisen eroja.

Rinnalleen selostamoon Saari saa huippuvahvistuksen, kun Kimmo Timonen toimii selostuksissa asiantuntijana.

”Kimen analyyttinen suhtautuminen on sitä luokkaa, että odotan kyllä innolla yhteistyötä”, hehkuttaa Saari työpariaan.

Turnaus ilman NHL:ää

Naganosta 1998 lähtien NHL-kiekkoilijat olivat olleet mukana olympialaisissa. Etelä-Korean kisojen kohdalla ei kuitenkaan saatu aikaiseksi sopimusta NHL-pelaajien osallistumisesta, joten kisoihin lähdetään Euroopassa kiekkoilevista pelaajista koostuvilla joukkueilla. Kylmästi todennäköisyyksiä ajatellen tämä on Saaren mukaan etu Suomelle.

”Kaikki olisivat varmaan halunneet, että NHL-miehet ovat mukana, mutta jos kylmästi ajatellaan, niin Suomen mahdollisuuksiahan NHL:n poissaolo parantaa merkittävästi.”

Saari uskoo, että eurooppalaiset maat ovat turnauksessa vahvoilla, mutta ei silti halua vähätellä pohjoisamerikkalaisia joukkueita.

”Ne voivat toki olla ihan fiaskoja tai sitten yllättävän hyviä. Pahin virhe on lähteä aliarvioimaan kovan kiekkokulttuuriin USA:ta tai Kanadaa.”

Suurin suosikki taitaa kuitenkin olla Venäjä, tai siis olympialipun alla pelaavista venäläisurheilijoista koostuva joukkue. Doping-rangaistusten takia erityiskohtelun saavat venäläiskiekkoilijat tulevat ärsytettyinä Etelä-Koreaan.

”Siinä on sellainen riski muiden kannalta, että se kääntyy voimaannuttavasti heidän edukseen. Mieti kun siellä soi olympiahymni ja pojat laulaa Suurta ja mahtavaa, niin onhan siinä symboliikkaa. Sieltä voi tulla yllättävän vihainen joukkue vastaan.”

Huomaa huippujuniorit

18-vuotias Eeli Tolvanen on esiintynyt edukseen Jokereiden riveissä KHL:ssä.

18-vuotias Eeli Tolvanen on esiintynyt edukseen Jokereiden riveissä KHL:ssä. © LEHTIKUVA

Leijonajoukkueessa ei Saaren mielestä ole suuria yllätyksiä. Joukkue kestää vertailun muiden huippumaiden rinnalla. Esiin Saari halua nostaa kaksi huippujunioria.

”Jos kaksi nimeä pitäisi nostaa esiin, niin sanoisin Eeli Tolvanen ja Miro Heiskanen.”

Saari sanoo, että Tolvanen ei saanut ehkä parastaan irti Euro Hockey Tourin otteluissa, mutta Jokereiden matseissa on kulkenut.

”Tolvanen on sellainen veijari viimeistelemään maaleja, että niistä meillä ei koskaan ole ylitarjontaa.”

Heiskasen merkitystä hän lähestyy joukkueen menestyksen kautta.

”Luin jostain, että ilman Heiskasta HIFK:n pistekeskiarvo on ollut noin 1,3 pistettä ottelua kohden. Se on melkein pudotuspelien ulkopuolella olevan joukkueen keskiarvo. Heiskasen kanssa keskiarvo on 2 pistettä per peli, joka on sarjakakkosen luokkaa. Siinä on yksi 18-vuotias kaveri, jolla voi olla aika iso merkitys!”

Miesten jääkiekko-ottelu Suomi-Saksa, to 15.2. klo 5.05 TV5

Miesten jääkiekkoturnaus

TV5 esittää kaikki Suomen miesten pelit ja ratkaisupelit. Eurosport Player esittää kiekkoturnauksen kaikki pelit.

Suomen ottelut selostaa Oskari Saari ja asiantuntijakommentaattorina toimii Kimmo Timonen.

Muita otteluita selostavat J-P Jalo ja Julius Vauhkonen, joka selostaa myös Suomen ottelut ruotsiksi. Asiantuntijoina toimivat Alpo Suhonen, Tuomo Ruutu ja Tuomas Grönman, naisten otteluissa Saija Tarkki.

TV5:n kotistudiota isännöi Juhani Henriksson ja hänen kanssaan ottelutapahtumia puivat Teemu Selänne, Tuomas Grönman ja Alpo Suhonen. Minna Korkan Etelä-Korean studiossa asiantuntijana on Tuomo Ruutu.

Suomen ottelut ja pudotuspelit TV5:llä

TO 15.2. Suomi–Saksa 5.05 (torstaiaamu)

PE 16.2. Suomi–Norja 14.05

SU 18.2. Ruotsi–Suomi 14.05

TI 20.2. Pudotuspelien 1. kierros 5.05, 9.35 ja 14.05

KE 21.2. Puolivälierät 5.05, 9.35 ja 14.05

PE 23.2. Välierät 9.35 ja 14.05

LA 24.2. Pronssiottelu 14.05

SU 25.2. Loppuottelu 6.05

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

X