Presidentti-sarjan roolihahmosta voi löytää viittauksia muutamaan todelliseen poliitikkoon

Poliittiseen valtapeliin sukeltavan draamasarjan alussa Samuli Edelmannin esittämä Henri Talvio valitaan presidentiksi. Politiikan ulkopuolelta tullut populisti on liike-elämässä loistanut johtaja, joka haluaa muuttaa Suomen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Samuli Edelmannin esittämä presidentti Henri Talvio pelaa uhkarohkeaa peliä sekä politiikassa että yksityiselämässään.

Poliittiseen valtapeliin sukeltavan draamasarjan alussa Samuli Edelmannin esittämä Henri Talvio valitaan presidentiksi. Politiikan ulkopuolelta tullut populisti on liike-elämässä loistanut johtaja, joka haluaa muuttaa Suomen.
(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Samuli Edelmann istuu luontevasti karismaattisen johtajan roolin. Hän on mies, joka antaa rooliensa puhua puolestaan. Oman työn pohtiminen ei häntä niinkään inspiroi. Edelmann tuntuu rakentavan roolinsa pikemminkin vaistolla kuin pedantilla taustatyöllä. Presidentin rooliin valmistautuessaan hän ei esimerkiksi hakenut mallia poliitikkojen maneereista.

”Roolissa ei sinänsä ollut mitään eroa muihinkaan töihini. Valmistautuminen alkaa tekstin lukemisella ja ottamalla selvää asioista, joita ei ymmärrä. Opetellaan vuorosanoja ja kuunnellaan toisia.”

Suomea muuttamassa

Edelmannin roolihahmosta Henri Talviosta voi löytää viittauksia pariin todelliseen poliitikkoon. Toisaalta Talvio on pääministeri Juha Sipilän kaltainen liike-elämän menestyjä, toisaalta Timo Soinin kaltainen, kansan kieltä puhuva populisti. Mistään näköispatsaasta ei kuitenkaan ole kysymys. Talvio on ihan omanlaisensa persoona. Edelmann nostaa hahmostaan esiin kaksi piirrettä.

”Hahmoni tulee politiikan ulkopuolelta ja haluaa muuttaa Suomen, nopeasti.”

Talvion roolista huokuukin tietynlainen malttamattomuus. Uusi presidentti ei halua noudattaa politiikan jäykkiä sääntöjä, vaan hän alkaa luoda omaa rohkeaa järjestelmäänsä.

Hän tekee myös yksityiselämässään uhkarohkeita ratkaisuja. Suhde vaimoon, Laura Malmivaaran näyttelemään Anna Talvioon on lämmin, mutta parisuhde on hiipunut. Pääministeri Petra Pennasta taas näyttelee Kotikadusta tuttu Inka Kallén. Talvio pelaa poliittisen kilpakumppanin kanssa monella rintamalla. Edelmann ylistää vastanäyttelijöitään.

”Kaikki vastanäyttelijät sarjassa ovat upeita ja heidän kanssaan oli ilo tehdä töitä. Laura Malmivaaran kanssa ollaan ennenkin näytelty avioparia ja homma sujui edelleen helposti.”

Myös Malmivaara korostaa yhteistyön hedelmällisyyttä.

”Istuimme usein pitkään maskibussissa jo kuvausten päätyttyä ja fiilistelimme kuinka hienoa on tehdä yhdessä näin kivaa juttua. Samulin kanssa olemme näytelleet yhdessä jo aiemmin ja luotin kemiaamme heti.”

Työ puhuu puolestaan

Jo sarjan nimi, Presidentti, henkilöi teeman vahvasti juuri Edelmannin hahmoon. Kyse on kuitenkin myös laajemmasta poliittisesta draamasta. Jo ensimmäisessä jaksossa tutustutaan suureen henkilögalleriaan, joilta kaikilta löytyvät omat motiivinsa. Mieleen tulee tanskalainen menestyssarja Vallan linnake.

Sarjan ovat käsikirjoittaneet Kirsti Manninen ja Antti Pesonen. He ovat luoneet monitahoisen pelikentän, josta Lauri Nurkse on ohjannut mielenkiintoista draamaa. Edelmann on työskennellyt aiemminkin Nurksen ohjauksessa Tappajan näköinen mies -televisiosarjassa ja -elokuvassa. Nurksesta Edelmannilla on pelkkää hyvää sanottavaa.

”Laurin kanssa ollaan tehty paljon töitä yhdessä, työskentely hänen kanssaan on aina mukavaa ja antoisaa.”

Edelmann on vastauksissaan varovainen, eikä hän halua tehdä mitään syväanalyysia metodeistaan, työprosessista ylipäätään tai omista yhteiskunnallisista näkemyksistään. Hänen roolihahmollaan sen sijaan on visio, jonka Edelmann tuo vaikuttavasti esille. Sellaista on näyttelijän työ, analyysit Edelmann jättää suosiolla muille.

Teksti Onnimanni Liukkonen

Kotikatsomo: Presidentti, su klo 21.05 TV1

Politiikan pelinappulat

Presidentin puoliso Anna Talvio (Laura Malmivaara) Presidentin rinnalla seisova yhteistyökumppani. Makuuhuoneessa viileämpää.

Pääministeri Petra Pennanen (Inka Kallén) Poliittinen kilpakumppani harrastaa presidentin kanssa lähempääkin neuvottelua.

Kansliapäällikkö Marjatta Kuusisto (Rea Mauranen) Kovan linjan virkamies, joka uskoo saavansa uuden presidentin kuriin.

Lehdistöpäällikkö Arto Rahkonen (Tommi Eronen) Presidentin yhteistyökumppani liike-elämästä on luottomies – vai onko?

Väinö Vallgren (Esko Salminen) Vallan kulisseissa naruja vetelevä lehdistöpamppu.

Ulkoministeri Erik Bergholm (Mats Långbacka) Presidentinvaalin hävinnyt, politiikan pinnalla pysyvä konkari.

Ympäristöpuoleen johtaja Kalle Kivijärvi (Olavi Uusivirta) Omaa agendaansa ajava poliittinen pelaaja.

Päätoimittaja Riku Lehtinen (Samuli Niittymäki) Presidentin taustoja kaiveleva nuori ja kunnianhimoinen journalisti.

X