Tv-kuuluttajat Anna-Liisa Tilus ja Riikka Warras: Toimenkuva ulottuu markkinoinnista maskeerauksen kautta kukkien poimintaan

Tv-ruudussa näkyvät minuutit ovat vain murto-osa kuuluttajan työstä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Yli 20 vuotta tv-kuuluttajana toiminut Anna-Liisa Tilus on ruudussa juhannuksenakin. Kollega Riikka Warras työskenteli ennen kuuluttajan pestiään muun muassa Ylen viestinnässä.

Tv-ruudussa näkyvät minuutit ovat vain murto-osa kuuluttajan työstä.
(Päivitetty: )
Teksti: Anu Räsänen

Yli 20 vuotta tv-kuuluttajana työskennellyt Anna-Liisa Tilus törmää yhä käsityksiin, että hänen tehtävänsä on vain lukea valmiiksi kirjoitettuja tekstejä ruudussa.

”Tosiasiassa työ on nykypäivänä sekä monipuolista että haastavaa: yhdistelmä toimittamista, tiedottamista ja markkinointia. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Teija Sopanen kertoi, mitä kanavalla seuraavaksi tulee”, Tilus toteaa.

Sopanen oli Suomen television ensimmäinen kuuluttaja. Hän aloitti työnsä puhuvana päänä ruudussa, kun tv-lähetykset alkoivat 1957.

Tilus aloitti kuuluttamisen nelisenkymmentä vuotta Sopasen jälkeen. Vielä silloinkin katsojat näkivät ruudussa vain hänen kasvonsa. Sittemmin kuvakulmaa on laajennettu, ja nykyisin kuuluttajien taustalla nähdään myös kuvia ohjelmista ja kuulutustaustoja.

Ennen muuta laajennusta on kuitenkin tullut toimenkuvaan. Kuuluttajat esimerkiksi tilaavat taustakuvansa itse sekä kirjoittavat ja syöttävät tekstigrafiikat järjestelmään, samoin kuin omat kuulutustekstinsäkin.

Studiossa työhön kuuluu myös teleprompterin eli lukulaitteen itsenäinen käyttäminen.

”Ja maskeeraaminen, kampaaminen sekä puvustaminen. Vaatteet tuomme omista kaapeistamme tai lainaamme jostain”, täydentää Riikka Warras, joka on työskennellyt Tiluksen kollegana kymmenisen vuotta.

Kansainvälisiä vieraita

Juontojaan varten kuuluttajat tekevät paljon taustatyötä, johon kuuluu olennaisena osana yhteiskunnallisen elämän ja maailman tapahtumien seuraaminen. Sen lisäksi, että kuulutuksissa kerrotaan Ylen eri medioista, niissä linkitetään ohjelmat ajankohtaisiin aiheisiin.

”Kyllä minä ainakin olen kuuluttaja 24/7. Saatan vapaa-ajalla poimia vaikkapa päivän lehdistä talteen tietoja, joita voin käyttää tulevien ohjelmien kuulutuksissa”, Tilus kertoo.
Warras jatkaa, että valitettavan pieni osa taustatyöstä tapahtuu ohjelmia katsomalla.

”Jopa minä entisenä toimittajana kuvittelin etukäteen, että kuuluttajat ehtivät työpäivänsä aikana katsella, mitä telkkarista tulee. Olin vähän pettynyt, kun näin ei olekaan”, nauraa Warras, joka on työskennellyt aiemmin Ylen viestinnässä ja tiedetoimituksessa.

Toki kuuluttajat katsovatkin pätkiä ohjelmista etukäteen, etenkin jos kyseessä on aihe, joka vaatii syventymistä. Yhä enenevässä määrin he myös käyvät haastattelemassa ohjelmien tekijöitä, ja välillä he pääsevät tekemään myös kansainvälistä yhteistyötä.

Kun Suomi täytti sata vuotta, Tilus vieraili itsenäisyyspäivän kunniaksi kuuluttajana naapurimaamme Viron televisiossa. Viron satavuotispäivänä uutisankkuri Margus Saar tuli vastaavasti Tallinnasta Pasilaan kuuluttamaan ohjelmia TV1:lle.

Warras taas sai helmikuussa vierailevaksi juontajaparikseen ja haastateltavakseen Midsomerin murhien Barnabya näyttelevän Neil Dudgeonin.

”Se oli aika ihanaa.”

Kiva jutella katsojien kanssa!

Tilus ja Warras toteavat, että tekniikan kehittyminen ja digitalisaatio ovat muuttaneet paljon myös tv-kuuluttajan työtä. Yksi työn tuoreimmista osa-alueista on sosiaalinen media.

Kuuluttajat ovat jakaneet some-työt keskenään niin, että Tiluksella ja Maria Jungnerilla on työprofiilit Facebookissa, kun taas Warras ja Nina Sevelius vastaavat kuuluttajien yhteisestä Instagram-tilistä. Tämä on sekä Tilukselle että Warrakselle erityisen mieluisaa työtä.

”Olen surrut kaikki nämä vuodet sitä, että en näe ruudun läpi yleisöön. Niinpä minusta on ihan superhauskaa saada palautetta ja päästä keskustelemaan suoraan katsojien kanssa somessa”, Tilus iloitsee.

Samasta syystä Tilus on aina pitänyt työtehtävistä, jotka vievät hänet ihmisten keskelle, kuten juontajaksi Tangomarkkinoille tai erilaisiin yleisötapahtumiin. Joinakin jouluina kuulutukset on myös viety ulos studiosta Porvooseen tai Seurasaareen, ja yhden juhannuksen Tilus muistaa viettäneensä Ähtärissä.

”Siellä juoksin turvesaunasta suoraan lampeen. Eiköhän sekin löydy Elävästä arkistosta”, Tilus naurahtaa.

Myös tänä juhannuksena Tilus nähdään ruudussa, mutta tällä kertaa hän kuuluttaa kotistudiolta Pasilasta.

Kun juhlapyhien kuulutukset tehdään sisätiloissa, kuuluttajilla on tapana kohottaa tunnelmaa koristelemalla studiotaan. Juhannusta Tilus saattaa juhlistaa esimerkiksi kesäisillä kukkasilla.

”Kun meillä on studiossa kukkia, hankimme nekin itse. Joskus jopa poimimme”, Warras huikkaa.

TV1

X