(Päivitetty: )
Teksti: TV-maailma

Suomessakin on viime vuosina tehty useita dokumentteja, joissa elokuvantekijä on kuvannut omaa tai lähipiirinsä elämää. Samaan kategoriaan kuuluu Kate Guthrien vuonna 2015 valmistunut skotlantilainen dokumenttielokuva.

Guthrie on pannut oman elämänsä taka-alalle hoitaakseen aivohalvauksen saanutta äitiään. Äidin kotiin on muuttanut myös Guthrien isä, vaikka tämä erosi vaimostaan jo 15 vuotta aiemmin. Isä on ollut neljälle lapselleen etäinen elettyään näiden nuoruudessa 10 vuotta Afrikassa ja tuotuaan sieltä tuliaisiksi viidennen lapsen.

Dokumentissaan Guthrie seuraa perheensä nykytilaa sekä yrittää selvittää itselleen suhdetta isäänsä sekä avata epätavallisen perhedynamiikan saloja.

Henkilökohtaiset dokumenttielokuvat jäävät toisinaan sisäänlämpiäviksi, ja kieltämättä Lähemmäksi toisiamme viistää paikoin tätä vaaran paikkaa. Guthrien onnistuu kuitenkin säilyttää lämmin ja tietyllä tavalla yleispätevä näkökulma aiheeseensa. Hänen perheeseensä tutustuu mielellään.

Teksti Pertti Avola

Lähemmäksi toisiamme Yle Fem to 13.10.2016 klo 22.00

X