Aatamin puvussa ja vähän Eevankin: Elokuvasta huokuu kivasti aikakauden suhtautuminen alastomuuteen ja sukupuoleen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Aatamin puvussa
Komedian rooleissa nähdään Tauno Palo (vas.), Jalmari Rinne ja Leo Lähteenmäki. © Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) / Yle Kuvapalvelu

Agapetuksen kepeä romaani on kääntynyt elokuvaksi peräti neljä kertaa. Kolmesti Suomessa ja kerran Länsi-Saksassa. Suomalaisista Jaakko Korhosen ohjaama vuoden 1931 versio oli ensimmäinen suomalainen äänielokuva, mutta toteutukseltaan kömpelö. Matti Kassilan väriversio vuodelta 1971 oli puolestaan suorasukaisuudessaan liian moderni.

Ossi Elstelän ohjaama keskimmäinen elokuva on sovituksista ehein. Se tasapainoilee herkullisesti häveliäisyyden ja avoimen nakuilun rajamailla.

Elokuvasta huokuu kivasti aikakauden suhtautuminen alastomuuteen ja sukupuoleen. Tauno Palo ja Leo Lähteenmäki vetävät veijarimaiset pääroolit vaatteensa kadottamina nuorukaisina, jotka joutuvat Aatamin asussa kirmaamaan ympäri pitäjää.

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, pe 1.6. klo 13.20 TV1

X