Ansa Ikosella ja Tauno Palolla oli totista ilmaisuvoimaa: Vaivaisukon morsian -draama vei heidät uskonnolliseen murhenäytelmään
Ansa Ikonen ja Tauno Palo näyttelivät yhdessä kahdessatoista elokuvassa. Kerran valkokankaan rakkaussuhde suisti päähenkilöt uskonnollisiin tragedioihin. Tällainen työ on Vaivaisukon morsian.
Tauno Palo ja Ansa Ikonen tunnettiin erityisesti hiukan keveämpien rakkaustarinoiden tähtinä. Paatoksellinen Vaivaisukon morsian oli poikkeus heidän yhteistöidensä joukossa. © Ylen kuvapalvelu
Suomalaisen elokuvan historia tuntee monia rakastettuja näyttelijäpareja. Elokuvateattereiden ja valkokangasromantiikan kulta-aikoina saatettiin fiktiivisen viihteen rakastavaisia pitää myös tosielämän avioparina.
Tauno Palo on haastatteluissa kertonut, kuinka häneltä usein kysyttiin, mitä kuuluu Ansa-rouvalle. Tosiasiassa Palo ja Ansa Ikonen olivat vain ystäviä, ja tämäkin luottamus rakentui vasta vaivihkaa ajan myötä.
Molemmat olivat kuitenkin osaavia elokuvanäyttelijöitä, joita kamera rakasti – vanhan ajan suuria filmitähtiä, joiden yhteinen valkokangaskemia on vedonnut katsojiin vuosikymmenten ajan.
Tulevaisuususkoa
Ehkäpä Palon (1908–82) ja Ikosen (1913–89) rakastetuin elokuva on 1880-luvulle sijoittuva romanssi Kulkurin valssi (1941). Suurten tunteiden säätyläissatu kertoo ajasta ja maailmasta, jota ei todellisuudessa ollut olemassakaan sellaisena kuin elokuva antoi ymmärtää.
Sotavuosien viihdenälkää ruokkineesta todellisuuspakoisesta romanssista tuli aikansa suurin ja – Tuntemattoman sotilaan jälkeen – kaikkien aikojen toiseksi suosituin kotimainen teatterielokuvamenestys. Televisioesitys vuonna 1981 sai sekin yli kaksi miljoonaa katsojaa.
Palo ja Ikonen aloittivat kumpikin neljättä elokuvaansa, kun heidät valittiin toistensa vastanäyttelijöiksi viihdeleffaan Kaikki rakastavat (1935). Kaupungissa ja saaristossa tapahtuva kesäinen huvittelu henki aikansa huoletonta tulevaisuudenuskoa kaikkine moderneine moottoriveneajeluineen.
Näyttelijöiden kemia herätti huomiota, heitä haluttiin lisää ja heitä saatiin.
Idyllistä lähitulevaisuutta maalaili vielä SF-paraati (1939), jossa Ikonen hahmottaa pääkaupunkia esittelevää turistiopasta ja Palo autokuskia. Elokuvassahan mainitaan pidetyiksi Helsingin vuoden 1940 olympiakisat, joita ei sodan vuoksi päästykään järjestämään.
Ansa Ikosen ainoa Jussi
Edellä mainittujen elokuvien ohella useimmat Ansa Ikosen ja Tauno Palon yhteisistä töistä olivat menneisiin aikoihin sijoittuvia historiallisia draamoja ja romansseja. Niiden joukossa Vaivaisukon morsian (1944) on erityistapaus. Hengellinen draama pohjautuu suomenruotsalaisen kirjailijan Jarl Hemmerin näytelmään
Elokuva oli kaksikon ensimmäinen yhteistyö Kulkurin valssin jälkeen. Kyseessä oli jälleen elokuvamoguli Toivo Särkän ohjaama ja 1800-luvulle sijoittuva eepos, mutta tällä kertaa nojattiin historialliseen todellisuuteen: usko haki muotoaan, mutta yksityiset uskonnolliset hartauskokoukset olivat kirkollisen oikeaoppisuuden turvaamiseksi kielletty Suomessa vuosina 1726–1869.
Hurjaa tunteiden kirjoa ilmentävä, osastaan Jussilla palkittu Ansa Ikonen esittää jo raskaaksi saatettua morsianta Annaa, joka romahtaa ryyppäävän ja räyhäävän sulhasensa Eliaksen (Tauno Palo) kuoltua häiden alla.
Nainen takertuu kirkosta lainattuun vaivaisukkoon, ja pahimmasta toettuaan ynnä kääntymisen koettuaan hän ryhtyy uuden herätysliikkeen sieluksi. Kirkko ei tietenkään katso asiaa hyvällä.
Kyse onkin paatoksekkaasta murhenäytelmästä ja ylevästä moraliteetista, jonka kerronnassa riittää totista ilmaisuvoimaa ja hengen paloa.
Tavallaan maailma järkkyi, kun Ansa ja Tauno eivät saaneetkaan toisiaan.
Vaivaisukon morsian, perjantai 28.7. klo. 13.15, TV1
