Blow-up on suvereenin elokuvantekijän oppitunti tiedon annostelun ja jännityksen suhteesta

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Yle Kuvapalvelu

Michelangelo Antonioni (1912–2007) korosti elokuvissaan tunnelmaa yli tarinan, hylkäämättä kuitenkaan jälkimmäistäkään. Blow-up – erään suudelman jälkeen (1966) on avainesimerkki italialaisohjaajan kyvystä luoda huikea mysteeri lähes tyhjästä.

1960-luvun trendikkääseen Lontooseen sijoittuvassa elokuvassa muotikuvaaja (David Hemmings) kuvaa sattumalta puistossa tapaavia nuorta naista ja vanhempaa miestä. Rakastavaisten päiväkävely? Salarakkaiden treffit? Kuvaaja tuskin pohtisi asiaa sen enempää, ellei nainen (Vanessa Redgrave) säntäisi hermoillen hänen peräänsä vaatimaan negatiiveja.
Blow-up on suvereenin elokuvantekijän oppitunti tiedon annostelun ja jännityksen suhteesta.

Hiljaiset kohtaukset yhä sumeampia suurennoksia sohvallaan katsovasta kuvaajasta kääntävät tarinan näkökulmaa piiru kerrallaan. Lopulta kaiken nähdyn merkitys kääntyy ympäri.

Blow-upissa jännitys on kuin kirkkaan taivaan nurkkaan hiipivä myrskypilvi, johon kamera hiljalleen tarkentaa. Antonioni ei hekumoi rikoksella tai selittele tekijöiden motiiveja, vaan keskittyy päähenkilönsä vähitellen täydentyviin havaintoihin. Perinteinen kuka sen teki ja miksi -narratiivi muuttuu muotoon mitä minä juuri näin.

Hemmingsin kuvaajan lailla katsoja oppii todellisuuden olevan alati häilyvä ja näkökulmista riippuvainen.

Blow-up – erään suudelman jälkeen, la  28.4. klo 21.35 Yle teema & fem

X