Brittiläinen saippuasarja Hollyoaks käsittelee maanläheisesti ajankohtaisia sosiaalisia ongelmia ja tabuja

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Pertti Avola

Brittiläiset saippuaoopperat ovat aivan oma heimonsa verrattuna esimerkiksi amerikkalaisiin. Siinä missä amerikkalaisissa saippuaoopperoissa usein liikutaan rikkaiden kimaltelevassa maailmassa, brittisoapit ovat maanläheisempiä.

Brittiläisten saippuasarjojen päähenkilöt ovat eri yhteiskuntaluokista ja siten helpommin samastuttavimpia. Sarjat käsittelevät usein ajankohtaisia sosiaalisia ongelmia ja tabuja, ja myös brittiläinen luokkayhteiskunta vinoutumineen on valokeilassa.

Brittisoapit ovat hyvin pitkäikäisiä. Joukon nestori Coronation Street alkoi 1960, Emmerdale 1972, EastEnders 1985 ja Hollyoaks 1995.

Phil Redmondin alun perin kehittämää Hollyoaks-sarjaa esitetään meillä kesälauantaisin viisi jaksoa putkeen, alkaen jaksosta numero 5008. Areenaan paketti ilmestyy jo edeltävänä perjantaina.

Aluksi Hollyoaks oli suunnattu nuoremmille katsojille, mutta vuosikymmenien mittaan fiktiivisen kylän elämänpiiriä on laajennettu kiinnostamaan kaiken ikäisiä. Sarjaa kuvataan studiossa Liverpoolissa.

14 roolihahmostakin on venytty jo lähes viiteenkymmeneen. Ainoa alusta asti mukana ollut näyttelijä on Tony Hutchinsonia esittävä Nick Pickard.

Hollyoaks, la 13.7. klo 18.30 Tv2

X