Die Hard 2: Renny Harlinin menestyksen perälautoja ovat hänen visuaalinen lahjakkuutensa ja kyky viedä tilaustyöt sulavasti maaliin

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Renny Harlinin ohjaaman Die Hard 2:n toiminta on maailmanluokkaa. John McClane (Bruce Willis) seikkailee tällä kertaa lentokentällä.

(Päivitetty: )
Teksti: Matti Rämö

Die Hard 2 (1990) ei ole Renny Harlinin paras elokuva tai toimintaelokuvan virstanpylväs, John McTiernanin ohjaaman edeltäjänsä lailla. Jatko-osa siirtää mies vastaan systeemi -asetelman Dullesin lentokentälle, jonka salaperäinen sotilasjoukko ottaa haltuun.

Bruce Willisin tehtäväksi jää paikata rivipoliisien virheet, pelastaa vaimo ja murjaista itseironisia vitsejä.

Vaikka ”hei, se tapahtuu taas!” -huumori rasittaakin, Die Hard 2 on kelpo jatko-osa ja muisto 1980-lukulaisen toiminnan korniuden rajalla tanssivasta karismasta. Se on myös todiste siitä, miksi riihimäkeläisen ohjaajanura yhä jatkuu – Kiinassa – kauan sen jälkeen, kun McTiernanin ja monen muun 80- ja 90-lukujen viihde-estetiikan taitajan kysyntä on tyrehtynyt.

Harlinin menestyksen perälautoja ovat hänen visuaalinen lahjakkuutensa ja kyky viedä tilaustyöt sulavasti maaliin. Painajainen Elm Streerillä 4Unien valtias (1988) ja Die Hard 2 ovat elokuvia, joiden ohjaajalta ei odoteta avantgardea, vaan kykyä puhaltaa hiilloksesta uutta valkeaa. Elm Street 4 hakkasi lipputuloissa sarjan edeltävät osat, Die Hard 2 lähes tuplasi ykkösosan tienestit.

Jatko-osaohjaajan tehtävänanto ei ole järin taiteellinen, mutta pelin hengen sisäistävä ohjaaja näkee siinä mahdollisuutensa. Hollywoodissa on enemmän tarvetta toteuttajille kuin auteureille.

Myös muiden jälkien lämmittäminen vaatii osaamista onnistuakseen. Die Hard 2:n lumimaisemiin sijoitettu toiminta on maailmanluokkaa. Katkeraa ykkösosaa hövelimpi huulenheitto pehmentää actionia, laajentaen yleisöpohjaa uusiin ulottuvuuksiin.

Tällaisilla tuunauksilla ei tehdä taidetta, vaan rahaa ja pitkiä uria.

Die Hard 2, pe 29.6. klo 21.00 Sub

X