Dokumentissa käsitellään risteilijä USS Indianapolisin uponneen hylyn etsintöjä

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Teksti: Arto Pajukallio

Risteilijä USS Indianapolisin kuuluisat loppuvaiheet ovat poikineet kaksi elokuvaakin. Toisen maailmansodan loppusuoralla, Tyynenmeren näyttämöllä, yhdysvaltalaisalus kuljetti huippusalaisena lastinaan atomipommin osia. Paluumatkallaan risteilijä joutui japanilaisen sukellusveneen torpedoimaksi ja upposi 12 minuutissa.

Tiedotuskatkoksen vuoksi aluksen kohtalosta ei tiedetty. Lähes 900 miehistön jäsentä sinnitteli neljä päivää merellä, öljyisinä ja auringon paahteessa, ilman syötävää tai juotavaa. Arviolta kaksisataa joutui ympärillä parveilleiden haiden ruoaksi. Lopulta 316 pelastui. Kokemuksen traumatisoimina monet eivät enää voineet mennä edes kylpyyn.

USS Indianapolisin kapteeni joutui syntipukkina sotaoikeuteen ja teki myöhemmin itsemurhan syytöskirjeiden ahdistamana. Hänen maineensa palautettiin postuumisti.

Dokumentti kertoo rinnan toista tarinaa aluksen etsinnöistä. Elokuussa 2017 Indianapolisin hylky lopulta löytyi viiden kilometrin syvyydestä, 40 kilometrin päässä luullusta uppoamispaikasta.

USS Indianapolis: viimeinen luku, la 20.7. klo 22.00 National Geographic

X